Anna Häkäri on kunnostanut huvilakotiaan yli 20 vuotta – Villa Furuvik edustaa Vaasan suurhuviloiden aikakautta, joka ehti lähes kadota 1900-luvulla

Vaasan Suvilahdessa oli 1800-luvulla 19 merenrantahuvilaa, joissa varakkaat kaupunkilaiset asuivat kesäkaudet. Niistä on tänä päivänä jäljellä yksi. Kuparisaaressa Suvilahden kupeessa oli puolestaan 17 huvilaa, joista on jäljellä kuusi.

Kyse ei ole mistä tahansa entisestä kesämökkirannasta. Alue edusti oman aikansa suurhuvilakulttuuria, joka hävisi lähestulkoon kokonaan pitkin 1900-lukua. Myöhemmin alue muutettiin yleiseksi puistoksi.

– On ollut suuri menetys, että huvilaranta on menetetty. Kun katsoo Suvilahden rannan kuvia, näkee, kuinka hienoja rakennuksia siellä on ollut ja sitten se on tehty puistoksi. Mutta se on ollut sen ajan juttu, sanoo Vaasan kaupungin museoiden rakennustutkija Outi Orhanen .

– Suvilahden huvila-alueella olisi ollut selkeää potentiaalia kertomassa historiastaan, hän painottaa kuitenkin.

. Suvilahden ja Kuparisaaren huvilat rakennettiin 1800-luvun puolivälissä ja sen jälkeen. Niitä rakensivat yksityisihmiset, pääosin kaupankäynnin ja teollistumisen myötä vaurastuneet kaupunkiporvarit kuten laivanvanvarustajat. Ajan trendien ja hengen mukaan he halusivat jättää taakseen kaupungin pölyt.

Aikakauden arkkitehtuurissa korostettiin luonnon hyviä, parantavia vaikutuksia, mikä näkyy muun muassa saman ajan sairaala- ja vankilarakentamisessa. Ei ole siis sattumaa sekään, että Vaasan sairaala ja vankila sijaitsevat nykyisillä paikoillaan merenrannassa.

Saman idean mukaan kaupunkilaiset alkoivat hakeutua luonnon lähelle virkistymään.

– Haluttiin puhdasta ilmaa, Orhanen sanoo.

Huvilakulttuuri oli alussa ylempien luokkien elämäntapa. He siirtyivät huviloille koko kesäkaudeksi ja varsin perusteellisesti.

– Huvilalle mentiin muuttokuorman kanssa. Mukaan otettiin kaupunkikodista kaikki huonekaluista pianoon ja myös palveluskunta.

Matka taitettiin useimmiten vesitse. Syyt huviloiden sijaintiin eivät olleet siis pelkästään esteettisiä eli pääsy nauttimaan kauniista merenrantanäkymistä, vaan hyvinkin käytännölliset, liikkumiseen liittyvät.

– Tiestöt olivat huonoja tuohon aikaan, Orhanen muistuttaa.

Huvilaelämä oli hänen mukaansa kesäkulttuuria, johon kuului kiertely naapurihuviloissa, yhteistä seurustelua ja toistensa viihdyttämistä. Monilla pihoilla oli hyötyviljelmiä, joita pääasiassa palvelusväki hoiti.

Perheiden isännät saattoivat huvilalta piipahtaa töissäkin.

– Etenkin Kokkolassa ja Pietarsaaressa, paikoin Vaasassakin, osa laivanvarustajista rakennutti huvilansa lähelle satamaa. Konttorissa oli silloin helppoa käväistä.

. Ei kärsimättömän ihmisen puuhaa Vaasalainen tekstiilikonservaattori Anna Häkäri asuttaa yhtä Kuparisaaren jäljellejääneistä huviloista, Villa Furuvikia. Sen rakennutti eversti Ernst Alfthan vuonna 1886.

Häkäri osti talon Vaasan kaupungilta vuonna 2000 ja on siitä lähtien remontoinut sitä. Neliöitä kaksikerroksisessa talossa on 267. Häkäri on uusinut peltikaton, kunnostanut kaikki ikkunat ja remontoinut huoneita. Seuraavaksi on tekeillä alakerran kylpyhuone ja keittiön paikan siirto. Keittiön kaapistot hän piirsi itse 1800-luvun mallien mukaisiksi ja teetätti ne timpurilla.

Aivan ensimmäiseksi talo piti kuitenkin liittää kaupungin vesijohtoverkostoon. Aiemmin vesi tuli sisään, mutta pihakaivosta.

– Sähköt olivat. Liittymien paikkoja on remonttien mukaan tarvittaessa vaihdettu.

Viime marraskuussa lämmitysmuoto muuttui öljystä maalämpöön. Avustusta Häkäri ei siihen saanut, koska talo on merkitty kolmen perheen pienkerrostaloksi. Talon alakerta on 1900-luvun alkupuolella jaettu kahdeksi erilliseksi asunnoksi. Lisäksi yläkerrassa on yksi vuokra-asunto samoin kuin piharakennuksessa.

Reilusti yli sadan vuoden ikäisen talon kunnostaminen ei ole kärsimättömän ihmisen puuhaa.

– Pitää odottaa, että saa ensin tietyn vaiheen tehdyksi. Riippuu aina monesta asiasta, miten remontti etenee.

– Keskeneräisyys ja sen kanssa eläminen on vanhan talon kanssa hyväksyttävä, hän lisää.

. Vanha talo on ekoteko Konservaattorina Häkäri osaa tehdä monia asioita itse ja tietää, miten eri materiaalit toimivat ja kuinka ne reagoivat esimerkiksi ilman kosteuteen ja lämpötilojen vaihteluihin.

– Vanhat talot ovat lähtökohtaisesti hyväkuntoisia, eivät ne miksikään mene, jos niissä asutaan.

Käsityötaidot ja rakennusperinnön säilyminen ovat hänelle tärkeitä jo ammattietiikankin kautta.

Hän muistuttaa myös iäkkäämpien talojen ympäristövaikutuksista.

– On moneen kertaan todettu, että vanhan talon omistaminen on kaikkein parhain ekoteko. Vanha hirsitalo sitoo hiiltä.

Vanhoilla taloilla on tänä päivänä enemmän kysyntää kuin esimerkiksi vielä 20 vuotta sitten Häkärin ostaessa taloaan. Hänen mukaansa tietämättömyydellä taloja pilataan edelleen.

– Ihmiset saattavat lähteä ostamaan vanhaa taloa ilman mitään tietoja niistä. Sitten he kyselevät sosiaalisessa mediassa, että ovat nyt ostaneet tämmöisen, että mitä heidän nyt kannattaa tehdä.

– Se on käsittämätöntä. Ei ole alkeellistakaan käsitystä mistään materiaaleista tai muuta, Häkäri puuskahtaa.

Hän itse valitsi asuinmuodoksi vanhan talon osittain niiden tunnelman vuoksi.

– Vanhan puutalon tunnelmaa ei löydy esimerkiksi kerrostalosta ollenkaan. Puutalon lämpökin on ihan erityyppistä kuin kivitaloissa. Lisäksi talossa on hyvä sisäilma ja siellä on rauhallista.

. Ajan, rahan ja taidon puute voi johtaa purkuun Suvilahden ja Kuparisaaren huvilat edustivat oman ajan hengen mukaista suurhuvila-arkkitehtuuria eli alueen huvilat olivat kaksikerroksisia, talviasuttavia ja tyyliltään koristeellisia. Pitsihuvilat-nimitys tulee huviloiden koristeellisista yksityiskohdista, joihin saatiin vaikutteita muun muassa sveitsiläisistä alppimajoista.

Orhanen painottaa, että Suomessa koko rannikko-Pohjanmaa oli hyvin vankkaa suurhuviloiden rakentamisen aluetta.

– Vastaavanlaista ei ollut esimerkiksi nykyisellä Etelä-Pohjanmaalla.

Jonkin verran huviloita rakennettiin sisämaahankin ja myös siellä ne liittyivät teollistumiseen ja varakkuuteen kuten Ähtärissä Inhan paperiteollisuusyhdyskunnan huvilat.

Mutta mikä oli se Orhasenkin mainitsema sen ajan juttu, joka lopulta hävitti lähes kaikki Suvilahden ja Kuparisaaren huvilat jyrän alle 1900-luvun loppupuolella?

Yksi syy saattaa olla se, ettei jälkipolvilla ja huviloiden uusilla omistajilla ole ollut riittävästi rahaa niiden ylläpitoon.

– Nikkarityyliin rakennettujen puutalojen ylläpito vaatii hirveän paljon osaamista ja rahaa, sanoo rakennetun ympäristö tutkimukseen erikoistunut taidehistorian professori emerita Riitta Nikula.

Hänen mukaansa korjausrakentaminen vaatii myös erityistaitoja.

– Rakennuskonservointi lähti Suomessa hyvin hitaasti liikkeelle. 1970-luvulla ei varmastikaan Vaasassa ollut ammattikoulun puulinjaa, jossa sitä olisi opetettu.

Myöskään vanhan rakennuskannan yleinen arvostus ei ollut kovinkaan korkealla 1900-luvun jälkipuoliskolla.

– Nyt meillä on televisio-ohjelmia ja lehtiä, joissa puhutaan vanhan korjaamisesta. Lisäksi olemme vauras maa nykyään. Siksi meidän on ehkä vaikea ymmärtää sitä mentaliteettia, joka 1900-luvun lopulla vallitsi.

Vaasan Kuparisaaren huvilat on suojeltu. Suvilahdessa ei ole suojelua. Alue on osittain luonnontilassa säilytettävää puistoaluetta ja osittain urheilualuetta.

Lähde: Vaasan kaupunginmuseot: Huvilaelämää – Vaasan seudun vanhat huvilat

Huvilaelämää-näyttely 3.11.2023 asti Tempus näyttelyhalli, Pietarsaaren museo.

Kirjaudu sisään

Anna Häkäri on kunnostanut huvilakotiaan yli 20 vuotta – Villa Furuvik edustaa Vaasan suurhuviloiden aikakautta, joka ehti lähes kadota 1900-luvulla

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje