Arvio: Valkoisen heteromiehen valtakunta romuttuu Shakespearen klassikon uudessa versiossa

Kansallisteatteri: William Shakespeare: Hamlet. Ohjaus: Samuli Reunanen. Ensi-ilta suurella näyttämöllä 10.3.2022.

Kansallisteatterin täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Juhlavuoden näytelmäksi valittu Hamlet on yritys tulkita klassikko uusiksi sukupuoli-identiteettien kautta.

Sen mies- ja naiskuva päivittyy rohkeasti tälle vuosituhannelle. Länsimainen teatteri kun on ollut Shakespearen ajoista näihin päiviin saakka valkoisen hetero-miehen valtakuntaa. Ikoninen Ofelian rooli onkin tässä tulkinnassa aktiivinen toimija eikä hänen motiivejaan tulkita suhteessa näytelmän miesrooleihin.

Fanni Noreila Ofeliana onnistuu tehtävässä hienosti. Hänen Ofeliansa on omaääninen päivitys 2000-luvun naiskuvastoon. Aleksi Holkko Ofelian Laertes-veljenä taas antaa kasvot queer- näyttelijälle, joka tekee hetero-roolihahmoksi usein tulkitusta Laerteksesta myös uskottavan ja kiinnostavan queer-roolin.

. Kansallisteatteri markkinoi sivuillaan Hamletin nimiroolissa näyttelevää Olavi Uusivirtaa häpeilemättömästi pop-prinssinä, ja sellaisen Uusivirta totisesti roolistaan rakentaakin.

Esityksen lukuisat musiikkinumerot tukevat tätä mielikuvaa ja hetkittäin tulee tunne, että olenko katsojana eksynyt näyttelijä-muusikko Uusivirran keikalle. Pop-prinsseydessä on toki kosketuspintaa myös Hamletin hahmoon.

Molemmissa voi nähdä kosmista yksinäisyyttä, joka lopulta johtaa traagiseen tuhoon. Popin historia kun on täynnä vastaavia esimerkkejä ( Michael Jackson jne..)

. Kokonaisuus rakoilee Musiikin rooli, ja sen korosteisuus esityksessä, jättää muutoinkin kokonaisuutena vähän hämmentyneen olon. Taitavan Timo Kämäräisen multi-instrumentoimat musiikkinumerot toimivat kyllä yksittäisinä biiseinä, mutta niiden linkki Hamletin mielenmaisemaan jää epäselväksi.

Osasyynä tähän ainakin ensi-illassa oli onneton laulumiksaus, jossa laulujen sanoista ei saanut selvää.

Näistä lähtökohdista rakentuva Samuli Reunasen ohjauskaan ei valitettavasti pidä esitystä kasassa. Tässä Hamletissa muoto ajaa sisällön edelle.

. Kokonaisuus ei oikein kiinnity mihinkään, vaikka nimiroolissa hartiavoimin töitä paiskova Uusivirta parhaansa tekeekin.

Reunasen ja Aina Bergrothin dramatisointi yrittää kyllä pyyhkiä parhaansa mukaan pölyt klassikosta, mutta lukuisat englannin kieliset biisisitaatit tai puhekieliset lausahdukset Matti Rossin hienon suomennoksen seassa tekevät tulkinnasta oudon sirpaleisen jos kohta muutama niistä ihan osuukin.

Shakespeariaanisen luennan ironinen kommentointi herätti ensi-iltayleisössä väliin ansaittua hilpeyttä. Kyllä klassikkoa saa ja pitää tulkita reippaalla kädelläkin, mutta sen syvän pohjavirran, punaisen langan, olisi hyvä aueta katsojalle vähän helpommin.

Sellaista en nyt tästä esityksestä löytänyt ja kokonaisuus jää harmillisen ulkokohtaiseksi tyylittelyksi.

. Tavoitteena nuoret katsojat Alumiinisista rakennustelineistä tehty lavastus led-valoineen on myös vähän kliseinen näyttämökuva kehystämään Tanskan prinssin synkkää tarinaa.

Puvustus on kierrätyshenkisesti koottu Kansallisen aikaisemmissa näytelmissä käytetyistä puvuista ja siltä se näyttääkin. Uusivirran Hamlet paahtaa näyttämöllä jopa toppatakissa palatessaan Englannista – ei kovin kekseliästä minusta.

Kansallisteatteri maamme päänäyttämönä on tuottanut historiansa aikana monta Hamlet -tulkintaa ja tuskinpa Kaarlo Bergbom ja kumppanit tämänkään esityksen jälkeen kääntyvät haudassaan.

Talo on viime vuosina panostanut erityisen paljon yleisötyöhön, jonka yhtenä tavoitteena on kasvattaa uusia yleisöjä teatterin katsomoihin. Nuoret katsojat ovat tunnetusti erityisen haastava kohderyhmä.

Tämä Hamlet -tulkinta on ilmiselvästi suunnattu juuri nuorille ja nähtäväksi jää kuinka se kohdeyleisöönsä uppoaa. Onnistunut pääroolitus luo tähän hyvät edellytykset, mutta muilta osin tulkinta jättää liikaa kysymysmerkkejä.

Jussi Kareinen

Kirjaudu sisään

Arvio: Valkoisen heteromiehen valtakunta romuttuu Shakespearen klassikon uudessa versiossa

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje