Keittiössä paloi Palosaaren keskustassa

Palosaaren torin laidalla syttyi tulipalo sunnuntaina iltapäivällä viiden aikaan. Palo sai alkunsa pienkerrostalon toisen kerroksen asunnon keittiön liesituulettimesta. Kukaan ei loukkaantunut.

Pelastuslaitos arvioi palon saaneen alkunsa liesituulettimeen tulleesta oikosulusta.

Asukas oli havainnut palon ja yrittänyt sammuttaa sitä, minkä jälkeen hän oli ottanut sähköt pois.

Palo saatiin rajattua keittiöön, jossa paloi kattoa ja kaapistoja. Muihin tiloihin tuli noki- ja hajuhaittoja. Rakennuksessa on kahdeksan asuntoa.

Paloa oli sammuttamassa pelastuslaitoksen yksiköitä Vaasasta ja Koivulahdesta sekä Vetokannaksen VPK.