Turvaton lapsuus ja koulukiusaaminen johtivat syvään masennuksen – Kokemusasiantuntijaksi valmistuva Oona Katila haluaa nyt auttaa muita takaisin valoon

"Minulla oli pieneen ikään niin paljon murehdittavaa ja isoja kysymyksiä, että elin ikään kuin ruuhkavuosia jo alakouluikäisenä." Näin tiivistää seinäjokelainen Oona Katila , 24, jonka lapsuutta varjostivat muun muassa äidin alkoholismi, koulukiusaaminen ja perheväkivalta.

Katila asui neljävuotiaaksi asti äitinsä kanssa kahdestaan. Sen jälkeen hän yritti sopeutua elämään uusioperheessä, jossa alkoholi astui vahvasti kuvaan.

– Siellä oli runsasta alkoholinkäyttöä ja perheväkivaltaa. Uusioperhe hajosi, kun olin vielä ala-asteella.

Katilan äiti oli siinä vaiheessa "pahasti alkoholisoitunut".

– Hänellä on myös kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja elämä oli tosi kaoottista. Kun olin viidennellä luokalla, äitini ei pystynyt enää pitämään minusta huolta.

Hätiin tulivat Katilan sylikummit, joiden luokse hän muutti asumaan. Tyttö ei aluksi tiennyt jäävänsä sinne, hän luuli menevänsä kummiensa luokse vain kesänviettoon.

– Sitten minulle yhtäkkiä hankittiinkin sinne oma sänky ja vaatekaappi. Jäin sinne. Minulle kerrottiin, että kotiinpaluu ei ole nyt mahdollista.

Kun tilanne oli hieman tasaantunut, Katilalle kerrottiin tarkemmin, miksi sijoitukseen oli päädytty. Ikävä äidin luokse oli kova.

– Hän oli ollut ainoa pysyvä asia elämässäni. Viidennellä luokalla vaihdoin myös koulua koulukiusaamisen takia. Huostaanotto tapahtui, kun olin ehtinyt olemaan uudessa koulussa vasta hetken.

. Asuin siellä, mutta se ei ollut kotini. . Sijaisperhe ei tuntunut kodilta Katila ei lapsena pystynyt täysin ymmärtämään äitinsä ongelmia, ja odotti kovasti pääsyä takaisin kotiin. Kotielämän lisäksi hänellä oli vaikeaa myös koulussa.

– Minua kiusattiin koulussa alusta alkaen. Olin lapsena todella yksinäinen.

Myös elämä sijaisperheessä lähti kivikkoisesti käyntiin. Perheessä oli kolme lasta ja heidän oli vaikea hyväksyä, että kotiin muuttaa asumaan neljäs lapsi.

– He tunsivat minut entuudestaan kaverina, ja yhtäkkiä minut piti ottaa osaksi perhettä. Tunsin olevani ulkopuolinen ainakin 2,5 vuotta. Asuin siellä, mutta se ei ollut kotini.

Elämä sijaisperheessä venyi lopulta 3,5 vuoden mittaiseksi. Sitten tapahtui Katilan sanojen mukaan ihme. Hän pääsi takaisin kotiin.

– Sosiaalityöntekijäni mukaan oli ihme, että äitini raitistui ja pääsi tarvitsemansa avun piiriin. Kun varmistui, että äiti oli pysyvästi raitis, alettiin järjestämään käyntejä äidin luokse.

Alussa tapaamiset olivat valvottuja, mutta kun pystyttiin varmistamaan, että raittius on vakaalla pohjalla, Katila pääsi viettämään aikaa kahdestaan äitinsä kanssa.

– Aluksi sain olla viikonloppuja äidin luona ja mennä koulusta hänen luokseen tekemään läksyjä.

. Side äitiin ei koskaan katkennut Aikaa äidin kanssa järjestettiin koko ajan enemmän. Lopulta hän oli viikon sijaisperheessä ja viikon äidillään.

