<p>Pitkään uskottiin, että yhteiskunnan pienin yksikkö on perhe. Nykyään perheet ovat muuntautumassa monenkirjaviksi joukkioiksi. Itsekeskeisessä yhteiskunnassamme pienin yksikkö on tietenkin minä.</p><p><strong>Claes Andersson</strong> (1937–2019) julkaisi<em> Familjen</em>-näytelmänsä vuonna 1974. Näytelmää esitettiin samana vuonna Svenska Teaterissa. Suomenkielinen versio <em>Perhe</em> nähtiin ainakin Tampereen Työväen teatterissa, jossa näin sen lukiolaispoikana lähes 50 vuotta sitten.</p><p>Andersson oli psykiatri, kirjailija, jazzmuusikko ja poliitikko. Psykiatrin työnsä kautta monenlaiset 70-luvun perheet ongelmineen olivat hänelle tuttuja. <em>Perhe</em> on näyttämölle kuvitettu sairauskertomus.</p>.<p>Vielä puoli vuosisataa sitten perheissä oli perinteisiä rooleja ja valtasuhteita. Isä huolehti toimeentulosta. Äiti saattoi olla töissä, mutta laittoi ruuan ja hoiti kodin. Lapset kävivät koulua, opiskelivat ja auttoivat kotitöissä.</p><p>Mäen perheen isä Yrjö on alkoholisti. Hänellä on työpaikka, mutta ravintolaillat venyvät pitkiksi. Humalainen isä horjuu kotiin, herättää perheensä ja naapurit. Yrjö on myös väkivaltainen.</p><p>Terttu-äiti on tottunut ottamaan vastaan miehensä. Muovilakana otetaan esille Yrjön tuloa odottamaan. Lapsia rauhoitellaan.</p><p>Nykyään ei ole uskottavaa, että opiskeleva ja seurusteleva poika sekä työssä käyvä tytär asuisivat ahtaissa oloissa kotona. Ehkä isän juopottelu ja äidin suojeleminen saavat lapset käpertymään yhteen.</p>.<p>Tästä yöstä tulee käänne Yrjön elämään. Hän pääsee katkaisun kautta alkoholista irti. Entisestä suurpiirteisestä juoposta tulee omahyväinen pölvästi.</p><p>70-luvun tapaan näytelmän kirjoittaja syyllistää isän juopottelusta perhettä. Kolmella aikuistuvalla lapsella on omat ongelmansa. Äiti masentuu ja joutuu hoitoon hänkin. Totuus on, että alkoholisti sairastuttaa lähimpiään.</p><p>Totta kai ympäristö haastaa, mutta korkin kiinni paneminen on aina yksilön ratkaisu. Toisten syyllistäminen on helpoin pakoreitti.</p>.<p>Asioita selvitellessä ja alakynteen jäädessään isä tokaisee lähtevänsä ravintolaan. Sitten hän toteaa, ettei rupea teidän takianne ryyppäämään. Mutta rupeaa kuitenkin.</p><p>Seinäjokelainen Teatteri Peili on tarttunut vaikeaan tekstiin. Anderssonin näytelmässä on paljon puhetta, josta osa menee nykykuulijasta ohi.</p><p><strong>Eija-Irmeli Lahden</strong> henkilöohjaus on tiivistä ja vahvaa. Huumoria löytyy perheenisän sinnikkäästä halusta opiskella englantia ja ääntää sitä rallityyliin.</p><p><strong>Kari Manun</strong> Yrjö on uskottavan omahyväinen. <strong>Pirkko Manu</strong> tekee sävykkään työn äidin roolissa. Lapset <strong>Leena Autio</strong>, <strong>Julia Autio</strong> ja <strong>Tuomas Murtomäki</strong> ovat särmikkäitä tulkintoja.</p><p><strong>Kati Latikka</strong> muistuttaa Jokerin roolissa, että lähimmän kärsimystä ei aina huomata ajoissa. <strong>Anne Jutilan</strong> lääkäri ja <strong>Suvi Lakson</strong> sihteeri tuovat tarinaan perheen ulkopuolista tervettä näkökulmaa.</p> <p><strong>Teatteri Peili: Perhe</strong>, <em>käsikirjoitus Claes Andersson, ohjaus, näyttämökuva ja Jokerin tekstien sovitus Eija-Irmeli Lahti, esityksiä Seinäjoen nuorisokeskuksessa 25.2. saakka.</em></p> <p><strong>Raimo Hautanen</strong></p>
