Uuden sikatilan yrittäjä Katia Isoaho, 25, kannustaa ihmisiä tutustumaan nykyaikaiseen sianlihantuotantoon showroomin avulla

Katia Isoaho ja maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen suorittivat yhdessä nauhanleikkauksen.
Katia Isoaho ja maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen suorittivat yhdessä nauhanleikkauksen.
Kuva: Tanja Korpela

Kauhajoella vihittiin maanantaina käyttöön uusi lihasikala ja Sikala-showroom. Tilan yrittäjänä toimii 25-vuotias Katia Isoaho, joka valmistui vuosi sitten agrologiksi.

Ensimmäiset siat tuotiin tilalle toukokuussa 2021. 3 000 neliömetrin lihasikalaan mahtuu 1 900 sikaa. Siat asuvat Isoahon luona noin 90 päivää, minkä aikana ne saavat leikkiä leluilla ja oleskella lattialämmitetyllä alustalla. Sikojen elämää pääsee katsomaan ikkunoiden läpi Sikala-showroomin kautta.

– Tänne saa tulla vapaasti katsomaan sikojen elämää. Ei täällä tehdä mitään salaista, Isoaho kertoo.

Sikala-showroomissa pääsee seuraamaan ikkunoiden läpi sikojen elämää.
Kuva: Tanja Korpela

Isoaho kertoo, ettei ole koskaan halunnut tehdä mitään muuta kuin ryhtyä sikayrittäjäksi.

– Sedälläni on kotitila Jalasjärvellä ja siellä olen aloittanut kesätöissä 15-vuoden vanhana.

Tilaan on investoitu rahaa 1,5 miljoonaa euroa.

– Olen alusta asti yrittänyt ajatella tätä liiketoimintana. Laskimen kanssa on kuljettava ja kulut on pidettävä kurissa. Rahaa laitetaan sellaisiin asioihin, jotka tuottavat rahaa.

Kun investoinneista puhutaan, Isoaho ei voi olla mainitsematta tihkukastelulinjaa.

– Tihkukastelulinja on puhtaanapidon kannalta todella suuri juttu. Sen avulla siat tietävät, että siellä missä on märkää, käydään vessassa ja siellä missä on kuivaa, nukutaan.

– Minun silmääni näyttää siltä, että possut ovat tyytyväisiä, kertoo tilan yrittäjä Katia Isoaho.
Kuva: Tanja Korpela

Isoaho kertoo hänen sikalansa toimivan tällä hetkellä pääasiassa ostorehulla.

– Haluaisin lisää peltoa, mutta peltoja on tällä hetkellä huonosti tarjolla, mikä tarkoittaa sitä, että hinnat ovat korkealla.

Isoahon tarkoituksena on alkaa tehdä yhteistyötä koulujen kanssa ja kutsua koululaisia showroomiin. Yhteistyö on Isoaholle tärkeää, koska hän ei muista, että kukaan olisi ala- tai yläasteella sanallakaan maininnut maataloudesta mitään.

Isoaho uskoo sikatilojen määrän vähenevän tulevaisuudessa entisestään. Niiden tilojen koot kasvavat, mitkä jäävät jäljelle.

– Yritän itse kovasti pysyä mukana. Minulla on kova tahtotila tuottaa suomalaista puhdasta ruokaa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Maatalousyrittäjät tärkeä osa Suomen huoltovarmuutta

Tapahtumassa vieraillut maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen painotti maatalousyrittäjien tärkeyttä Suomen huoltovarmuuden kannalta.

– Maatalousyrittäjiä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Meillä on sota Euroopassa, mistä syystä ruoka saattaa oikeasti loppua.

Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvisen mukaan ihmiset ovat nyt alkaneet ymmärtämään maatalouden merkityksen osana huoltovarmuutta.
Kuva: Tanja Korpela

Kurvisen mukaan Suomesta löytyy jatkossakin sikatilayrittäjiä, kunhan tuotteesta saadaan tuottajalle asti järkevä hinta. Kurvinen nostaa myös viennin roolin esiin.

– Ruokaviennissä piilee mahdollisuus. Tällä hetkellä Suomeen tuodaan enemmän ruokaa kuin mitä viedään. Jos me löytäisimme hyviä vientituotteita ulkomaille, tilat voisivat saada niistä enemmän katetta.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Eläinoikeusaktivisti astui esiin ennen avajaisnauhan leikkaamista

Varsinaisen avajaisohjelman lisäksi sikalan avajaisissa nähtiin yllättävä käänne. Ennen virallista avajaisnauhan leikkaamista eläinoikeusaktivisti Benjamin Pitkänen astui yleisöstä esiin pitämään puhetta. Pitkäsen annettiin puhua hetki, minkä jälkeen hänet talutettiin pois tapahtumapaikalta.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje