Ukrainan sodan kauhut levittävät ennennäkemätöntä pelkoa – Arkkipiispa vastaa, miten vaikeista ajoista selvitään

Kurikassa syntynyt arkkipiispa Tapio Luoma täyttää 60 vuotta keskiviikkona 15.6. Hänen virkapaikkansa sijaitsee historiallisessa Turussa.
Kurikassa syntynyt arkkipiispa Tapio Luoma täyttää 60 vuotta keskiviikkona 15.6. Hänen virkapaikkansa sijaitsee historiallisessa Turussa.
Kuva: Aarne Ormio
Jaa artikkeli

Arkkipiispa Tapio Luoma joutuu vastaamaan kysymyksiin usein koko evankelisluterilaisen kirkon puolesta. Se vaatii linjakkuutta.

– Arkkipiispalta kysytään oikeutetusti kantoja, ja silloin arkkipiispana koetan tuoda esille omien tulkintojeni ja näkemysteni kautta kirkon yhteistä uskoa.

Kirkon kanta ajankohtaisiin kysymyksiin kiinnostaa niitäkin, joita kirkon sanoma ja tekemiset eivät ehkä muuten kiinnosta. Ymmärretäänkö arvokeskustelussa kirkon hidasliikkeisyys?

– Kirkon uskonperintö tulee 2000 vuoden takaa. Siinä on valtavasti ainesta, joka ei kaikkien mielestä istu nykyaikaan. Kirkon selviämisen takana on kuitenkin aina ollut kyky löytää tapa elää nopeastikin muuttuneessa ajassa. Aina se ei ole suinkaan tapahtunut kivuttomasti.

Luoman mukaan muutokset ovat niin nopeita, että millä tahansa perinteisellä instituutiolla on vaikeuksia pysyä vauhdissa mukana.

– Uskon, että kirkko kuitenkin aina löytää tapansa tuoda viestiä juuri omaan aikaansa. Se viesti ei riipu ajan kulumisesta, vaan se kutsuu turvallisesti ja lämpimästi ihmisiä elämänasenteeseen, jossa Jumalan rakkaus johdattaa ihmistä.

Myös Suomen evankelisluterilaisen kirkon päätöksentekojärjestelmä on poikkeuksellinen verrattuna vaikkapa muihin Pohjoismaiden kirkkoihin.

– Meillä isoihin opillisiin päätöksiin vaaditaan kirkolliskokouksen ratkaisu suurella yksimielisyydellä ja määräenemmistöllä. Väitän, että me olemme kirkossa kaiken aikaa hereillä ja pohdimme, miten asioita pitää kristillisen uskon ja kirkon perinteen valossa tulkita.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tiukka talous pakottaa liitoksiin

Kirkon sisällä tämän hetken iso kysymys on tiukka talous. Lapuan hiippakunnassakin se on jo johtanut seurakuntien yhdistymisiin.

Viime vuosikymmenellä valmisteltu kirkon rakenneuudistus kaatui, mutta nyt se on alkanut pakon edessä seurakunnista itsestään.

Eivätkö seurakunnat tunnistaneet vääjäämätöntä kehitystä?

– Viime kierroksesta opittiin paljon. Ehkä tavoite oli liian kunnianhimoinen, kun monta pientä asiaa koitettiin ratkaista kertapäätöksellä.

Todellisuus on Luoman mukaan nyt se, etteivät kaikkien seurakuntien resurssit enää riitä pitämään yllä totuttua toimintaa ja kiinteistömassaa. Siksi seurakuntaliitoksia joudutaan miettimään.

– Pitkälle viety yhteistyö ilman suuria hallinnollisia muutoksia olisi yksi vaihtoehto. Esimerkiksi yhteinen talous ja kiinteistöhallinto. Ennen pitkää tulee kuitenkin eteen kysymys, miten myös toimintaa voitaisiin jakaa seurakuntien kesken.

Tällä hetkellä aloite on seurakunnilla itsellään, vaikka myös tuomiokapitulilla ja piispalla on mahdollisuus panna prosessia liikkeelle.

– Ne ovat raskaita mutta välttämättömiä päätöksiä, jos halutaan turvata kaikkialla edes jonkinlainen seurakunnallinen toiminta.

Väen väheneminen koskettaa laajasti kirkkoa myös muuttoliikkeen takia.

– Tulevaisuuttahan näillä ratkaisuilla pyritään turvaamaan. Siksi on tärkeää, että on tulevaisuuteen suuntaava mieliala, kun seurakunnissa tehdään päätöksiä.

Kirkon ja seurakuntien perustehtävä on sananjulistus, mutta säästöjen paineessa joudutaan miettimään koko seurakunnallista elämää. Mikä on diakonian asema tässä muutoksessa?

– Se on lakisääteinen tehtäväalue kirkossa, ja siksi siihen pitää kaikissa oloissa pystyä panostamaan.

Diakoniatyö ei ole vain taloudellisen avun antamista, vaan se on myös esimerkiksi kuuntelemista, rinnalla kulkemista, keskusteluavun tarjoamista ja ystäväpalvelutoimintaa.

– Pitää muistaa, että vapaaehtoiset ovat palkatun henkilöstön ohella toteuttamassa diakoniaa. Toivon, että säästöpaineiden keskellä diakonian keskeinen merkitys muistettaisiin.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Sota ja pelko tapoja hallita ihmisiä

Kirkolta odotetaan tukea ja rohkaisua, kun pahuuden ja kärsimyksen määrä maailmassa ylittää ihmisen käsityskyvyn. Kirkkoon päin katsotaan nytkin, kun ihmisyyden rappio Ukrainan sodassa pelottaa.

Arkkipiispa muistuttaa, että yksi sodanlietsojien tavoitteista on juuri herättää pelkoa ja epävarmuutta. Pelostakin voidaan tehdä ase.

– Venäjän hyökkäyssotaan liittyy pyrkimys pelon ja epäjärjestyksen herättämiseen Euroopassa ja maailmassa. Kuten valitettavasti myös odotettavissa olevassa ruoka- ja nälkäkriisissä. Pelko on tapa hallita tai yrittää saada ihmisiä hallintaan.

Luoma painottaa, että oma toimintakyky ja arki rutiineineen ovat lopulta äärimmäisen tärkeitä. Kriisiaikoina ne pitävät ihmisen kiinni elämässä.

– Sota paljastaa, kuinka äärimmäisen julma ja laskelmoivan raaka ihminen voi olla toista ihmistä kohtaan. Toisaalta Ukrainan sota on paljastanut myös ihmisyyden myönteisiä puolia, erityisesti auttamishalun. Eurooppa on pystynyt vastaamaan yhtenäisenä Venäjän vihaan.

Empatia, kyky asettua toisen ihmisen asemaan, on yksi ihmisen jaloista piirteistä. Tätä puolta arkkipiispa haluaa alleviivata.

– Me voimme miettiä, miten säilyttää toivo ja ihmisyys ja miten voisimme katsoa luottavasti tulevaisuuteen kaikista pelotteluyrityksistä huolimatta. Kristillisen uskon näkökulmasta on tärkeä muistaa, että tämän maailman langat ovat kaikkivaltiaan Jumalan käsissä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Usko ja tieto kulkevat käsi kädessä

Väitöskirjassaan Luoma tutki teologian ja luonnontieteiden suhdetta. Onko aika ja elämänkokemus tuonut lisävalaistusta aiheeseen?

– Koetan seurata tutkimusta, joka on valtavasti kehittynyt ja laajentunut. Viranhoito on sellaista, ettei ainakaan nyt ole välittömiä suunnitelmia uuden tutkimuksen avaamiseksi.

Hän kertoo olevansa entistä vakuuttuneempi siitä, että teologian ja tieteiden välillä ei tarvitse nähdä ristiriitaa.

– Tutkimukseni koski teologian ja luonnontieteiden välistä suhdetta. Oma mielenkiintoni on kasvanut siihen suuntaan, mikä on teologian ja muiden ihmistieteiden suhde. Siinäkin usko ja tieto kulkevat omalla tavallaan käsi kädessä.

Luoma on syntynyt Kurikassa, kasvanut Vaasassa ja työskennellyt kirkon virassa Peräseinäjoella, Ilmajoella ja Seinäjoella. Hän kuvaa pohjalaista hengellisyyttä maanläheiseksi ja mutkattomaksi.