Kotiinpaluusta Katilalla on lämpimät muistot. Kun äiti oli ollut vuoden raittiina, huostaanotto purettiin. Katilan mukaan side äitiin ei koskaan katkennut.

– Olemme aina olleet toistemme parhaat kaverit, ymmärrämme toisiamme sanomatta sanaakaan. Se yhteys jatkui, kun huostaanotto purettiin. Se oli ihanaa aikaa.

Lapsuuden turvattomuus ajoi Katilan pukemaan ylleen kiltin tytön roolin. Hän ajatteli, että kaikki olisi hyvin, kunhan hän näyttäisi nätiltä, hymyilisi, muistaisi tehdä läksyt ja saada hyviä arvosanoja.

– Se oli selviytymismekanismini. Välillä se kiltin tytön rooli puskee edelleen esiin.

Psykoterapiassa Katila pikkuhiljaa löysi itsensä roolin takaa. Tutusta ja turvallisesta oli vaikea päästää irti.

– Muurini olivat niin vahvat, että murrosikäkin jäi käymättä läpi. Olen työstänyt niitäkin asioita nyt jälkikäteen.

. Ahdistus ja koulukiusaamisen tuoma stressi puhkesivat masennuksena. . Koulunvaihto ei lopettanut kiusausta Katila palasi äitinsä luokse 15-vuotiaana. Pari vuotta meni hänen mukaansa hyvin. Raitistumisen jälkeen äidin kaksisuuntainen mielialahäiriö alkoi kuitenkin nostamaan päätään.

– Olin lukion kakkosella, kun äidilleni tuli hypomaaninen vaihe. Sitä jatkui jonkin aikaa.

Lopulta Katila päätti äitinsä kanssa, että tyttären olisi parasta muuttaa omilleen. Hän muutti 17-vuotiaana pieneen opiskelija-asuntoon.

– Olin pienestä asti oppinut olemaan itsenäinen, joten muutto ei sinällään jännittänyt. Yksin ollessa oli kuitenkin aikaa ajatella, ja traumaattinen lapsuuteni nousi mieleeni.

Katila sai ensimmäisen paniikkikohtauksensa. Koulunvaihto ei ollut lopettanut kiusausta, vaan se jatkui vielä lukiossakin. Ahdistus ja koulukiusaamisen tuoma stressi puhkesivat masennuksena. Siihen kuului itsensä vahingoittamista ja passiivisuutta.

Lukion kakkosen terveystarkastuksessa terveydenhoitaja tiedusteli Katilan vointia.

– Siellä uskalsin sanoa, etten voi hyvin. Sain lähetteen psykiatrian avopolille ja sieltä minut lähetettiin osastohoitoon. Olin silloin jo tosi syvässä päädyssä.

. Lukion lopettaminen toi elämään uusia tuulia Osastolle mennessään Katila oli kahta viikkoa vaille 18-vuotias. Hänellä diagnosoitiin vakava masennus. Mielessä pyöri itsetuhoisia ajatuksia.

– Onneksi sisälläni pieni ääni sanoi, että minun täytyy jaksaa porskuttaa. Yritin vakuuttaa itselleni, että minusta tulee vielä jotain, vaikka en sitä sillä hetkellä uskonutkaan.

Hän oli hoidossa kuusi viikkoa ja lähti osastolta kahden diagnoosin kanssa: keskivaikea ja vaikea masennus sekä ahdistuneisuushäiriö. Katilalle tehtiin hoitosuunnitelma ja hän sai ensimmäisen lääkityksensä.

Oli kesä ja kesälomat. Keskusteluapua ei löytynyt yrityksistä huolimatta. Masennus notkahti pian osastojakson jälkeen.

– Äitini oli pelastusrenkaani, josta otin kiinni. Olen aina voinut luottaa hänen tukeensa, vaikka meillä on ollut kivikkoinen taival. Se on mielestäni kaunista.

