Lentosotakoulun alueen omistajalle kolmasosan alennus kiinteistöverosta

Kauhavan kaupunki vapauttaa LSK Business Park Oy:n osittain vuoden 2015 kiinteistöverosta. Verosta poistetaan kolmasosa.

Kokonaisuudessaan vuoden kiinteistövero olisi arvion mukaan ollut noin 117 000 euroa.

Päätös koskee yrityksen omistamaa Lentosotakoulun aluetta. Vapautuksen perusteena on, ettei alue ollut LSK Business Park käytettävissä kokonaisuudessaan heti vuoden alusta. Osa alueesta ja rakennuksista on ollut puolustusvoimien hallinnassa kesäkuun loppuun saakka.

Vapautusta anoi LSK Business Park. Yhtiön mukaan vero on kohtuuton, sillä yrityksellä ei vielä ole alueella kannattavan liiketoiminnan edellytyksiä.

Kaupunginhallitus päätti asiasta äänestyksessä maanantaina kokouksessaan. Asia ei ollut julkisella esityslistalla.

Kommentoi