Suomen sija koheni 13:nneksi ampumahiihtocupin sekaviestissä

POKLJUKA

Suomi jäi 13:nneksi ampumahiihdon maailmancupin sekaviestissä Slovenian Pokljukassa lauantaina. Nelikon kohtaloksi koitui ammunta: kolme sakkoa ja 15 varapatruunaa. Eroa viestin voittaneeseen Ranskaan kertyi neljä minuuttia ja 25 sekuntia.

Viestin avannut Tero Seppälä käytti viisi varapatruunaa ja toi Suomen vaihtoon kymmenentenä. Paremminkin olisi 24-vuotispäivä voinut mennä, Seppälä arvioi.

–  Kanadan poika ensin runttasi itävaltalaiselta sauvan poikki ja sitten vielä sauvan läpi meikäläisen suksesta. Tipahdin siinä sitten ensimmäisen ison nousun alla aika paljon, ja haastavaa oli, Seppälä kertoi Ampumahiihtoliiton haastattelunauhalla.

–  Ammunnassa ei pääse riittävälle tasolle, vaikka kaikkeni koetan tehdä ja hyvin. Taulut on vain liian pieniä minulle nyt. Ei jäänyt tästä syntymäpäivästä hyviä muistoja.

Olli Hiidensalolle kertyi kolme sakkoa ynnä kuusi varapatruunaa, ja Suomi putosi kisan viimeisten joukkoon. Hiidensalolla lähtökohdat kohti 13. helmikuuta Anterselvassa alkavia MM-kisoja eivät kovin loistokkailta tunnu.

–  Ammunta ei kuitenkaan ole se, mikä eniten huolestuttaa. Kyllä se on tuo huono hiihto, menee kisa kisalta huonompaan suuntaan, Hiidensalo tuskaili haastattelunauhalla.

–  Tuo huono kierre pitäisi saada katkaistua. Pahimmassa tapauksessa MM:t jäävät minun kohdallani väliin.

Naiset nostivat Suomea ylöspäin osuuksillaan. Mari Eder selvisi yhdellä varapatruunalla ja ankkuri Kaisa Mäkäräinen kolmella. Mäkäräinen oli päivän nopein nainen ladulla.

–  Ei ehkä joukkueena paras päivä, mutta tällaista tämä ampumahiihto on. Varsinkin meillä huipputuloksen tekeminen vaatii sen, että jokainen onnistuu huipputasolla. Omalta osalta voi olla tyytyväinen hyviin ammuntoihin, Eder sanoi.

–  Oma osuus ihan kohtuullinen. Varmaan parempaa hiihtoa kuin perjantaina (normaalimatkalla), ammunnoista ei nyt niin hirveästi mairittelevaa sanottavaa. Parempaan pitää sunnuntaina pystyä, sanotaan niin. Toivotaan viikon parasta kisaa, totesi puolestaan Mäkäräinen viitaten sunnuntaiseen yhteislähtöön, jonka jälkeen edessä on parin viikon tähtäily kohti MM-Anterselvaa.

Kommentoi