Arvio: Naurujen kalastelu kiusaamisella on noloa – Hyvät irtovitsit pelastavat paljon

Uusi kantaesitys alkaa vetävästi. Kaksi Hallavuoren koulun opettajaa ( Henrik Hammarberg ja Sanni Lehto ) astelee katsomoon ja pistää koululaisia markkeeraavan yleisön kuriin.

Seuraavaksi reippaat ekaluokkalaiset kertovat muille viikonlopustaan – tai oikeastaan vanhempiensa mokailuista. Pöffäily jatkuu luokassa, josta Juho Lindström on lavastanut mittasuhteilla hauskasti leikittelevän.

Alakoulua seuraa yläkoulu ja teini-iän tunnemyrskyt. Lapsista kasvaa nuoria, mutta samat luonteenpiirteet säilyvät.

Viimeisen näytöksen tapahtumapaikkana on luokkakokous 20 vuotta myöhemmin. Huomataan, että aikuinen menee edelleen pitkälti niillä eväillä, jotka on saanut lapsena ja nuorena.

Näytelmässä on selvä ja simppeli kaari. Valitettavasti se saavuttaa lakipisteensä liian varhain, eikä jaksa kuin vaivoin kannatella katsojaa loppuun saakka.

. Bimbosta kiusattuun Tarinan päähenkilöitä on viisi. Näkyvin heistä on bimbo Tuuli-tyttö ( Katriina Sinisalo ), joka ei koskaan muutu.

. Severi ( Jani Johansson ) puolestaan on alkuun sokerihumalainen vauhtiville ja lopulta ehkä porukan suurin onnistuja.

Arttu ( Mika Piispa ) kärsii autoritäärisestä isäsuhteesta eikä uskalla paljastaa todellista minäänsä kuin vasta nelikymppisenä. Tässä kohtaa tulee mieleen, miksi meidän ihmisten onkaan niin vaikea hyväksyä erilaisuutta.

Krista ( Mari Pöytälaakso ) on matemaattinen suorittaja, joka aikanaan avioituukin kaavan mukaan eikä rakkaudesta.

Simo ( Antti LJ Pääkkönen ) on koulukiusattu, joka haluaisi vain olla hyväksytty ja osa porukkaa.

Lisäksi on luokan lemmikkihamsteri, jonka puoleen käsikirjoitus kääntyy aina kun ei muuta keksi.

. Hyviä hetkiä irtovitseillä Illan aikana yleisössä toki naurettiin, paljonkin, kuka millekin. Irtovitsiensä kautta esitys sisältää monia hyviä hetkiä.

Esimerkiksi lasten suusta revitään kivaa huumoria, kun puheisiin sekoittuu aikuisilta opittua virkakieltä. Hauska on 80–90-lukujen hittibiisien kimara, jonka mukulat tulkitsevat sydämensä kyllyydestä.

Osansa saavat osuvasti myös some- ja selfiekulttuuri. Oivalluksena voi pitää luokkakokouksen juomapeliä, joka perustuu valheiden bongaamiselle.

. Sen sijaan naurujen kalastelu kiusaamisella ja simputuksella on noloa. Ilmiö on tänäkin päivänä niin totta ja niin surullinen, ettei siihen osaa suhtautua kevyesti.

Käsikirjoittajien tarkoitus lie ollut näyttää millaiset jäljet kiusaaminen jättää, mutta vähempikin rakentelu olisi riittänyt.

Yhtä noloa on yrittää nauraa sille, että joku ammatti olisi toista vähäpätöisempi. Taustalla lie ajatus tölväistä sosiaalisen kilpajuoksun raadollisuutta. Brittiläiseen yhteiskuntaan kirjoitettu vitsi iskee huonosti Suomessa.

Jo kolmas näiltä tekijöiltä Tekijäkolmikolta, Henry Lewis , Jonathan Sayer ja Henry Shields , on Seinäjoella nähty jo kaksi hyvinkin hauskaa näytelmää, Tämä on ryöstö! sekä Näytelmä, joka menee pieleen.

Niiden perusteella Groan Upsilta oli lupa odottaa enemmän. Luokkakokoushan on aiheena herkullinen. Nyt nähdään ennalta arvattava komedia, joka ei naurata kuten olisi voinut toivoa.

Kaupunginteatterin työryhmä tekee parhaansa ja selviää hyvin hahmosta toiseen. Ovifarssikin osataan, eikä rytmissä tai kuvissa sinänsä ole moittimista.

Groan Upsin kirjoittajat vain eivät ole olleet parhaassa tikissä. Joskus terävinkin kynä voi näköjään tylsyä.

Teatteri

Groan Ups - komedia kypsymisestä.

Ohjaus Olka Horila, suomennos Mikko Koivusalo, lavastus Juho Lindström, puvut Riikka Aurasmaa, kampaus ja maskit Johanna Uusitontti, äänet Tomi Rintamäenpää, valot Hannu Raja-Aho.

Suomen kantaesitys 12.11. Seinäjoen kaupunginteatterissa.

Kirjaudu sisään

Arvio: Naurujen kalastelu kiusaamisella on noloa – Hyvät irtovitsit pelastavat paljon

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje