Aina välillä sitä syvästi ymmärtää kesken oman arkisen ja samanlaisena toistuvan puurtamisen: Elämme poikkeuksellisia aikoja.

Käynnissä on valtava rakennemuutos, joka jyrää paitsi ihmisyhteisöjä myös kokonaista planeettaa uuteen uskoon. Ihmisen näkökulmasta muutos murentaa vakiintuneita elämäntapoja, ammatteja ja identiteettejä. Globalisaatio ja digitalisaatio muuttavat yhteiskuntien ja talouden rakennetta tavalla, joka ei rajoitu vain johonkin osa-alueeseen vaan aivan kaikkeen elämässämme.

Muutos ei sinällään ole vain joko hyvä tai paha, ja muutoksella on aina sekä hyviä että huonoja seurauksia. En olisi journalisti, jos en yöllä herätessäni pohtisi niitä huonoja.

Huonoin mahdollinen seuraus voi olla telluksen totaalinen tuhoutuminen, ja siinä prosessissa, ennen tuhoa, ihmiskunnan jakautuminen voittajiin ja häviäjiin. Sitä kutsutaan polarisaatioksi, pirstaloitumiseksi, poteroitumiseksi ja siiloutumiseksi. Historiasta tuttu kehityssuunta, jolla on monta nimeä.

Muutos ja erilaisuus eivät lähtökohtaisesti ole huono asia. Monimuotoisuus on myös luontoa ja ihmisyhteisöjä eteenpäin vievä, kehittävä voima. Tiedättehän: Jos kaikki pakotetaan tasapäiseksi, vähenee mahdollisuus kehitykseen ja kukoistukseen

Muutos onkin parhaimmillaan inkluusiota, missä erilaisuus on sallittua ja toivottuakin järjestelmän sisällä, eikä se tarkoita poissulkemista. Kokemus yhteisöllisyydestä, joka sulattaa sisäänsä erilaisuuden, on kuin voimakasta liimaa, joka sitoo yhteen keskenään erilaiset pakottamatta samaan muottiin.

Inkluusion vastakohdassa, eksluusiossa, taas jotakin suljetaan ulos, siirretään tai vaietaan näkymättömiin. Kun liimaa ei ole, syntyy suvaitsemattomuutta ja vihaa. Ne ovat väkeviä ja todella vahingollisia voimia.

Medialiiton Mediapäivillä tammikuussa luennoinut yhdysvaltalainen media-alan professori Jeff Jarvis muistutti suomalaisjournalisteja perusasioista: Netti ei ole mikään media ja mediaa tarvitaan aivan erityisesti disinformaatiota vastaan käytävään taisteluun.

Kun puolueeton ja vastuullisesti toimiva media toimii markkinoiden lainalaisuuksien mukaan ja on siirtynyt maksumuurien taakse, jää kenttä helposti vapaaksi disinformaatiolle. Disinformaation lukijat, omaksujat ja levittäjät eivät ole kykeneviä tai halukkaita maksamaan mediasisällöistä. Yhdysvalloissa tämä on Jarvisin mukaan johtanut jo laajoihin uutisettomiin alueisiin, missä ei ole paikallista journalistisin periaattein toimivaa tiedonvälitystä.

Näillä alueilla liima on katoamassa.

Media tuo parhaimmillaan ihmisiä yhteen, tuo esille yhteisöllisyyttä poissulkematta erilaisuutta. Disinformaatio ei toimi näin. Sen tavoitteena on lietsoa vastakkainasettelua ja sulkea pois, syrjäyttää.

Kun nykyinen elämänmenomme murentuu, toivoa sopii, että liimaa riittää sitomaan meidät yhteen erilaisuudestamme huolimatta. Uskon, että medialla on tässä tärkeä rooli. Mediankin avulla voimme löytää samanlaisuutta ja hyväksyä erilaisuutta. Sen ei tarvitse olla idealismia, vaan elinehto sille, että voimme itse ja maapallomme voi hyvin.

Pia Hunnakko

Ilkka-Pohjalaisen studio: "Pohjalaiset voivat elää arkeaan aivan normaalisti"

Älä masennu muutoksen edessä: Niin kauan kuin on liimaa, on toivoa