Arvio: Minna Lindgrenin mainio kirja saa taviksenkin rakastumaan oopperaan

Kirja

Minna Lindgren, Minun oopperani. Epätäydellinen historia. Piirrokset Ville Ranta. Teos, 2022.

Toimittaja ja kirjailija Minna Lindgren on armoitettu tarinankertoja, joka saa vaikean ja joskus tylsänkin asian - kuten oopperahistorian -kuulostamaan hauskalta.

Kepeyttä hänen teokseensa lisää sarjakuvapiirtäjä Ville Rannan mainio kuvitus. Näennäisen kepeyden ohella Minun oopperani -kirja onnistuu olemaan paikoin kovinkin syvällinen.

Alettuani lukemaan Lindgrenin teosta ajattelin heti kirjan toimivan mainiosti äänikirjana, koska hänen kirjoitustapansa on radiotoimittajalle ominaisesti auditiivinen eli kuuloon perustuva. Silloin kokematta jäisivät kuitenkin Ville Rannan herkulliset piirrokset, joissa vauhdikas viiva myötäilee Lindgrenin nopearytmistä ajatuksenkulkua.

Toisaalta Ranta pystyy reipasotteisissa aloituskuvissaan säilyttämään oman piiirtäjän identeettinsä. Myös vinjettikuvat sormeaan heristelevästä naapurista ja varsinkin nenänvarttaan pitkin alaspäin nuoreen Richard Wagneriin katsovasta vanhasta Giacomo Rossinista saavat suupielet kohoamaan ylöspäin.

Hyvä lukutapa teokselle voisikin olla samanaikainen kuuntelu ja kirjan kuvien katselu!

. Painavaa tavaraa Mikään nopea luettava kirja ei kuitenkaan ole, sen verran painavaa tavaraa sen anti on. Sivujakin kertyy peräti 413 henkilöhakemistoineen, mikä alkaa olla harvinaista ylellisyyttä tietokirjoissa.

Omaa lukukokemustani syvensi, että teos oli mukana matkalukemisena oopperan syntymaassa Italiassa, varsinkin kun sain vierailla Rossinin synnyinkaupungissa Pesarossa.

Lindgren on rajannut pääkäsittelynsä aivan oikein viiteen oopperasäveltäjään eli Claudio Monteverdiin (1567–1643) , Wolfgang Amadeus Mozartiin (1756-1791), Giuseppe Verdiin (1813-1901), Richard Wagneriin (1813 – 1883) ja Giacomo Pucciniin (1858 – 1924).

Juuri nämä herrat ovat uudistaneet oopperaa parhaalla mahdollisella tavalla. Niin paljon kuin karvalakkioopperoistamme pidämmekin, Lindgrenillä on perusteensa päättää käsittelynsä Pucciniin ja 1900-luvun vaihteeseen.

. Syvällisimmillään Lindgren on käsitellessään Mozartin Taikahuilu -oopperan suhdetta vapaamuurariuteen ja ehkä Wagnerin Parsifalin kohtaloa setviessään Rossinia, Donizettia ja Belliniä hän sen sijaan kaupallisina tehtaina. Hetken aikaa tekijä viivähtää englantilaisessa oopperassa ja julistaa ranskalaisen Georges Bizet’n Carmen -oopperan kertaheitolla maailman parhaaksi oopperaksi.

Venäjän oopperasta olisin halunnut kuulla enemmänkin, mutta kirjoittaja kuittaa itävaltakunnan myöhäisen oopperainnostuksen käsittelemällä kursorisesti Mihail Glinkan ja Venäjän viisikkona tunnettujen valtakunnan historiaan ja tarustoon perustuvien säveltäjien kuten Modest Musorgskin , César Cuin , Aleksandr Borodinin , Mili Balakirevin ja Nikolai Rimski-Korsakovin oopperoita.

Omaan arvoonsa nostetaan toki Pjotr Tsaikovski , jonka Jevgeni Onegin -ooppera saa ainoana venäläisoopperana muita perusteellisemman käsittelyn. Mainintansa saa myös kansainvälisen uransa ja sensaationsa Sergei Dagilevin Ballet Russelle säveltämillään teoksilla Tulilintu , Petruška ja Kevätuhri saavuttanut Igor Stravinski . Näiden teosten kautta venäläinen tyyli tuli tunnetuksi Pariisin kautta tunnetuksi koko Euroopassa.

. Entä operetti? Päänvaivaa oopperan ystäville on tuottanut suhtautuminen opperalavojen uuteen tulokkaaseen, operettiin. Saamme kuulla nimityksen keksijän olleen saksalais-ranskalainen Jaques Offenbach, joka kutsui säveltämiään hassutteluja vähäpätöisiksi vähäoopperoiksi, operette.

Ominaista operetille oli kevyt musikaalisuus ja onnellinen loppu sekä puhutut repliikit, jotka tosin olivat tuttuja jo Mozartin oopperoista ja Bizet’n Carmen-oopperasta. Tragikoomista Lingdrenin mielestä on, että operetin keksijän sävellyksistä esitetään nykyisin ainoastaan vakavamielisiä Hoffmannin kertomuksia.

Muutakin knoppitietoa lukija Lindgreni kirjasta saa kuten sen, että Wagner kirjoitti librettonsa itse ja ymmärsi pimentää katsomon. Saamme myös tietää, miksi pariisilaisoopperat olivat kestoltaan pitempiä kuin Italiassa esitetyt.

Minna Lindgrenin Minun oopperani on hurmaava teos, joka saa oopperaa seuraamattomankin ihastumaan lajiin ja ehkä tilaamaan liput seuraavan kauden esityksiin tai vähintään keskustelemaan naapurinsa kanssa oopperasta.

Marjatta Hietaniemi

Tue, 7/5

Kirjaudu sisään

Tue, 7/5

Arvio: Minna Lindgrenin mainio kirja saa taviksenkin rakastumaan oopperaan

Jaa artikkeli

Haluatko lukea artikkelin?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Katuosoitteet

Puhelin