Elementtitehtaan halli romahti tulen voimasta Karijoella

Tuli tuhosi tehdashallin Karijoella perjantaina. Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa.

Kevytrakenteinen kolmentuhannen neliön halli Karijoen Kirkkotiellä Myrkyssä sortui tulipalon voimasta perjantaina iltapäivällä. Suurin osa seinistä kaatui.

Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle hiukan kello 13 jälkeen. Palokunnan päivystyksen mukaan puoli kahden aikaan hallin kattorakenteet paloivat vielä täydellä liekillä ja sammutustyöt olivat tuolloin vasta alussa.

Tehdaspalo oli palokunnalle vaikea hallittavaksi. Tuli tuhosi nopeasti kantavat rakenteet.

Tehdasalueella on kolme rakennusta, joista keskimmäinen tuhoutui tulipalossa. Vieressä on noin 1500-neliöinen varasto ja toisella puolella palanutta hallia toinen, puurakenteinen halli.

Toisessa hallirakennuksessa on sisällä herkästi syttyvää materiaalia, jota palokunta joutui vahtimaan. Toinen halli oli vähemmän riskialttiissa paikassa, tuulen yläpuolella.

Palokunnalla oli tuntien työ saada tuli aisoihin. Puoli kolmen aikaan pelastuslaitos odotteli paikalle kaivinkonetta, jolla lopulta saatiin muun muassa hallirakenteen pellit raivatuksi. Kaivinkoneen avulla saatiin peltien alla olevat palopesäkkeet sammutetuiksi.

Palokunnan tietojen mukaan hallilla ei ole ollut ihmisiä vaarassa.