– Taju ihmisen pienuudesta ja Jumalan suuruudesta leimaa pohjalaista hengellisyyttä. Jokin lämpö heijastuu siinä hengellisyyden skaalassa, mikä Pohjanmaalla tuli vastaan.

Koko historiallinen Pohjanmaa pohjoiseen asti on ollut aina vahvaa herätysliikkeiden seutua. Luoman mielestä niiden rooli on kirkossa muuttunut, mutta edelleen ne kanavoivat ihmisten hengellisyyttä ja uskoa Jumalaan.

– Kirkkoon, jossa on melkein neljä miljoonaa jäsentä, mahtuu monenlaista tapaa mieltä Jumala ja ilmaista omaa kristillistä uskoa. Herätysliikkeillä on annettavaa kirkolle juuri hengellisen elämän vahvistamisessa ja kristillisen uskon esillä pitämisessä.

Herätysliikkeet ovat syntyneet omanlaisikseen kanaviksi, ja ne ovat lähtökohtaisesti tukeneet kirkon työtä ja elämää Suomessa. Niiden rooliin on kuitenkin aina kuulunut myös kriittisyys virallista kirkkoa kohtaan.

– Kirkkokriittisyys saa tosin joskus piirteitä, joiden takia soisin, että järjestöissä keskityttäisiin enemmän hengelliseen elämään kuin kirkkopolitiikkaan.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Seurakuntapapin sielu aina mukana

Luoman pappisura Peräseinäjoen apupapin paikalta arkkipiispaksi näyttää loogisen nousujohteiselta. Hän itse myöntää kuitenkin myös sattuman merkityksen elämässään.

– Kun rippikoulun jälkeen tiesin, että minusta tulee pappi, suuri haaveeni oli päästä pieneen maalaisseurakuntaan papiksi. Se haave sitten toteutui, kun aloitin syksyllä 1987 vastavihittynä pappina työt Peräseinäjoen seurakunnassa.

Ihmisten parissa oleminen on ollut hänelle tärkein anti seurakuntatyöstä.

– Se, millaisia asioita seurakunnissa kohdataan, on antanut vahvan pohjan työlleni arkkipiispana. Edelleenkin kannan seurakuntapapin sielua mukanani.

Pohjanmaan lakeus on arkkipiispalle vertauskuva Jumalan ja ihmisten maailman liittymäkohdasta.
Pohjanmaan lakeus on arkkipiispalle vertauskuva Jumalan ja ihmisten maailman liittymäkohdasta.
Kari Löfhjelm

Myös pohjalainen maisema on jättänyt pysyvän jäljen arkkipiispan sieluun.

– Jos on oikein kiireistä aikaa ja mieli on rauhaton, koetan palauttaa mieleeni kuvan lakeudesta, suuresta peltoaukeasta, jonka laidalla seison. Siinä voi kokea, että on osa jotain suurempaa.

– Jotenkin koen, että lakeusmaisemassa juuri sillä kohtaa, missä taivaanranta ja peltoaukea kohtaavat toisensa kaukana horisontissa, siinä taivas ja maa kohtaavat. Se on minulle myös vertauskuva Jumalan ja ihmisten maailman liittymäkohdasta.

Syntymäpäivä

Tapio Luoma syntyi 15.6.1962 Kurikassa ja kasvoi Vaasassa.

Hänet on vihitty papiksi vuonna 1987. Oppiarvoltaan hän on teologian tohtori, väitöskirjan aiheena teologian ja luonnontieteiden suhde.

Hän työskenteli apupappina ja kappalaisena Peräseinäjoella vuosina 1987–1998, kappalaisena Ilmajoella vuosina 1998–2002, kirkkoherrana Seinäjoella vuosina 2002-2012 ja Espoon hiippakunnan piispana vuosina 2012-2018. Arkkipiispan virassa hän aloitti 1.6.2018.

Kirkolliskokouksen jäsen Luoma on ollut vuodesta 2008. Vuoden papiksi hänet valittiin vuonna 2000. Luomalla ja hänen vaimollaan Pirjolla on kolme aikuista lasta.

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje