Eparin logo

Koronaosaston kokemuksia: Virtsa valui kintuille ja lattia lainehti

Koronan hoito ei ole lukijan mielestä parasta mahdollista, sillä hoitajista on pulaa.
Koronan hoito ei ole lukijan mielestä parasta mahdollista, sillä hoitajista on pulaa.
Kuva: Paula Kaskimaa
Jaa artikkeli

Terveisiä Seinäjoen terveyskeskukseen ja sairaalaan:

Voiko olla kurjempaa hoitoa, kun maata eristettynä kaikesta tavallisesta elämästä lukkojen takana yksin? Hoitajat eivät ehtineet kuin lasin takaa kysellä, että mikä hätänä? Mikähän mahtoi olla hätänä, kun usein joutui odottamaan puolitoista tuntia, että joku ehti tulla edes lasin takaa kurkistamaan.

Miksi näin? Koronaosasto oli täysi potilaita ja hoitajia vain kolme. Kuinka he jaksoivat ja pystyivät pitämään kaiken hallinnassa? Onko tällainen oikeaa hoitoa? Missä on henkilökunta? Onko oikein, että potilaat saavat kärsiä ja ennen kaikkea tunnolliset hoitajat näännytetään? Kuka on vastuussa ihmisten rääkkäyksestä?

Itse en pystynyt menemään vessaan. Soitin hoitajaa. Ei kuulunut ketään. Virtsa valui pitkin kinttujani ja lattia lainehti. Sain pudotettua pyjaman housut lattialle ja siinä pyörätuolissa istuen vetelin märillä housuillani vähän virtsaa pois lattialta. Olin tukehtumisen partaalla. Housut sain jotenkin keploteltua vessan puolelle. Siellä ne olivat seuraavaan päivään, eikä puhettakaan, että olisin voinut pyytää uusia housuja ja että ihoani olisi vaikka vähän pyyhitty.

Viimein sain kuivat housut.

Montakohan kuoli senkin päivän aikana, kun ei ollut tarpeeksi henkilökuntaa? Turha ihmetellä suuria kuolleisuuslukuja, kun ei ole henkilökuntaa. Hengityssairas, heikko potilas ei kestä yli tunnin odotusta. Kyllä kuolemia tulee. Se on fakta. Itse selvisin hengissä!

Hanna-Maija Sillanpää

Seinäjoki

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje