Arvio: Kalevi Sorsa oli kirjallinen kaunosielu, joka valitsi politiikan

Jostakin syystä pitkäaikainen demarivaikuttaja Kalevi Sorsa on pyyhkiytynyt melkein kokonaan pois suomalaisten poliittisen historian lähimuistista.

J.K. Paasikivi, Urho Kekkonen, noottikriisi, Zavidovo-vuoto, Mauno Koivisto, kassakaappisopimus 1987, EU-mittelö, Ahon ja Viinasen lamahallitus, Niinistö-ilmiö ja niin edelleen saavat jokaiselta hiukankin politiikkaa seuranneelta jonkinlaisen tuomion.

Toisin on Kalevi Sorsan laita. Hän tuntuu pudonneen politiikan hämärään, josta hänet kiskoo silloin tällöin valoon joku politiikan tai historian tutkija.

Huomion vähäisyys on merkillistä, kun muistaa, että Sorsa on edelleen Suomen pitkäaikaisin pääministeri. Hän ehti toimia neljän hallituksen vetäjänä kaikkiaan 3653 päivää. Yhteensä ministeripäiviä hänelle kertyi 4793. Valtioneuvoston jäsenyyden lisäksi hän toimi Tammen kustannustoimittajana, Unescon virkamiehenä, SDP:n puoluesihteerinä ja puheenjohtajana sekä Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä.

Jo tästä syystä professori Henrik Meinanderin kirja Kansanvallan kakkonen - Kalevi Sorsan poliittinen toiminta 1969-1993 on perusteltu teos. Olipa Sorsasta poliitikkona mitä mieltä tahansa, ihan vaatimaton hänen uransa ei ollut.

. Aito duunariperhe Taisto Kalevi Sorsa syntyi "veturin vislaukseen", kuten hänen isänsä oli kertonut, pienen mökin keittiössä Haapamäellä Keuruun ja Virtojen välisen rautatien varrella vuonna 1930. Kaarlo-isä rakensi rautateitä, minkä vuoksi hänen työmaansa ja kotipaikkansa vaihtui ahkerasti 1920-luvulla.

Tiemestarin pätevyyden hankittuaan vuonna 1937 Kaarlo vei nuoren perheensä Joutsaan, josta Tuli Kalevi Sorsalle tärkeä paikka. Sorsat olivat aito duunariperhe: pihapiirissä oli savusauna, puuliiteri ja sikolätti.

Lupaavasta alusta huolimatta koulu ei teini-ikäiselle Kaleville maistunut.

Lähdettyään riitelyn jälkeen kotoaan hän elätti itsensä satunnaisilla rakennustöillä. Kirjoista ja lukemisesta hän piti nuoresta iästä alkaen, ja käänteentekeväksi vaiheeksi muodostui kirjoittautuminen Helsingin yhteiskunnalliseen korkeakouluun syksyllä 1949.

Sitä ennen hän oli kokeillut sanomalehtitoimittajan työtä Lappeenrannassa ilmestyneessä sosiaalidemokraattisessa Kansan Työssä (kirjassa nimetty Päivän työksi/MM).

. Päätalon hylkääjä Kirjallinen lahjakkuus vei Sorsan muutaman mutkan kautta Tammen kustannustoimittajaksi, jossa työssä hänet muistettiin pitkään Kalle Päätalon esikoisromaanin Ihmisiä telineillä hylkäämisestä.

Gummerus-kustantamo julkaisi teoksen sittemmin ja siitä tuli suuri menestys. Sorsan puolustukseksi on sanottava, että hän päätti Päätalolle lähettämänsä hylkäyskirjeen rohkaisuihin jatkaa kirjoittamista. Lisäksi tämän oli hyvä paneutua romaanitaiteen teoriaan.

Päätalo itse totesi myöhemmin Sorsan olleen oikeassa. Gummeruksessa käsikirjoitus myllättiin perusteellisesti uuteen uskoon.

Vaikka Sorsa havahtui Meinanderin mukaan aatteelliseksi demariksi jo keskellä teini-ikää, vuonna 1945, meni vielä melkein pari vuosikymmentä ennen kuin hän ryhtyi puolueaktiiviksi. Jaksoon mahtui kuusi vuotta Unescon (YK:n alainen koulutus-, kulttuuri- ja tiedejärjestö) virkamiehenä Pariisissa. Suomeen tultuaan vuonna 1965 Sorsa aloitti opetusministeriössä.

. Jos keskustapuolueen puheenjohtaja Johannes Virolainen olisi tajunnut, millainen politiikan suurmies Sorsasta tulee, hän ei vuonna 1966 olisi ajanut opetusministeriön kansainvälisten asiain osaston päälliköksi puolueensa Kalervo Siikalaa.

Sorsa nimittäin tavoitteli pestiä myös. Kun ei sitä saanut, hän turhautui ja alkoi katsella muualle. Hän oli liittynyt uudelleen sosialidemokraattiseen puolueeseen syksyllä 1965.

On vaikea ymmärtää, miten niinkin tärkeään pestiin kuin puoluesihteeriksi nousee vaivattomasti tuntemattomuudesta mies, joka vain "poikkesi puoluekokoukseen työmatkallaan pohjoismaiseen Unesco-kokoukseen Gotlannin Visbyhyn". Näin Kalevi Sorsalle kävi. Odotellessaan pihviä turkulaisessa ravintolassa kesäkuussa 1969, puheenjohtaja Rafael Paasio pyysi häntä puheilleen.

Puoluekokousyö osoitti että osataan se junttaus muuallakin kuin keskustapuolueessa. Ennakkosuosikki Pekka J. Korvenheimo taivutettiin luopumaan ehdokkuudestaan Sorsan hyväksi. Oletettavasti taustalla vaikutti Moskovan tahto: tannerilainen Korvenheimo oli Kremlissä huonossa huudossa.

. Nopea nousu Sorsa oli siten valinnut politiikan. Nousu vallan huipulle ja merkittäväksi vaikuttajaksi oli nopea. Ulkoministeriksi 1972, samana vuonna pääministeriksi. Puoluejohtaja hänestä tuli vuosiksi 1975-87.

Jos tässä lähtisi luettelemaan, mihin kaikkiin maan kannalta tärkeisiin päätöksiin hän omalla panoksellaan vaikutti, mikään tila ei riittäisi. Niinpä nostan vain yhden: EEC-ratkaisun.

Sorsa runnoi puolueensa sen taakse 1972, vaikka Moskova vastusti turvallisuuspoliittisista syistä ja pelkäsi Suomen lipuvan EEC:n kautta yhä syvemmälle lännen vaikutuspiiriin.

SDP:ssä vastustajien kärjessä heilui Erkki Tuomioja, jopa siihen mittaan, että auttoi kansliapäällikkö Antero Jyränkiä vuotamaan presidentti Kekkosen laatiman salaisen ns. Zavidovo-muistion keskusteluistaan Neuvostoliiton johdon kanssa.

Kreml katsoi, että vapaakauppasopimus oli Suomelle liian suotuisa, siihen ei suostuttu vain "suomalaisten sinisten silmien tähden". Sorsa ei pelästynyt. Hän ampui puolueensa rivit suoriksi. Sorsa oli länsi-integraation suhteen johdonmukainen. Hän kannatti myöhemmin kakistelematta myös Suomen liittymistä EU:n jäseneksi.

. Tunnettu kiukunpuuska Presidenttiä Sorsasta ei koskaan tullut. Ensin haaveet törmäsivät Manu-ilmiöön; Mauno Koivistosta oli tullut kansan suosikki numero yksi.

Toisella kertaa ajat olivat jo ajaneet vanhan politiikan ketun ohi. Martti Ahtisaari nousi sekoiluksi menneessä esivaalissa SDP:n ehdokkaaksi. Tuossa vaiheessa Neuvostoliitto oli jo kaatunut ja Suomessa oli alkamassa keskustelu maan johdon suhteista paitsi NKP:hen myös tiedustelupalvelu KGB:hen. Ahtisaarella ei ollut ehtinyt olla perinteistä kotiryssää, koska hän oli tehnyt työuransa pääosin Suomen ulkopuolella "safaridiplomaattina".

Mutta on asioita, jotka eivät ole muuttuneet. Myös Sorsa poltti usein hihansa median vuoksi. Hänen tunnetuin kiukunpuuskansa tunnetaan "infokratia-puheena".

"Parlamentaarinen demokratia on informaatioyhteiskunnassa saamassa haastajansa infokratiasta, tiedotusvallasta. Sille näyttää olevan ominaista suuri epä-älyllisyys, yhteiskunnallisten (ja muidenkin) ongelmien pohdiskelun välttely, poliittisten kysymysten kääntäminen henkilökysymyksiksi sekä toimintaansa kohdistuva täydellinen kritiikittömyys", Sorsa pudotteli.

Tuon puheen voi kuulla vielä tänäänkin jokainen vähänkin havaitun median päätoimittaja, keneltä tahansa puoluejohtajalta. Niin pitääkin. Politiikan ja median välillä on aina oltava jännitettä.

. Hyvää työtä Henrik Meinander on tehnyt hyvää työtä läpivalaistessaan Sorsaa. Paljon jää vielä kertomatta, erityisesti idänsuhteiden osalta. Sen voi sanoa, ettei Sorsa muuta sitä kuvaa Suomesta, jossa Moskova puuttui ja sen annettiin puuttua Suomen sisäisiin asioihin.

Kalevi Sorsa oli intohimoinen kirjallisuuden kuluttaja ja sangen taitava kirjoittajana itsekin. Väkisin jää mielenpohjalle kaivertamaan, olisiko hän sittenkin ollut onnellisempi suuren kustannustalon johtajana kuin poliitikkona.

Joel Lehtosen Putkinotkosta gradunsa kirjoittanut ja Suomen 1910- ja 1920-lukujen kirjallisuutta ihannoinut mies olisi hyvinkin voinut olla.

Kirja-arvio: Kansakunnan kakkonen, Henrik Meinander, Otava 2022, 416 sivua

Kirjaudu sisään

Arvio: Kalevi Sorsa oli kirjallinen kaunosielu, joka valitsi politiikan

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Arvio: Kalevi Sorsa oli kirjallinen kaunosielu, joka valitsi politiikan

Jaa artikkeli

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje