Klovnit ovat pelotelleet ohikulkijoita Pietarsaaressa

Yhdysvalloista alkanut klovnivillitys näyttää saapuneen myös Pohjanmaalle. Pietarsaaressa on tehty useita havaintoja ohikulkijoita pelottelevista pellepukuisista hahmoista.

– Klovneja on nähty ainakin Optiman parkkipaikalla, Vanhassa satamassa, sekä Bonäsin ja Länsinummen koululla, kertoo pietarsaarelainen perheenäiti.

Hän ei usko havaintojen olevan mielikuvituksen tuotetta, koska havaintoja on useita. Hän ei ole omin silmin nähnyt ohikulkijoita pelottelevia klovneja, mutta on kuullut lastensa puhuvan niistä.

Pietarsaaressa klovnihavainnot perustuvat pääasiassa lasten kertomuksiin. Klovneista on keskusteltu vilkkaasti myös sosiaalisessa mediassa.

– Eräs äiti sanoi lastensa pelkäävän klovneja oikein tosissaan. Siellä juostaan tarkistelemassa ovia iltaisin, äiti kertoo.

Sosiaalisessa mediassa on liikkunut valokuva pimeässä metsässä seisovasta klovnista. Valokuvia on herättänyt lapsissa pelkoa. Kuvan alkuperästä ei ole tietoa.

Klovni-ilmiö otettu vakavasti Bonäsin koululla, vaikka varmoja silminnäkijähavaintoja ei ole tullut opettajien tietoon.

Opettajat ovat ottaneet klovnit puheeksi oppilaidensa kanssa, koska se on yleinen puheenaihe koulun käytävillä.

– Olemme painottaneet, että kyseessä on vain huono pila. Jotkut oppilaat todellakin ovat peloissaan, kertoo koulun rehtori

Christian Portin.

Pellepukuisia pelottelijoita on havaittu muuallakin Suomessa, muun muassa Porissa, Turussa ja Rovaniemellä.

Pohjanmaan poliisilaitokselta ei tavoitettu ketään kommentoimaan asiaa.

TAPIO LEHTINEN, PIETARSAARI

Kommentoi