Poliisi etsii Lapualla asuntomurron yritykseen osallistuneita – yksi henkilö yhä poliisin hallussa

LAPUA

Poliisi etsii viime viikonloppuna asuntomurtoa Lapualla yrittäneitä henkilöitä.

Lapualla Liuhtarin asuntoalueella yritettiin murtautua lauantaina 25. tammikuuta kello 17.30 aikaan omakotitaloon. Asunnossa ei ollut asukkaita kotona. Yritys keskeytyi, kun sivullinen oli kuullut ääniä ja lähtenyt taloa kohti.

Tekijät poistuivat paikalta ja yritys jäi kesken. Poliisipartio tavoitti pian tapahtuman jälkeen yhden epäillyistä tekijöistä. Hän on pidätettynä törkeästä varkauden yrityksestä epäiltynä.

Aika ajoin Suomessa esiintyy murtoaaltoja, joissa useisiin koteihin murtaudutaan ja niistä varastetaan omaisuutta. Rikoskomisario Mirja Lahti Pohjanmaan poliisista kertoo, että teko vaikuttaa yksittäistapaukselta.

– Vastaavista murroista ei ole tehty ilmoituksia, Lahti kertoo.

Tapahtumapaikan läheisyydestä on havainto ulkomaan rekisterissä olevasta, mahdollisesti Renault-merkkisestä tummasta henkilöautosta, jota poliisi etsii yhä. Poliisi pyytää mahdollisia havaintoja autosta ja sillä liikkeellä olevista henkilöistä Pohjanmaan poliisin tilannekeskuksen vihjenumeroon 0295-440513.

Lisää aiheesta

Kommentoi