Marjaanan, 45, oireet paljastuivat pahimmaksi mahdolliseksi: ”Vaikka rintasyöpä ei parane koskaan, ajattelen, että elän vielä pitkään”

Minna Salakari

Kymmenisen vuotta sitten Marjaana Sinervosta, 45, tuntui, että hänen pitää tutkituttaa rintansa. Kyhmyjä, kipuja, vetäytymiä tai muita epätavallisia oireita ei ollut, mutta tunne tutkimustarpeesta oli vahva.

Mammografia tehtiin. Se oli puhdas.

Sinervo jatkoi elämäänsä silloin alakouluikäisen tyttärensä kanssa. Hän opiskeli uuteen ammattiin lähihoitajaksi ja sai nopeasti vakituisen työpaikan. Kaikki oli hyvin.

Vuonna 2021 nännistä alkoi vuotaa kellertävää nestettä. Tuolloin tehdyissä uusintatutkimuksissa havaittiin normaalilöydöksiksi tulkittuja kalkkikertymiä. Lääkärin mukaan tästä ei pitänyt huolestua.

– Mä olin maailman onnellisin nainen. Uusi parisuhde oli alkanut, tytär aikuisuuden kynnyksellä. Oltiin juuri palattu parisuhdelomalta.

Sitten elämältä putosi pohja.

– Vuosi kalkkilöydöksen jälkeen oikean rinnan nännistä alkoi vuotaa verta. Huolestuin. Jokin sisälläni huusi, että olen sairastunut syöpään. Tutkimuksissa oikeasta rinnasta löydettiin laattamainen, kooltaan 12 cm x 6 cm x 6 cm kasvain. Lääkäri katsoi minuun ja totesi, että hän haluaisi olla väärässä, mutta tietää, ettei ole.

Kasvain oli pahanlaatuinen.

Sinervon sisällä velloi ja jyskytti. Itku nousi kurkkuun. Jollekin oli saatava puhua heti ja purkaa tilanne. Hän matkusti bussilla äitinsä luokse.

– Romahdin äidin eteisen lattialle ja huusin ääneen. Kun vihdoin sain sanottua, että minulla on syöpä, äiti oli rauhallinen ja lohdutti: ”Kyllä sä selviät.” Ne olivat kolme tärkeintä sanaa.

Sinervo kertoi sairaudestaan myös tuoreelle kumppanilleen, mutta juuri kotoa pois muuttaneelle tyttärelle hän ei voinut asiaa heti paljastaa.

– Mulla ei ollut mitään konkreettista annettavaa, oikeita sanoja tai minkäänlaisia suunnitelmia ennen virallista tulosta.

Hoitosuunnitelmia ja ristiriitaisia tunteita

Paksuneulanäyte vahvisti diagnoosin.

– Ajattelin, että kännykän kokoinen kasvain, eikä kukaan ollut huomannut sitä aiemmin. Ehdin pohtia, miten se oli kehittynyt ja missä ajassa. Ehdin ajatella elämää – ja kuolemaa.

Sinervo sai nopeasti kutsun lisätutkimuksiin ja Tyksin syöpätautien poliklinikalle. Diagnoosivaiheessa ohjeena oli, että läheisen olisi hyvä olla mukana vastaanotolla.

– Äiti tuli kanssani sairaalaan. Me istuimme vastaanottohuoneessa ja kuuntelimme lohduttomia sanoja. Tietoa suorastaan tulvi, enkä pystynyt millään kuulemaan, saati sisäistämään kaikkea. Oli hyvä, että äiti oli siinä.

– Mä kuulin kuolevani. Äiti kuuli, että selviän.

Myöhemmin Sinervolle oli varattu aika kasvaimen kirurgiseen poistoon. Aika kuitenkin peruttiin –munasarjoihin levinnyt parantumaton syöpä hoidettaisiin ainoastaan solunsalpaajahoidolla. Sairaus todettiin HER2-positiiviseksi, aggressiiviseksi ja levinneeksi, parantumattomaksi rintasyöväksi.

– Vaikka tautiani ei voida parantaa, sen etenemistä voidaan hidastaa sytostaattihoidoilla.

Elämää kolmen viikon jaksoissa

Syöpähoidot aloitettiin. Solunsalpaajia annettiin kolmen viikon välein kaikkiaan kahdeksan kertaa. Ne väsyttivät ja veivät hiukset mennessään. Päänahkaan nousi märkäpaiseita, iho ja limakalvot kuivuivat ja ohenivat, kynnet lähtivät ja makuaisti muuttui.

– Sain kaikki mahdolliset haittavaikutukset, mutta eniten suretti tukka. Tai se, että tukkaa ei yhtäkkiä ollutkaan. Näin syövän joka päivä peilistä.

– Pääsiäisenä olin valmis luovuttamaan. Kuudennella kerralla lääkäri kysyi, jaksaisinko vielä. Vastasin jaksavani, sillä hoitojen keskeyttäminen ei ollut mahdollisuus. Mun oli tehtävä kaikkeni kasvaimen hävittämiseksi. En voinut luovuttaa.

– Kalenterista tuli oljenkorteni: elämä lipui eteenpäin kolmen viikon sykleissä ja tiesin, että väliviikot saisin hengähtää. Kalenteri oli konkreettinen väline ajan- ja elämänhallintaan. Jokaisen hoidon jälkeen edessä olisi yksi kerta vähemmän odotettavaa.

Kahdeksan kerran jälkeen sytostaatit lopetettiin. Nyt hoitojen päättymisestä on yli puoli vuotta. Kaksi kontrollikäyntiä on jo takana. Toistaiseksi on mennyt mukavasti, ja syöpää on saatu hoidettua.

– Kasvaimen koko puolittui jo kolmen ensimmäisen hoitokuukauden aikana. Oli huojentavaa nähdä kuvista, että se oli ikään kuin hajonnut. Koko rinta alkoi tuntua oikeammalta, omalta.

”Haluatko pysyä rinnalla tai tahdotko lähteä?”

Marjaana Sinervo oli tapaillut kumppaninsa kanssa vain noin puoli vuotta ennen syöpään sairastumista. Hän oli varma, että jäisi sairautensa kanssa yksin.

– Kysyin, haluaisiko mies jäädä rinnalleni tai lähteä pois. Sain vastauksen nopeasti. Hän jäi.

Sinervo on edelleen yhdessä kumppaninsa kanssa, ja mies on ollut merkittävä tukipilari diagnoosi- ja hoitovaiheissa.

– Kumppani on saanut ajatukseni muualle, mieleni mökille. Mökki hankittiin hoitojaksoni aikana. Olen monesti miettinyt, että se oli siihen kohtaan tarkoitettu.

Mökki on ollut Marjaanalle ja hänen kumppanilleen tärkeä levähdyspaikka. Mökillä mieli lepää ja arki unohtuu edes hetkeksi.

– Viime kesänä, rankkojen sytostaattihoitojen aikana, istuin terassilla ja huomasin iloitsevani siitä, että vain kahden askeleen päässä oli oikea mustikka-apaja. Sitten ymmärsin, että sinne ne marjat jäisivät. Ajattelin, että kunpa ne hyppäisivät itsekseen ämpäriin.

– Ehkä jo ensi kesänä jaksan poimia mökin pihan mustikat ja tehdä sieniretken lähimetsään.

Miehen tuki ja vierellä pysyminen on ollut ehdottomasti Marjaana Sinervolle tärkeintä sairastumishetkestä lähtien.

– Hän ei kuitenkaan kestä liikaa tietoa, ja olenkin rauhoittanut arkemme syövältä – puhun sairaudesta ja sairauden aiheuttamasta ahdistuksesta muualla. Vertaisille, äidille, ammattilaisille.

Ammattilaiset ovat olleet Sinervon tukiverkoston keskiössä, kaikki asiantuntevia ja empaattisia.

– Lääkäri ja hoitaja on pysynyt samana. Siitä olen kiitollinen. Se on tuonut tukea ja turvaa.

Sinervolle oli alusta saakka selvää, että hän kertoisi avoimesti rintasyövästä. Läheiset, ystävät, työtoverit ja sosiaalisen median verkosto saivat nopeasti tietää järkyttävästä tilanteesta.

– On ollut myös lohduttava huomata, että olen ollut niin monen ajatuksissa. Se on kantanut eniten tämän matkan aikana.