Juha Käenmäki on elänyt sykemittarin kanssa 25 vuotta – Nyt hän kertoo, mihin älykellon tietoon ei kannata luottaa

Nyt kun Käenmäki listaa arkipäivänsä numeroiksi, se näyttää tältä: unipisteet 82, askeleet 9028, aktiivisuustaso 127 prosenttia, energiankulutus 4025, illan hiihtolenkin keskisyke 136. Lisäksi hän nousi kaksi kertaa portaat (syke 78) ja istui iltapäivällä liian pitkään, mistä sai muistutuksen.

Tämän kaiken miehelle kertoi hänen älykellonsa vuosimallia 2020. Tulevaisuudessa kello, sormus, paita, vyö tai muu mittari kertoo vielä paljon enemmän. Ihmisen mittaaminen on vasta alkutekijöissä.

. Seinäjokelainen Juha Käenmäki on hyvä esimerkki siitä, mistä itsensä mittaamisessa on lähdetty, ja missä mennään nyt.

Käenmäki sai ensimmäisen mittarinsa joululahjaksi 1990-luvun puolivälissä. Siihen kuului sykekello ja -vyö.

Neljännesvuosisadan aikana laitteen nimitys on muuttunut sitä mukaa, kun se on vaihtunut uuteen uusine ominaisuuksineen.

– Aktiivisuusmittari, urheilukello, urheilutietokone, älykello. Itse puhun yhä sykemittarista, koska siitä kaikki alkoi.

Kun Käenmäki asettelee kuvaa varten kaikki mittarinsa ikäjärjestykseen käsivarrelleen, kelloletkaa riittää ranteesta kainaloon.

Yhtäkkiä kuvausstudiossa alkaa kuulua piippausta.

– Kas, eka mittari heräsi eloon. Vaihdoin siihen uudet patterit ja nyt se nappasi sykkeen jostakin.

Käenmäen syke on mittarin mukaan 56.

. Alussa oli puhelinluettelo, kynä ja kalenteri Juha Käenmäkeä on aina kiinnostanut uusi tekniikka sekä liikuntamäärien seuraaminen ja analysointi. Alussa harjoitustietojen kirjaaminen sujui kynällä, paperilla ja viivoittimella.

– 1980–90-luvulla mittasin esimerkiksi lenkkien pituuksia puhelinluettelon kartasta, mies muistelee naurahtaen.

Kun teknologia kehittyi, kirjaaminen siirtyi paperikalenterista tietokoneelle vuonna 2005 ja suoraan pilvipalveluihin 2014 alkaen.

– Nyt tiedot tallentuvat sykemittariin, ja niitä voi katsella heti suorituksen jälkeen puhelimesta tai tietokoneelta.

Käenmäestä on mukava vertailla eri vuosien kilometri- ja harjoitusmääriä, kuten esimerkiksi maratoneja, joita miehellä on takanaan 24.

– Ekan juoksin kohta ensimmäisen sykemittarin saamisen jälkeen.

Siihen, miten treenata pitkiä kestävyysmatkoja oikein, sykemittari osoitti tärkeän pointin.

– Olin treenannut liian lujaa, minun pitikin harjoitella riittävän hitaasti.

Puhelinluettelosta ja kalenterista on pitkä matka nykyiseen dataan, jonka Käenmäki sai esimerkiksi viime vuoden Pirkan hiihdostaan. Tänä vuonna hän ei ole mukana, mutta voi uusia kisan seuraamalla viimevuotista hiihtoaan ruudulta.

. Sisäinen motivaatio mittaa käyttöinnon Juha Käenmäki on kestävyyskuntoilijana tyypillinen liikkumisensa mittaaja. Koko kansan huvia hyvinvointimittarit eivät ole, vaikka mutu-tuntumalla voisi luulla. Ainakaan aktiivikäytössä.

Itsensä mittaamisessa pätee sama kuin yleisesti uuteen liittyvässä: käyttöinto hiipuu samaa vauhtia kuin karisee uutuudenviehätys.

– Aluksi mittaaminen on hauskaa, mutta se ei kanna jos sisäinen motivaatio ei riitä, sanoo akatemiatutkija Laura Karavirta Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.

Aktiivisin mittaajakunta koostuu Karavirran mukaan nimenomaan ihmisistä, joilla on muutenkin kiinnostusta omaan hyvinvointiinsa.

. Karavirta itse on paitsi hyvinvointimittaamisen tutkija myös aktiiviliikkuja, jolle mittaaminen on arkipäivää sekä työssä että vapaa-ajalla.

– En ole tyypillinen mittarin käyttäjä sikäli, että en tarvitse mittaria kertomaan suorituksesta tai palautumisesta, vaan pystyn itse suoraan sykkeestä tulkitsemaan hyvinvointiani. Tällä hetkellä varmistan mittareiden avulla lähinnä sen, että minun tulee liikuttua säännöllisesti.

. Mukaan mittarin antamaan tunnelmaan Tämän päivän mittareiden ominaisuudet ovat laajentuneet liikkumisen mittaamisesta ihmisen ympärivuorokautiseen seurantaan.

Vaikka Juha Käenmäki hyödyntää sykemittaria erityisesti kuntoilussa, hän on oppinut myös sen, miten nukkuu.

Sykkeen mittaamisessa mittarit ovat kohtuullisen tarkkoja, mutta unen mittaamistarkkuuteen käyttäjän kannattaa suhtautua varauksella, Karavirta sanoo.

– Helposti voi mennä mittarin antamaan tunnelmaan. Jos mittari kertoo väsymyksestä, ihminen alkaa tuntea väsymystä.

Myös Käenmäki on huomannut, että unitietoihin ei ole aina luottamista.

– Hyvien unien jälkeen mittari saattaa väittää jotakin aivan muuta. Toisinaan päinvastoinkin.

Kyse on aina arviosta, Laura Karavirta muistuttaa.

– Erityisesti yksittäisissä kerroissa on parempi luottaa omaan tuntemukseen. Mutta jos mittari aamu aamun perään kertoo, että unta ei ole ollut tarpeeksi, asiaan kannattaa jo kiinnittää huomiota.

Juha Käenmäki sanoo huomanneensa sykkeistä, milloin ei esimerkiksi flunssan jälkeen ole vielä täysin kunnossa.

. Mittarit muuttivat liikuntasuosituksia Yksi hyvinvointimittareiden jokaista hyödyttävä anti liittyy arkiliikuntaan.

Aikaisemmin terveyttä edistäväksi laskettiin liikunta, joka kesti vähintään 10 minuuttia kerrallaan. Tähän on tullut muutos, ja siitä on Karavirran mukaan kiittäminen liikemittareita.

– Nykyinen liikkumisen suositus on 2 tuntia 30 minuuttia reipasta liikkumista viikossa, jonka voi kerryttää pienissä palasissa. 10 minuutin alaraja on siis poistunut.

Siinä missä perinteisiin kyselyihin kirjattiin kävelyt ja kuntosalit, liikemittarin sensori rekisteröi myös mattojen tamppauksen tai lampun vaihdon katon rajaan. Jokaisen liikkeen huomioiva mittari on osoittanut, että pienikin liikuskelu on hyödyksi.

. Älypaita, johon on printattu elektroniikka Tulevaisuudessa teknologiat kehittyvät niin, että mittareista tulee entistä huomaamattomampia ja helpompikäyttöisiä.

– Ominaisuudet siirtyvät kuluttajamittareihin pala palalta tämän päivän laboratoriolaitteistosta. Lisäksi mittaustietoa yhdistellään yhä enemmän useista eri lähteistä, tutkija Laura Karavirta sanoo.

Juha Käenmäen ensimmäisessä sykemittarissa oli neljä ominaisuutta, ja hänen nykyisessä älykellossaan niitä on kymmeniä.

– Mutta varsinaisia mittaussensoreita ei kuitenkaan ole niin paljon. Perinteisesti on ollut käytössä ensisijaisesti kaksi sensoria, yksi sykkeelle ja toinen liikkeelle, kertoo lääketieteen tekniikan professori Simo Saarakkala Oulun yliopistosta.

– Lisäksi nykyisin joistain laitteista löytyy lämpötilasensori sekä antureita, jotka arvioivat kehonkoostumusta tai veren happipitoisuutta – tosin vielä varsin suuntaa antavin tuloksin.

Sekä Karavirta että Saarakkala puhuvat tulevaisuuden puettavasta teknologiasta, joka kuulostaa vaatteelta, mutta tarkoittaa myös kelloa, sormusta, vyötä.

– Älypaitoja, joissa elektroniikka on printattuna, on jo kehitteillä. Sellaisella voisi mitata esimerkiksi sydämen toimintaa, Saarakkala sanoo.

. Hikeen erittyy erilaisia elimistön molekyylejä, joista voisi mitata vaikka tulehdustiloja, kuten esimerkiksi koronan. Simo Saarakkala . Hiki voi tulevaisuudessa paljastaa tulehduksen Kun Saarakkala miettii, mitä askeleita ihmisen mittaamisessa on lähivuosina tulossa, hän palaa kehonkoostumukseen.

