Sportkaan ei saanut kuriin kovakuntoista Lukkoa

VAASA

Vaasan Sportin kiekkoliigakausi alkaa olla ottelusta toiseen pelkkää selviytymistaistelua, kun tavoite on pudotuspeleissä. Keskiviikon ottelusta Rauman Lukkoa vastaan olisi pisteitä pitänyt saada, mutta Lukko vei ne kaikki tuloksella 4–2-voitolla.

–  Kova iltapuhde molemmille. Me saimme sen, mitä me maksimissaan halusimme, paljasti Lukon päävalmentaja Pekka Virta.

Vaasassakin vaikuttaneen Juhani Tammisen prinsiippeihin kuuluu muiden muassa erikoistilannepelaaminen. Sport oli ylivoimalla tehoton, sillä ainoaan ylivoimamaaliin tarvittiin periaatteessa kahden pelaajan ylivoima. Lukko puolestaan teki kaksi ensimmäistä maaliaan ylivoimalla ja kolmannen alivoimalla.

–  Viimeisetkin viritykset, mitä erikoistilannepelaamiseen oli, menivät (Aleksi) Ainalin loukkaantumiseen, ilmoitti Sportin päävalmentaja Risto Dufva.

Toinen syy Lukon voittoon oli se, että Lukko on menossa vakuuttavasti pudotuspeleihin, ja pelaajat tietävät sen. Sportin pelaajat puolestaan eivät näytä uskovan enää omiin mahdollisuuksiinsa edes kymmenen joukkoon. Kaiken lisäksi Sportin kannalta pudotuspeleihin alkaa olla aivan liian paljon halukkaita.

Kommentoi