Arvio: Räjähdys jätti hirveän surun ja tuhon – Lapuan patruunatehtaasta kertova näytelmä maalaa näyttämölle dramaattisia näkyjä ja suuria tunteita

On vierähtänyt tovi siitä, kun Seinäjoen kaupunginteatterissa nähtiin edellisen kerran maakunnan historiaa käsittelevä kantaesitysnäytelmä. Nyt sellaista herkkua on tarjolla, sillä teatteri on tuonut suurelle näyttämölle Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä kertovan näytelmän.

Patruunatehdas on jo aihevalinnaltaan kulttuuriteko. Maakuntateatteri on tehtävänsä ytimessä tuodessaan näyttämölle paikallisia aiheita ja oman alueensa historiaa. Sitä paitsi patruunatehtaan räjähdys keväällä 1976 ei ollut yksinomaan paikallinen trauma vaan pysäytti koko Suomen.

Surmansa sai neljäkymmentä ihmistä. Lapualla lukuisat perheet kantoivat seurauksia vuosikymmenet.

Myönnän, että ennen Patruunatehtaan ensi-iltaa kylmäsi. Vei lähes viisi vuosikymmentä ennen kuin aika kypsyi sille, että tragedia tohdittiin kertoa näyttämöllä. Näin iso ja tärkeä aihe, miten helppo onkaan mennä päin metsää! On löydettävä juuri oikea nuotti, jolla kertoa tällainen tarina, sillä katsojat aistivat falskiuden ja ylilyönnit. Yltiötaiteellisia ratkaisujakin pitäisi osata välttää, mutta silkka historian kuvittaminenkaan ei ole oikea tie.

. Anni menettää äitinsä Ohjaaja Panu Raipio työryhmineen selvittää haastavan rastin ansiokkaasti: Patruunatehdas on komeaa ja ennen kaikkea koskettavaa katsottavaa. Se maalaa näyttämölle dramaattisia näkyjä ja suuria tunteita. Lauantain ensi-iltayleisö arvosti palkitsemalla tekijät seisovin aplodein, mikä ei ole ensi-illassa itsestäänselvyys.

Onnistumisen tekijöitä on helppo listata, aloitetaan käsikirjoituksesta.

Anne Koski-Woodin Patruunatehdas peilaa tragediaa kahdella aikatasolla yhden kuvitteellisen lapualaisperheen kautta. Anni on 7-vuotias, kun hän menettää Helena-äitinsä onnettomuudessa. Kaksikymmentäkaksi vuotta myöhemmin Anni palaa Lapualle juhlimaan Kulttuurikeskus Vanhan Paukun avajaisia ja alkaa kertoa perheensä tarinaa nuorelle tarjoilijalle, joka kuulee räjähdyksestä ensi kertaa.

Simppeli kehystarina mahdollistaa tragedian pitkälle ulottuvien seurausten näyttämisen. Annin Heikki-isän vuosikymmeniksi patoutunut suru ja puhumattomuus vaikuttaa yhä isän ja tyttären suhteeseen.

Näytelmän toisena juonteena on jännityskertomus. Mitä patruunatehtaassa tapahtui 13. huhtikuuta 1976 kello 7.42? Mikä aiheutti tuhoisan räjähdyksen lataamossa? Pala palalta katsojalle valkenee muun muassa valtakunnan korkealla tasolla tapahtunut tuhoisien laiminlyöntien ketju. Syyttävä sormi sojottaa kohti silloisen puolustusministerin työhuonetta. Tarinan yllä leijuu iso kysymysmerkki: olisiko suuronnettomuus voitu välttää?

. Paljon puhetta ja pysäyttäviä kuvia Näytelmän fokus heilahtelee vuoroin Annin perheen yksityiseen suruun ja, vuoroin patruunatehtaan räjähdyksen syiden ja seurausten kuvaamiseen. Välillä ollaan Annin lapsuudenkodissa ja patruunatehtaalla vuonna 1976, kuvataan Annin perheen onnea, Helenan iloa uudesta työpaikasta, tavallista arkea.

Välillä näkymä siirtyy muun muassa puolustusministerin työhuoneelle. Näytetään vastuuta pakoilevat ministerit, tehtaanjohtajan tuska, tutkijalautakunnan työn järkälemäisyys.

Patruunatehdas on vahvasti puhepainotteinen ja katsojaa valistava näytelmä. Kohtaukset on kyllästetty dialogilla, esimerkiksi tutkijalautakunnan raporttia siteerataan minuuttikaupalla. Katsoja joko valistuu tai pitkästyy, riippuu siitä kuinka paljon pitää insinööripuheesta ja teknisistä detaljeista.

Suvantopaikkojen vähäisyys on harmi, sillä näytelmän visuaalinen kerronta on vahvaa, ja sen varaan olisi voinut rakentaa enemmänkin.

Videoprojisoinnit ovat vaikuttavia. Näyttämön yllä roikkuvat neljäkymmentä veristä vaatetta on vavahduttava näky. Pysäyttävimmät kuvat ladataan ensimmäisellä puoliajalla. Lähtölaskenta lataamon räjähdyksen hetkeen salpaa hengen. Kellon pysähdyttyä aikaan 7:42 katsomoon laskeutuvaa hiljaisuutta voi melkein käsin koskettaa. Näyttämölle lavastetun tuhoutuneen patruunatehtaan rauniot on dramaattinen ilmestys.

. Surun koko skaala Näyttelijäkaartissa nähdään tuttujen näyttelijöiden ohella jokunen uusi, lakeuksilla hieman tuntemattomampi kasvo. Vieraileva näyttelijä Annika Junno onnistuu aikuisen Annin roolissa, ja Marjut Sariola välittää uskottavasti isoäidin tuskan.

Heikki-isän rooliin Jani Johansson on ollut osuva valinta, sillä Johanssonilla on taito tulkita äärimmäistä epätoivoa ja surua. Helena-äidin roolin tekee onnistuneesti Mari Pöytälaakso . Sen sijaan Jussi Jätinvuorelle kirjoitetut puolustusministerien roolit ovat turhankin karikatyyrimäiset.

. Taiteellisesti Patruunatehdas ei ole kunnianhimoisinta mitä Seinäjoen kaupunginteatterissa on nähty; sen sijaan Panu Raipia on osannut ohjata suuren yleisön makuun uppoavan näytelmän, joka lipsahtaa melodramaattisuuteen selkeästi vain kerran, pari.

Patruunatehdas onnistuu, koska sen tarina on niin helposti lähestyttävä, se on kirjoitettu ja ohjattu suoraan katsojan silmien tasolta. Näytelmän perimmäinen teema on ajaton, se kertoo läheisen menettämisestä ja surusta. Konstailemattomaan ja vilpittömään sanomaan on helppo samastua: Elämä on haurasta, emme voi hallita sitä.

. Teatteri

Seinäjoen kaupunginteatteri: Patruunatehdas. Ohjaus: Panu Raipia. Lavastussuunnittelu: Teemu Loikas. Pukusuunnittelu: Elina Vättö. Valosuunnittelu: Hannu Raja-aho. Videosuunnittelu: Matti Pekkanen . Äänisuunnittelu: Sami Lust. Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu: Johanna Uusitontti

Kirjaudu sisään

Arvio: Räjähdys jätti hirveän surun ja tuhon – Lapuan patruunatehtaasta kertova näytelmä maalaa näyttämölle dramaattisia näkyjä ja suuria tunteita

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje