Arvio: Lallista on vuosisatojen aikana kirjoitettu paljon – Kansallismurhaaja ja legenda kiehtoo tutkijoita yhä

Lallista on vuosisatojen varrella kirjoitettu niin paljon ja niin monista näkökulmista, että on kaikkea muuta kuin liioittelua puhua Suomen historian pisimmästä perinteestä.

. Siksi tai kenties juuri siitä huolimatta on sangen yllättävää, miten vähälle huomiolle ovat kotimaisen tietokirjallisuuden rikkaana vuonna 2022 jääneet kaksi uutta ja vankkaa Lalli-teosta: Tuomas Heikkilän Lalli – kansallismurhaajan muotokuva ja Mikko K. Heikkilän Heinien herrat .

Jos on edes jossain määrin kiinnostunut Lalli-perinteestä ja sen nykytulkinnoista, voi ilokseen lukea molemmat kirjauutuudet. Lähes sivu sivulta lukija kohtaa tietoja ja mielipiteitä, jotka pysäyttävät ja jäävät askarruttamaan. Niin folkloristiikasta kuin kirkkohistoriasta kiinnostunut joutuu yhä uudestaan punnitsemaan omia tähänastisia näkemyksiään.

. Ansioituneet tutkijat asialla Kummankaan teoksen kirjoittaja ei ole liikkeellä ensimmäistä kertaa; molemmat ovat jo aikaisemmin julkaisseet aihepiiristä tai sen liepeiltä lukuisia huomionarvoisia tutkimuksia.

Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilä kysyy, miksi tutkia henkilöä, joka ei kaiken todennäköisyyden mukaan ole ollut koskaan olemassa. Hän vastaa, että kuviteltuna hahmonakin Lalli on vaikuttanut suomalaisiin ja heidän historialliseen identiteettiinsä enemmän kuin useimmat lihaa ja verta olleet suurmiehet ja -naiset.

Tromssan yliopiston suomen ja kveenin kielten lehtori Mikko K. Heikkilä luonnehtii lähtökohtiaan toisin: ”Liityn näkemykselläni siihen lukumääräisesti suureen ja aikajänteeltään pitkään tutkijoiden joukkoon, jotka ovat pitäneet yleensä piispa Henrikiksi kutsuttua kirkonmiestä historiallisena henkilönä.” Hän pitää Henrikin ja Lallin historiallisuutta huomattavasti todennäköisempänä kuin heidän fiktiivisyyttään.

Huolelliselle lukijalle jää vain yksi kestävä vaihtoehto: perehtyä kunnollisesti kaikkeen Lallia koskevaan argumentaatioon ja tehdä omat kriittiset johtopäätöksensä. Eipäs – juupas -kinastelu osoittautuu oitis tyystin hedelmättömäksi.

. Sitkeä legenda Tuomas Heikkilän teos johdattelee suomalaisuuden alkuhämäriin. Suomen luomiskertomuksen mukaan Lalli surmasi piispa Henrikin Köyliönjärven jäällä 1150-luvulla. Mutta onko tarina kuitenkaan totta, kuka Lalli oikeastaan oli ja mitä hänestä todella tiedämme?

Lalli on elänyt suomalaisten mielissä keskiajalta 2020-luvulle. Häntä on kirottu kylmäverisenä murhaajana ja ihailtu kotiaan puolustaneena kansallissankarina. Lallin kohtaamme uskon ja tiedon rajamailla: kansanperinteessä, kulttuurissa, taiteessa, somessa.

. Mikko K. Heikkilän teos lähestyy monien tieteiden keinoin kertomusta, jonka kirjallisen dokumentaation aikajänne on pitempi kuin minkään muun Suomeen liittyvän tradition. Teos valaisee kansanomaista Henrik ja Lalli -traditiota keskeisenä osana Suomen yleistä historiaa, kirkkohistoriaa ja kielihistoriaa.

Heinien herrat on kuusi vuotta sitten julkaistun tutkimuksen tarkistettu ja täydennetty painos. Tuore teos ottaa huomioon tähänastisen tutkimuksen ja sisältää monia ennen julkaisemattomia tutkimustuloksia aivan samoin kuin tekee myös Lalli – kansallismurhaajan muotokuva.

. Lalli-aiheisten tekstien määrä on rannaton aina massiivisesta ja monikymmenniteisestä Suomen kansan vanhat runot -sarjasta lähtien.

Kahden uuden kirjan lähdeluettelot ovat Lalli-kirjallisuuden aarreaittoja; huomionarvoista on, että molemmat kirjoittajat viittaavat myös toistensa teksteihin.

Oman juonteensa suomalaisessa Lalli-kirjallisuudessa luovat näytelmät Arvid Järnefeltistä Eino Leinoon ja Arvid Mörneen.

Länsirannikon teattereita seurannut voi lisätä mainintoihin Markku Toivosen Lalli-näytelmän (1996), jonka kantaesitys nähtiin Rauman kaupunginteatterissa; porilainen tulkinta (1975) onkin mainittu.

On yllätyksellistä ja hienoa, että Tuomas Heikkilä nostaa varsinaissuomalaisen kirjallisuuden historiasta asiallisesti esille laitilalaislähtöisen Hilda Huntuvuoren, joka on kirjoittanut muun muassa Nousiaisten Lalli-perinteestä. Heikkilä huomauttaa: ”Huntuvuori joutui sukupuolensa vuoksi häikäilemättömän mansplainauksen kohteeksi.”

Heikkilä ei selitä harvinaista ilmaustaan, mutta mansplainaus-sana tarkoittaa alentuvaa, yksinkertaistavaa ja yli-itsevarmaa sävyä, joka tässä tapauksessa johti naistutkijan vähättelyyn.

. Teoksia sulatellessaan uskaltaa huoletta todeta, että niin Lalli – kansallismurhaajan muotokuva kuin Heinien herrat säilyttää vuosikausiksi asemansa aihepiirin nykytutkimuksen perusteltuna edustajana.

Lopullista sanaa talonpoika Lallista ja piispa Henrikistä ei kenties lausuta koskaan. Joka tapauksessa on olennaisinta tutkia eri aikakausien tulkintoja 1150-luvun käänteentekevistä tapahtumista.

Tämän tehtävän molemmat teokset täyttävät erinomaisesti.

Tuomas Heikkilä: Lalli – kansallis-murhaajan muotokuva. Tammi. 224 s.

Mikko K. Heikkilä: Heinien herrat. Warelia. 309 s.

Jouko Grönholm

Kirjaudu sisään

Arvio: Lallista on vuosisatojen aikana kirjoitettu paljon – Kansallismurhaaja ja legenda kiehtoo tutkijoita yhä

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Arvio: Lallista on vuosisatojen aikana kirjoitettu paljon – Kansallismurhaaja ja legenda kiehtoo tutkijoita yhä

Jaa artikkeli

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje