Kaarina Heikinheimon teokset poistettiin uimahallista: "Olen järkyttynyt" – Näin vastaa kaupunki

Vaasalainen tekstiilitaiteilija Kaarina Heikinheimo teki Vaasan uimahalliin seitsemänosaisen taideteoksen Pintaa syvemmälle. Tekstiilitaidetta ja lasia yhdistävät teokset asennettiin paikalleen vuonna 2007.

Kesällä taiteilija kuuli, että teokset haluttiin pois uimahallista, sillä ne koettiin turvallisuusriskiksi.

Teokseen kuuluu kuusi elementtiä, jossa taivutettujen lasipintojen välissä on värikkäitä pellavakuituja. 19-metrinen kokonaisuus roikkui katosta. Lisäksi alhaalla ikkunalla oli yksi suuri teos.

Nyt kaikki osat on poistettu. Roikkuvat työt poistettiin kesähuollon yhteydessä, alempana ikkunalla ollut osa loppuvuonna.

– Ne vain hävisivät sieltä, taiteilija surkuttelee.

Taiteilijalle kerrottiin, että teoksia kannattelevat vaijerit olisi pitänyt vaihtaa ja teoksia olisi pitänyt myös huoltaa. