Anna Jokinen, 24, katosi yli sata vuotta sitten jälkiä jättämättä – Pian maanviljelijä teki pelloltaan kuohuttavan löydön ja mysteeri muuttui entistä oudommaksi

Joulukuussa 1913 kanadalainen maanviljelijä löysi maissipelloltaan henkitoreissaan olevan nuoren naisen. Tämä oli pahasti paleltunut ja kykeni sopertamaan vain joitain suomenkielisiä sanoja.

Nainen menehtyi ennen lääkärin tuloa.

Hän oli suomalainen Anna Jokinen , 24. Hän oli kadonnut seitsemäntoista päivää aikaisemmin ja etsintäkuulutettu koko Pohjois-Amerikan laajuisesti.

. Orjakauppaa vai järkikö lähti? Nuoren siirtolaisnaisen mysteerikuolema sai huhut kiertämään ja kohahdutti Toronton tiivistä suomalaisyhteisöä. Lehdet repivät etusivuilleen aiheesta isoja otsikoita. Väkeä parveili paikalla, josta Anna löydettiin.

Todella merkilliseksi tapauksen teki se, että pellolta löytyi todisteita Jokisen oleilleen siellä jonkin aikaa ennen kuolemaansa. Yhden maissikuhilaan sisältä löydettiin hänen lompakkonsa. Hänen päällystakkinsa, hattunsa ja hansikkaansa oli heitetty huolimattomaan kasaan kuhilaan viereen aivan kuin hänet olisi väkivalloin riisuttu. Kuhilaan keskelle Jokinen oli kaivanut kolon, jonka keskelle hän oli tehnyt pedin maissinlehvistä.

Jokinen oli nähty pellolla ensimmäisen kerran kaksi päivää katoamisensa jälkeen, joten hän oli todennäköisesti oleillut pellolla useita päiviä.

Mitä nuorelle suomalaiselle oli tapahtunut? Oliko kyse julmasta seksuaalimurhasta? Miksi Anna Jokinen ei hakenut apua vaan jäi maissipellolle kuolemaan? Oliko hän menettänyt järkensä?

. Toimittaja Jenni Stammeier törmäsi Anna Jokisen mysteeriin etsiessään tietoa prostituoiduiksi ja salakapakoitsijoiksi päätyneistä suomalaisista siirtolaisnaisista.

Suomalaissiirtolaisten nurjat kohtalot ovat kiinnostaneet Stammeieria pitkään. Hänen edellinen, kortesjärveläisen Hannes Sankelon muistelmista kipinän saanut teoksensa käsitteli suomalaisten junapummien eli hobojen elämää.

Stammeierin mukaan kotipuolessa Suomessa siirtolaisiksi lähteneistä sukulaisista puhutaan usein ihannoivaan sävyyn, vaikka kaikille lähtijöille Amerikan kultamaa ei tuonut odotettua onnea ja menestystä. Köyhyyteen, ryysyläiselämään tai rikollisille teille vajonneet vaikenivat kohtaloistaan.

Stammeier sanoo haluavansa antaa äänen tälle epäonnistujien joukolle.

– Suurimmalla osalla suomalaissiirtolaisista meni mukavasti, jotkut jopa menestyivät. Kokonaiskuva siirtolaisuudesta kuitenkin vääristyy, jos kerrotaan vain heidän tarinoitaan.

Joillekin Amerikan kultamaa tiesi pahinta mahdollista: ennenaikaista kuolemaa. Anna Jokinen oli eräs heistä.

. Viimeinen valokuva Anna Jokinen oli saapunut Kanadaan kaksi kuukautta ennen katoamistaan. Hän oli saanut palvelijattaren paikan naisopiskelijoiden asuntolasta.

Muutto Kanadaan oli ollut järisyttävä elämänmuutos vaatimattomista oloista tulleelle keuruulaispiialle. Hän oli avioton lapsi ja jäänyt orvoksi seitsemänvuotiaana.

Osaksi Toronton suomalaisyhteisöä asettunut Jokinen oli katoamispäivänään käynyt ystäviensä kanssa tavarataloissa jouluostoksilla. Anna oli myös ehdottanut ystävilleen käyntiä valokuvaamossa.

Tuo otos on tiettävästi ainoa Anna Jokisesta säilynyt valokuva.

Illalla ystävykset lähtivät suomalaisten tansseihin haalille. Illan päätteeksi hän erosi raitiovaunupysäkillä ystävästään. Sen jälkeen hän katosi jälkiä jättämättä.

. Ymmärtääkseen mitä oli tapahtunut, Jenni Stammeier aloitti matkan siirtolaisuuden pimeille syrjäkujille.

Miten Anna Jokinen oli elänyt ja mitä hänelle oli Torontossa tapahtunut? Olisiko mysteeri mahdollista ratkaista yli sadan vuoden jälkeen?

Vaarallinen suurkaupunki 1900-luvun alun Toronto oli turvaton paikka verrattuna pieneen suomalaiseen maaseutupitäjään. Aikakauden lehdet kertoivat yksin kulkevien suomalaisten palvelustyttöjen ahdistelusta. Pelko äityi jopa niin suureksi, että erään seudun asukkaat päätyivät palkkaamaan yksityisetsivän tarkkailemaan katuja öisin. Suojellakseen tyttäriään ja palvelijattariaan, perustelu kuului.

Spekulaatiot Anna Jokisen katoamisen syistä käynnistyivät välittömästi.

Ystävät ehdottivat hänen matkustaneen miesystävän luo. Viranomaiset uskoivat hänen joutuneen valkoisen orjakaupan - eli nykytermein ihmiskaupan - uhriksi. Ehdotettiin, että kielitaidoton Jokinen oli riistetty bordelliin hyväksikäytettäväksi.

Termi valkoinen orjakauppa toistui ajan puheissa ja otsikoissa taajaan. Sen harjoittajat huijasivat valkoihoisia maalais- ja siirtolaisnaisia lupauksilla hyvästä työpaikasta ja helpommasta elämästä. Ansaan menneet pakotettiin prostituutioon. Jenni Stammeier sanoo tämän koituneen joidenkin suomalaistenkin kohtaloksi.

Hänen mukaansa ihmiskaupan kuvio oli tuolloin hätkähdyttävän samanlainen nykyäänkin.

– Köyhistä maista Eurooppaan tulevilla siirtolaisnaisilla on vaarana joutua erilaisten hyväksikäyttäjien kynsiin, päätyä pimeästi palkattuihin töihin ja ihmiskaupan uhriksi.

Haavoittuvimpia ovat he, joilta puuttuu suvun turvaverkko. Sellainen myös Anna Jokinen oli.

. Poliisit alkoivat suuren kohun saattelemana tutkia Jokisen tapausta, ja pian etsivät kertoivatkin olevansa murhaajan jäljillä.

Jonkin ajan kuluttua poliisi kuitenkin ilmoitti, ettei rikosta ole tapahtunut. Anna Jokinen oli eksynyt eikä heikkomielisenä ja kielitaidottomana ymmärtänyt ja osannut pyytää apua.

Ruumiinavauspöytäkirjat julistettiin kuitenkin salaisiksi. Lehdet tiesivät silti kertoa, että Anna Jokinen oli kuolemaa edeltävinä päivinä syönyt kovia maissinjyviä.

. Jokisen mysteeriä selvittäessään Jenni Stammeier törmäsi moniin muihinkin dramaattisiin siirtolaistarinoihin.

Yli sadan vuoden takaisten kanadalais- ja amerikkalaislehtien palstoilta piirtyi esiin liuta värikkäitä, nurjia ja vaiettuja suomalaiskohtaloita: itseään myyvä Satiais-Maija, salakapakoitsija Pata-Ässä, laitonta aborttiklinikkaa ylläpitävä Andersonin Mamma ja monta muuta.

Stammeier sanoo, että miesvaltaisissa kaivoskaupungeissa naisille avautui tilaisuus ansaita salakapakoilla ja prostituutiolla. Osa tarttui näihin töihin kotipalvelijattaren työtä parempien tienestien toivossa. Osalla ei ollut muita vaihtoehtoja.

– Monet leskeksi jääneet naiset ja etenkin aviottomien lasten äidit olivat todellisessa ahdingossa, sillä heidän oli vaikea saada työtä piikana.

Eikä edes vakaa työpaikka välttämättä tuonut onnea.

. Ida Isostakyröstä Jenni Stammeier sanoo, että Anna Jokisen tarinan ohella murheellisimpiin lukeutuu isokyröläisen Ida Lehtimäen tarina.

Yhdysvalloissa Bostonin lähellä asunut Ida Lehtimäki katosi Jokisen tavoin. Ruumis löydettiin läheisestä joesta. Puuvillatehtaalla työskennellyt Lehtimäki oli riistänyt itseltään hengen.

Ystävät olivat tunteneet hänet valoisana luonteena. Vasta matka-arkusta löytyneet kirjeet paljastivat Ida Lehtimäen mielenliikkeet.

Hän oli syvästi pettynyt siihen, mitä Amerikka hänelle tarjosi. Rikastumisen ja yhteiskunnassa etenemisen sijaan siirtolaisuus oli tuonut vain raatamista tehtaassa kehnolla palkalla.

– Olen väsynyt elämään, väsynyt kovaan työhän ja väsynyt järjestelmään, hän kirjoitti viimeisissä viesteissään.

. Köyhä Suomi Nykyisestä hyvinvointi-Suomesta käsin voi olla vaikea ymmärtää tuon ajan elintasoeroja. Suomi oli köyhä kehitysmaa Pohjois-Amerikkaan verrattuna. Sen suurkaupungit olivat moderneja: oli autot, ratikat, tavaratalot, kahvilat, hotellit, pilvenpiirtäjät, vesivessat ja tavaratalot, joista piiat keuruulaisella maaseudulla tuskin osasivat edes uneksia.

Stammeierin mukaan Amerikan kasvava keskiluokka sai siirtolaisvirrasta vähään tyytyväistä ja halpaa työvoimaa. Suomalaisille piian työt kelpasivat, mutta monien muiden maiden siirtolaisnaiset eivät suostuneet noin vain kotipalvelijoiksi, sillä sen katsottiin olevan valkoisille naisille liian alhaista työtä.

. Annan viimeiset päivät Mitä Anna Jokisen mielessä liikkui viimeisinä päivinä, kun hän vietti kylmiä joulukuun pakkasöitä maissikuhilaassa? Mitä sitä ennen?

Jenni Stammeier on pyöritellyt mielessään kaikkia keksimiään vaihtoehtoja. Hän käy niitä läpi uudessa kirjassaan Tyttö maissipellossa - Anna Jokisen mysteerikuolema (Docendo).

Oliko Jokinen raiskattu tanssiaisissa tai paluumatkalla sieltä? Oliko hän vaipunut epätoivoon epäonnisen romanssin vuoksi? Oliko hän raskaana? Syrjivätkö muut kaupungin suomalaiset häntä? Selittävätkö hänen lapsuutensa kovat kokemukset katoamista?

– Toronton poliisin arkistot eivät ole säilyneet. Niistä olisi voinut löytyä tieto ketä poliisi epäili murhaajaksi ja mitä Annan hallusta löytyneessä kirjeessä kirjoitettiin. Siellä olisi saattanut olla myös Annan ystävien kuulusteluraportteja illan kulusta.

Jenni Stammeier uskoo, että Jokisen katoamiseen liittyy jokin ylitsepääsemätön häpeä, jonka vuoksi hän ei hakeutunut ihmisten pariin vaan valitsi hitaan kuoleman maissipellolla. Vajaan kilometrin päässä löytöpaikasta sijaitsi kauppa. Apua olisi ollut saatavilla myös läheiseltä maatilalta.

– Jotain omasta mielestään häpeällistä hänelle oli täytynyt tapahtua, ettei hän voinut enää luottaa enää kenenkään ja palata takaisin yhteisöönsä, Stammeier sanoo.

. Stammeier pitää mahdollisena, että jonkun Annan tuttavan sukulaisen vintiltä voisi löytyä kirje, joka toisi valoa kohtalokkaan illan tapahtumiin.

Stammeier kävi kirjaa kirjoittaessaan etsimässä avaimia arvoitukseen Anna Jokisen kotimaisemista. Talo, jossa Anna varttui nuoresta piikatytöstä aikuiseksi, seisoo yhä paikallaan.

Vain yksi tarina hänestä on jäänyt seudulle elämään. Eräs iäkkäämpi mies nainen tiesi kertoa piiasta, joka oli tukehdutettu maissintähkiin Kanadassa.

– Annan tapausta tutkittiin ensin murhana, joten ei ihme, että tarina oli Suomessa muuttunut kauhujutuksi.

Kirjaudu sisään

Anna Jokinen, 24, katosi yli sata vuotta sitten jälkiä jättämättä – Pian maanviljelijä teki pelloltaan kuohuttavan löydön ja mysteeri muuttui entistä oudommaksi

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Anna Jokinen, 24, katosi yli sata vuotta sitten jälkiä jättämättä – Pian maanviljelijä teki pelloltaan kuohuttavan löydön ja mysteeri muuttui entistä oudommaksi

Jaa artikkeli

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje