Arvio: Kohuttu Licorice Pizza on eeppinen ihmissuhdekuvaus – Kuolleen näyttelijälegendan lapsi loistaa roolissaan

Licorice Pizza. Ohjaus: Paul Thomas Anderson. K7, 2h 14min.

★★★★

Kun Paul Thomas Andersonin elokuvia katsoo, pääosanesittäjä tuntuu aina ohjaaja-käsikirjoittajan alter egolta. Mutta ei, keski-ikäisen ohjaajapolven parhaimmistoon kuuluva Anderson vain osaa katsoa ja kuunnella ihmisiä.

Andersonin suosikkinäyttelijä oli edesmennyt Philip Seymour Hoffman , joka oli mukana neljässä ensimmäisessä elokuvassa. Licorice Pizza jatkaa sarjaa. Tilalle tuli Hoffmanin poika.

Licorice Pizzan Cooper Hoffman loistaa ensiroolissaan Garyna, hyvin yritteliäänä näyttelijänä ja monen alan bisnespoikana, joka iskee suvereenilla tyylillä 10 vuotta vanhemman naisen Alanan ( Alana Haim ).

Maailmalla on kohuttu parin ikäerosta. Itse asiassa näyttelijöillä on ikäeroa 12 vuotta. Ketään ei ole tuntunut kiinnostavan se, että Alanalla on peliä myös Sean Pennin esittämän tähden kanssa. Ikäeroa on 30 vuotta ja risat.

Sensaatio näissä kuvissa on Haim-yhtyettä vetävä indie-rokkari Alana Haim valokuvaajan avustajan ja pojan ihannenaisen roolissa.

. Suuret tähdet sivurooleissa Epätavallinen rakkaustarina kulkee mutkitellen ohjaajalle rakkaan San Fernando Valleyn kalifornialaisen viihdekulttuurimaailman läpi. On paljon eksymisiä, joutavia kohtaamisia ja umpikujaan päättyviä juonijuonteita.

Suuret tähdet ovat sivuosien luonnerooleissa. Sean Pennin Jack Holden otti mallinsa William Holdenista . Bradley Cooperin Jon Peters on melkein kopio kuuluisasta Hollywoodin kokaiinicowboysta, entisestä kampaajasta, josta tuli suuri elokuvatuottaja ( Batman , Rain Man , Sumuisten vuorten gorillat , Turhuuksien rovio ). Tom Waits murisee ohjaajan roolissa.

Andersonin ihmissuhde-elokuvat ovat aina eeppistä lajia. Hän saa oudon ja satunnaisen tuntumaan luontevalta. Silti kaikki on tarkkaan sommiteltua, kuin koreografiaa musikaalissa. Realismikin tehdään. Se ei vain ilmesty kameran eteen.

Aloittelijat päärooleissa ovat taituriohjaajan työkaluja. Tai ehkä he ovat mallinukkeja niin kuin ranskalaisen Robert Bressonin taiteessa.

Fast Times at Ridgemont High (1982) ja American Graffiti (1973), nuo suomenkielisiltä titteleiltään kammottavat Kuumat kinkut ja Svengijengi ’62 , ovat esikuvia. Niiden viattomuutta ja nostalgista nuorisoantropologiaa ei tavoiteta, mutta ohjaaja korvaa puutteet silkalla taidolla ja Truffaut-viitteillä.

. Aika ja paikka pääosassa Pääosissa ovat tavallaan myös aika ja paikka. Ohjaajalle mieluinen San Fernando Valley on taas tapahtumapaikka. Vanhat linssit ja 35-millinen filmi ovat takaamassa 70-luvun vaikutelmaa. Ruskeat paneelit, verhot ja tapetit tukevat.

Andersonin kavereihin kuuluvien Radiohead-bändin muusikoista Jonny Greenwood on tehnyt soundtrackia, jossa soi myös klassinen rock. Kohokohta on David Bowien Life On Mars , kulutettu biisi mutta aina toimiva.

Thu, 6/30

Kirjaudu sisään

Thu, 6/30

Arvio: Kohuttu Licorice Pizza on eeppinen ihmissuhdekuvaus – Kuolleen näyttelijälegendan lapsi loistaa roolissaan

Jaa artikkeli

Haluatko lukea artikkelin?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Katuosoitteet

Puhelin