<p>Perhojen sidonta vaatii kädentaitoja ja taiteellista luovuutta.</p><p>Materiaalivarastot ovat rajattomat. Materiaalia voi löytää niin vanhoista kuusenkoristeista, vaatteista kuin villasukistakin, eläinten karvoista tai vaikka omista hiuksista.</p><p>Voi myös ostaa valmiita pakkauksia, joista löytyy kaikkia värejä ja kimallusta.</p><p>Hyvä perho on sellainen, joka jostain syystä houkuttelee kalaa hotkaisemaan sen suuhunsa.</p><p>Mitään ehdottomasti parasta ei ole olemassa, vaan eri värit toimivat eri olosuhteissa, kuten eri vuorokauden aikoina ja eri valaistuksessa.</p><p>– Esimerkiksi syksyisin mustapunainen väri toimii hyvin. Väreillä on nimiäkin, kuten vaikka undulaatti, mätä porkkana tai saksanperho, jossa on maan lipun värit, kertoo Lakeudenportin kansalaisopistossa perhonsidontapiiriä vetävä Pertti Kanerva.</p>.<h2>Perhoja annetaan usein myös lahjaksi </h2><p>Halutessaan voi tietysti tehdä vaikka kuinka hienoja perhoja tahansa, mutta käytännössä pärjää yksinkertaisemmallakin.</p><p>– Joskus perho valmistuu minuuteissa, joskus sen tekeminen kestää viikkoja. Joskus on niin hienoja luomuksia, ettei niitä malta laittaa järveen ollenkaan, Kanerva tietää.</p><p>Joitakin suomalaisia perhoja kuten Morottaja ja Nalle Puh tunnetaan maailmalla. Perhojen sitomisessa järjestetään MM-kilpailujakin.</p><p>Perhoja sidotaan myös lahjaksi. Sellaisen sai esimerkiksi presidentti Urho Kekkonen 80-vuotispäiväksi.</p><p>– Vesa-Matti Loirille teimme velipojan kanssa 70-vuotispäiväksi perhon, joka istutettiin kiinni marmorialustaan. Olemme Loirin kanssa hypänneet kalassa, oltu Inarin mökillä usein, kertoo pitkään perhoja sitonut Pertti Lähdevuori.</p><p>Perhokalastuksen ovat aloittaneet britit ja skotlantilaiset joskus 1800-luvulla, ja sieltä harrastus on tuotu Suomeen. </p><p>Englantilaiset käyttivät perhoihinsa eksoottisten lintujen värikkäitä höyheniä, mutta niiden käyttö on nykyisin kielletty.</p><p>Monet tohtorit ja lääkärit, erityisesti kirurgit, harrastavat perhojen tekoa ja harjoittelevat samalla sormien näppäryyttä. </p><p>Alavudella harrastus on alkanut 80-luvulla.</p>.<h2>Kansalaisopistosta hyvä alku harrastukselle</h2><p>Pöytä on täynnä erivärisiä lankoja ja muuta sidonnassa tarvittavaa. Piirissä on tavallisesti myös kaksi nuorta eli tyttö ja poika, mutta tällä kertaa he eivät ole mukana.</p><p>– Paras tapa aloittaa perhojen sidonta on osallistua kanalaisopiston kurssille tai tutustua asiaan kalastusseurassa, Kanerva tietää.</p><p>– Netistäkin tietoa löytyy, mutta siellä ohjataan usein liian kalliisiin ratkaisuihin. Alkuun pääsee kuitenkin jo muutaman kymmenen euron tarvikeseteillä.</p><p>Kanerva on vetänyt perhonsidontakursseja eri puolilla maata Lahden työväenopistoa myöten. </p><p>Kokeneet sitojat ottavat mukaan omat varusteensa, mutta mukaan voi tulla täysin tyhjin käsin, sillä Kanerva varaa mukaan välineet ja tarvikkeet.</p>.<h2>Kurssin päätteeksi mennään kalaan</h2><p>Kansalaisopiston kurssilla sidotaan toimivat ottiperhot kesään ja pilkille sekä opitaan eri sidontatekniikoita ja materiaaleja sekä niiden käyttöä.</p><p>Opiston ryhmä on aina myös sosiaalinen tapahtuma, jossa jutellaan – ja tässä tapauksessa kerrotaan tietysti kalajuttuja.</p><p>– Se on hienoa, että ensin tehdään perhoja, ja sitten kurssin päätökseksi mennään kalaan. Ne on perhon kastajaiset ja katsotaan, tuleeko niillä mitään.</p><p>Kalapaikka on joku sellainen, josta tiedetään, että saadaan kalaa, usein Keuruun Reinikan koski, joka on monipuolinen kalastuspaikka.</p><p> – Siellä sitten juodaan kahvia ja paistetaan yhdessä makkaraa tai kalaa, tilanteesta riippuen, naurahtavat miehet.</p>