– Bioimpedanssimittauksen teknologia kehittyy kuluttajalaitteissa muutaman vuoden sisällä niin, että tulokset antavat enemmän kuin raa'an arvion.

Kehonkoostumismittauksissa mitataan muun muassa rasvaa, kehon nestepitoisuutta, lihas- ja luumassaa.

Tulevaisuutta voi olla myös paita tai vyö, johon on kiinnitetty ultraäänisensori.

– Tästä julkaistiin alkuvuodesta tutkimus, jossa oli saatu jo ultraäänikuvaakin. Riippuen siitä, mihin kohtaa kehoa sensorin asettaa, voi ultraäänellä mitata sydämen toimintaa tai ehkäpä jopa maksan rasvoittumista.

Läpimurto voi kymmenen vuoden sisällä tapahtua myös hien analysoimisessa.

– Kuten vereen, myös hikeen erittyy erilaisia elimistön molekyylejä, joista voisi mitata vaikka tulehdustiloja, esimerkiksi koronan, Saarakkala sanoo.

Professorin mukaan teknologian kehittyminen ihmistä mittaavissa kuluttajalaitteissa on paljolti kiinni siitä, miten mittausantureista saa miniatyyrikoossa tarpeeksi herkkiä.

– Esimerkiksi hien pitoisuudet ovat niin pieniä, että ihan lähivuosina ei ole näköpiirissä tarpeeksi tarkkoja sensoreita, Simo Saarakkala sanoo.

. Lisääkö tieto tuskaa? Jos voisin unohtaa kaikki itsensä mittaamiseen liittyvät tekniset kahleet, haluaisinko mitata itsestäni kaikkea, professori Saarakkala miettii.

– Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Lisääntyykö stressi, mitä enemmän itsestä on dataa? hän pohtii.

Myös Laura Karavirta sanoo, että mitä enemmän on mittaustilastoa, sitä enemmän on kohinaa.

– Itsensä mittaaminen menee huonon puolelle silloin, kun se on turhaa. Mutta toisaalta, jos ei mitata, ei voi havaita.

Vaikka Juha Käenmäki on käyttänyt sykemittaria aktiivisesti yli 25 vuotta, hän sanoo, että voisi elää ilmankin.

– Tosin hankalaa se voisi olla, koska mittarissa on ainoa kelloni, hän hymähtää.

Käenmäki kokee suorituspaineita lähinnä unitiedoista.

– Unen määrän lisäämiselle olisi kieltämättä tarvetta. Ja joskus, esimerkiksi flunssan jälkeen, sykkeen pitäminen riittävän alhaalla tuottaa suorituspainetta, mikä puolestaan nostaa sykettä.

. "Valmistajat eivät ota vastuuta mittaustuloksista" Tutkija Laura Karavirta huomauttaa, että mittarit eivät itsessään lisää hyvinvointia, mutta niistä saatava säännöllinen tieto antaa suuntaviittoja omiin valintoihin ja parhaimmillaan paljastaa sairauksia.

– Mittausteknologia tukee parhaiten pitkäjänteisen hyvinvoinnin mittaamista. Esimerkiksi säännöllinen sykkeen mittaaminen voi paljastaa rytmihäiriöt, koska ne selviävät vasta usean vuorokauden seurannalla. Näin vointia hiertävä asia tulee näkyväksi, Karavirta osoittaa.

Mittarin paljastamaan sydämen rytmihäiriöön havahtuisi Simo Saarakkalakin.

– Jos löytyisi eteisvärinä, haluaisin sen kyllä tietää, hän sanoo.

Professori tähdentää, että kuluttajakäyttöön tarkoitetut mittauslaitteet eivät tee diagnooseja. Sitä korostavat laitteiden valmistajatkin.

– Valmistajat eivät ota vastuuta siitä, ovatko mittaustulokset tarkkoja vai eivät. Jos laitteet tähtäisivät diagnoosiin, ne olisivat lääkintälaitteiden lainsäädännön piirissä.

Siihen valmistajat eivät halua lähteä.

– Tekniset vaatimukset laitteille olisivat silloin paljon suuremmat ja lainsäädännön mukaan diagnoosin tekee kuitenkin lopulta lääkäri, Simo Saarakkala sanoo.

. Työryhmä:

Teksti : Marja-Riitta Vuorela • Kuvat : Krista Luoma ja Jaakko Elenius • Grafiikka: Mikko Kiero • Tuottaja : Pia Peura• Editointi : Sanna Canawati ja Matias Helinko