Arvio: Ann-Luise Bertellin upea esikoisromaani luotaa koskettavasti Pohjanmaalta Kanadaan lähteneen siirtolaisen kohtaloa

Kirja

Ann-Luise Bertell: Ikävän jälkeen. Alkuteos Vänd om min längtan, Förlaget 2016. Suom. Vappu Orlov. Tammi 2022.

Vöyrillä asuva Ann-Luise Bertell (s. 1971) on herättänyt huomiota näyttelijänä, ohjaajana, dramaturgina, teatterinjohtajana ja kirjailijana. Suomenruotsalaisen Bertellin tuotantoon kuuluu runoja, näytelmiä ja romaaneja.

Suomenkielinen yleisö tutustui häneen ensi kerran vuonna 2020, kun hänen romaaninsa Heiman kilpaili sekä Finlandia- että Runeberg-palkinnosta. Kustantajalle tuli kiire kääntää Heiman suomeksi. Oma maa ilmestyi seuraavana vuonna Vappu Orlovin kääntämänä (Tammi 2021). Teos on Bertellin toinen romaani ja Botnia-trilogian toinen osa.

Nyt huhtikuussa ilmestyi trilogian ensimmäinen osa, Bertellin esikoisromaani Ikävän jälkeen. Ruotsinkielinen alkuteos ilmestyi jo 2016. Ruotsinkielisellä puolella pienen kustantamon julkaisema teos huomattiin. Se sai muun muassa Svenska Ylen kirjallisuuspalkinnon 2016.

Suomenkielinen yleisö tutustuu trilogiaan tavallaan nurinpäin, mutta käänteinen lukujärjestys ei haittaa, sillä teokset ovat omia itsenäisiä kokonaisuuksia. Syksyllä on luvassa kolmannen osan Ikuinen kaipuu suomennos .

. Oman suvun tarinaa Bertell on kertonut, että trilogia tukeutuu hänen vöyriläisen sukunsa historiaan. Ikävän jälkeen ja Ikuinen kaipuu käyttävät äidin suvun , Oma maa taas hänen isoisänsä elämänvaiheita.

Ikävän jälkeen - kirjan jälkisanoissa Bertell toteaa, että kirja pohjautuu hänen 1920-luvulla Kanadaan muuttaneen äidinäitinsä Maria Alina Ohlisin tarinaan: ”Isoäitini ei kertonut mitään elämästään Kanadassa, ei minulle eikä kenellekään muulle, eikä myöskään jättänyt jälkeensä yhtään kirjettä.”

Sekin, että osa teoksen tapahtumista sijoittuu ilmeisesti hyvin tunnistettavasti Vöyriin, tuo tosipohjaisen romaanin tunnun. Mutta teokset, henkilöt kohtaloineen ja ajatuksineen ovat kaunokirjallisuutta, Bertellin mielikuvituksen muovaamia.

Ikävän jälkeen -teoksen minäkertoja, muistisairas Maria Alina elää vanhuuttaan yksin kotitalossaan joen rannalla Vöyrissä. Hänen todellisuuttaan ovat todelliset ihmiset, joita hän ei aina edes tunnista ja harhat. Niihin lukeutuvat kuolleet omaiset, jo vuosia sitten hävitetyt lehmät ja Dallas-sarjan J. R. Eving.

Maria Alina kirjoittaa kirjeitä Kanadassa elävälle tyttärelleen, jonka joutui jättämään entiselle puolisolleen. Kuoleman lähestyessä hän haluaa selittää ratkaisujaan ja kirjoittaa elämäntarinaansa.

Ikävän tuoma kaipuu on keskeinen teoksen teema.

. Väkivalta ja katkeruus Kirjeissään Maria Alina kertoo tarinansa rujosta lapsuudesta elämän päättävään paleltumiskuolemaan: ”Elämälleni josta tuli se mikä tuli. Kovaa työtä lehmien ja niiden ruoka- ja hoitotoiveiden kanssa, raikkaan veden ja auringonpaisteen tarpeen kanssa. Maidon makea tuoksu koko ajan ympärillä.”

Keskeistä tarinassa on elämää hallitseva väkivalta ja siitä johtuva katkeruus. Esimerkiksi isoveli Harald kiskautuu irti kodin väkivallasta ja lähtee Kanadaan. Elämän ei kuitenkaan eheydy, vaan umpioituu kokemusten tuomaan katkeruuteen.

Ihmiselle kipeät muistotkin ovat tärkeitä: ”Mutta kuten puut, myös ihminen tarvitsee juuria. Ja mitä juuret ovat muuta kuin tarinoita, sanoja elämästä jota on eletty ennen meitä.”

Harald auttaa nuoren Maria Alinan pääsemään Kanadaan siirtolaiseksi. Siellä hän äitinsä lailla ajautuu sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa sisältävään parisuhteeseen. Vaikka Maria Alina myöhemmin solmii liiton tasaisen Rikardin kanssa, saa kaksoistytöt ja palaa Suomeen Rikardin kotitaloon, hän kantaa kokemuksiaan: ”Minä pidättelin itkua, varastoin sen syvälle kurkkuuni, siellä minun itkullani oli käytössään iso sali.”

. Teos täynnä valoa Ikävän jälkeen ei kerro vain siirtolaisuudesta vaan elämän keskeisistä asioista: rakkaudettomuudesta ja väkivallasta, juurettomuudesta, yksinäisyydestä ja kuolemasta, kaipuusta ja ikävästä, joita koetaan maanosasta riippumatta.

Myös naisen osa nousee tärkeäksi teemaksi: ”Miksi meitä on jatkuvasti pilkattava, potkittava, murskattava, viilleltävä, poltettava poroksi?”

Mutta kerrotut tarinat kantavat: ” Meidän kertomuksemme ovat oikeastaan ihan samat, ne eivät uudistu, toistuvat vain, yhä uudestaan ja uudestaan. - - Ajattelin, että juuri sen avulla me ehkä pysymme elossa että saamme kerrotuksi asioita toisillemme.”

Vaikka Ikävän jälkeen kertoo tuskaisista asioista, se on kuitenkin valoisa teos. Se on ilmavaa, runollista, draamallisesti kohtauksesta toiseen etenevää proosaa. Maria Alinan ironia tuo teokseen huumorin.

Erityisesti kiitän ilmaisuin tiiviyttä. Maria Alinan elämäntarina ei tarvitse kuin 199 sivua, ne riittävät. En ole lukenut teosta alkukielellä, mutta tuntuu, että Vappu Orlov on hienosti siirtänyt Ann-Luise Bertellin ilmauksen suomeksi.

Ikävän jälkeen on tarina eräästä elämästä; hieno teos, joka onneksi on saatettu myös suomenkielisten lukijoiden saataville.

Maire Paltare

Tue, 7/5

Kirjaudu sisään

Tue, 7/5

Arvio: Ann-Luise Bertellin upea esikoisromaani luotaa koskettavasti Pohjanmaalta Kanadaan lähteneen siirtolaisen kohtaloa

Jaa artikkeli

Haluatko lukea artikkelin?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Katuosoitteet

Puhelin