Koronavirustartunnan saanut henkilö on menehtynyt Etelä-Pohjanmaalla.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen koronakuolema maakunnassa.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ei vahvista tai kiistä tietoa, eikä näin ollen kommentoi tapausta.

Vielä lokakuussa Etelä-Pohjanmaalla ei ollut ainuttakaan koronaviruksesta johtuvaa koronakuolemaa. Keväällä koronapotilaita oli tehohoidossa, mutta senkin suhteen tilanne oli syksyllä pitkään rauhallinen.

Nyt marraskuussa tilanne on toinen. Ylilääkäri Matti Rekiaro kertoo, että eteläpohjalaiset koronapotilaat ovat tarvinneet tehohoitoa.

Tehohoitoa tarvitsevat potilaat on hoidettu Tampereella.

Koronapotilaiden tehohoidosta on ollut kesästä lähtien sopimus Tampereen yliopistollisen sairaalan kanssa. Vielä keväällä koronavirustartunnan saaneet tehohoidon potilaat hoidettiin Seinäjoella.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on muutama koronapotilas sairaalahoidossa.

Rekiaro luonnehtii maakunnan tilannetta yleisellä tasolla rauhalliseksi, mutta tietää taudin etenemisen johtavan vääjäämättä koronakuolemiin.

– Ainoa keino ehkäistä koronakuolemia on pitää tartuntamäärät vähäisinä sekä poissa iäkkäistä ja riskiryhmistä.

Valtakunnallisesti koronakuolemat kerrotaan erityisvastuualueittain (erva-alue).

Etelä-Pohjanmaa kuuluu Taysin erva-alueeseen. Maanantaihin mennessä Taysin alueella oli todettu 13 koronakuolemaa. Taysin ervaan kuuluvat Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirit.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella koronakuolemia on ollut koko pandemian aikana viisi, joista neljä tänä syksynä.

Suomessa on pandemian aikana ollut yhteensä 371 koronakuolemaa.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu maanantaiaamuun mennessä 194 koronavirustartuntaa. Perjantain ja sunnuntain välillä uusia tartuntoja todettiin neljä.

Maakunnan uusimmat koronatartunnat ovat vanhoista tartuntaketjuista. Tartunnan saaneet ovat olleet valmiiksi karanteenissa.

Tällä hetkellä koronan kahden viikon ilmaantuvuusluku on Etelä-Pohjanmaalla 13,5 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Tartuntoja on yhteensä kahdessa viikossa todettu 26.

Rekiaron mukaan tartunnoissa on selkeästi esillä Kauhajoen tartuntaketju.

Kauhajoen tartunnat tulivat alun perin maakunnan ulkopuolelta perheeseen, josta se levisi muun muassa kotihoitoon.

Ketju tuli sairaanhoitopiirin tietoon tapauksesta, jossa koronapositiiviseksi osoittautunut henkilö oli ollut koripallo-ottelussa lokakuun lopulla. Rekiaron tietojen mukaan otteluun ei kuitenkaan liity koronatartuntoja.

– Ottelussa oli maskipakko ja katsomo oli jaoteltu osiin, Rekiaro kiittelee.

Lue lisää: "Kaikki liittyvät yhteen ja samaan tartuntaketjuun" – Kauhajoella karanteenissa 20–30 altistunutta, koronatartunta todettu myös yhdellä kotihoidon asiakkaalla (ilkkapohjalainen.fi 11.11.2020)

Pohjanmaalla vältytty uusilta koronakuolemilta

Vaasan sairaanhoitopiirin alueella on tähän mennessä kuollut koronaan kaksi henkilöä. Molemmat kuolemantapaukset ovat viime keväältä.

Vaasan sairaanhoitopiiri kuuluu Tyksin erva-alueeseen. Tyksin erva-alueella on ollut 22 koronaan liittyvää kuolemantapausta.

Pohjanmaalla ja etenkin Vaasassa koronatilanne oli alkusyksyn aikana maan pahimpia. Sairaanhoidon tarve on ollut vähäinen ja kuolemilta on vältytty, sillä tartunnat ovat keskittyneet etenkin nuoriin, parikymppisiin henkilöihin. Heidän oireensa ovat usein lievempiä kuin iäkkäillä tai riskiryhmiin kuuluvilla potilailla.

Vaasan sairaanhoitopiirin alueella on maanantaihin mennessä todettu 1059 koronavirustartuntaa. Perjantain ja maanantain välisenä aikana Pohjanmaalta on uutisoitu 32 uudesta koronavirustartunnasta.

Tartunnat keskittyvät etenkin maakunnan pohjoisosaan, Pietarsaaren seudulle. Myös Vaasassa on jälleen uusia koronatartuntoja.

– Muutamassa tapauksessa tartuntaketju ei ole selvillä, kertoo johtajaylilääkäri Peter Nieminen Vaasan sairaanhoitopiiristä.

Pohjanmaan ilmaantuvuusluku on nyt 46 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Alue on epidemian kiihtymisvaiheessa.

– Viime viikon lopulla tuli vähän takapakkia, mutta nyt tilanne toivon mukaan rauhoittuu.

Jatta Lapinkangas