Osastojakson aikana Katila päätti jättää lukion kesken. Hänellä ei ollut enää voimavaroja selvitä siellä kokemastaan kiusaamisesta.

– Se oli yksi elämäni parhaista päätöksistä. Kaipasin uusia tuulia.

Hän haki Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Sedun ammattiin valmistavaan koulutukseen. Vuosi antoi toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

– Sain ensimmäistä kertaa elämässäni oikeita kavereita, jotka ymmärsivät minua. Se oli hieno vuosi.

Koulutuksessa Katila löysi sähköalan, ja on valmistunut sähköasentajaksi.

. Kaikki tekevät virheitä, ja kaikilla on omat kivikkonsa. . Psykoterapiassa Katila löysi itsensä Katila ei tunne katkeruutta kiusaajiaan kohtaan. Kiusaaminen on kuitenkin leikannut syviä haavoja, jotka paranevat "vain puhumalla ja ajan kanssa".

– Koulukiusaajillani on todennäköisesti ollut omat ongelmansa. Ikinä ei voi tietää, minkälaisia haasteita muilla on elämässään. Kaikki tekevät virheitä, ja kaikilla on omat kivikkonsa.

Vuonna 2018 Katila pääsi psykoterapiaan. Kolmen vuoden aikana hän käsitteli elämäänsä "pohjamutia myöden".

– Se oli todella mullistavaa aikaa. Terapiaan mennyt Oona piti aina huolta muista, mutta ei itsestään. Hän ei tunnistanut omia vahvuuksiaan.

Terapiassa Katila etsi ja löysi itsensä. Hän sanoo oppineensa rakastamaan itseään sekä olemaan itsensä paras ystävä.

– Löysin vahvuuteni ja voimavarani. Vahvuuksiani ovat emotionaalisuus, avoimuus, helposti lähestyttävyys ja uskallan sanoa, että vahvuuskin.

Nyt hän haluaa tehdä asioita, jotka tuntuvat hyviltä. Enää hän ei toimi sen pohjalta, mitä muut ajattelevat ja haluavat.

. "Kaikki kääntyy vielä hyväksi" Katila valmistuu toukokuun lopussa kokemusasiantuntijaksi. Koulutukseen hän lähti äitinsä innoittamana. Äiti valmistui kokemusasiantuntijaksi viisi vuotta sitten. He haluavat auttaa ihmisiä, jotka painiskelevat samojen asioiden kanssa kuin he.

– Kokemusasiantuntijuudessa hienointa on se, että me kaikki olemme rämpineet läpi suon ja nyt valmistumme auttamaan muita, jotka ovat heikoimmissa kohdissa elämäänsä.

Hän toivoo pääsevänsä kertomaan apua tarvitseville, että kaikki kääntyy vielä hyväksi.

– Jos jostain tulee vastaan apua tarjoava käsi, toivon, että kaikki sitä tarvitsevat tarttuisivat siihen. Yksin ei tarvitse kenenkään pärjätä.

Lapset ja nuoret ovat erityisen lähellä Katilan sydäntä. Hän toivoo pääsevänsä työskentelemään lastensuojelun parissa ja hankkeissa, joissa autetaan nuoria sijoituksen jälkeen.

– Olen elävä esimerkki, että sieltä voi selvitä. Haluan sanoa heille, että vaikka tunnelin päässä ei nyt ole valoa, syttyy se sinne vielä jossakin vaiheessa. Sitten kun se syttyy, minä olen tässä auttamassa sinua sitä kohti.

Katila sanoo unelmoivansa siitä, että pääsisi tekemään töitä yhdessä äitinsä kanssa.

Kirjaudu sisään

Turvaton lapsuus ja koulukiusaaminen johtivat syvään masennuksen – Kokemusasiantuntijaksi valmistuva Oona Katila haluaa nyt auttaa muita takaisin valoon

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje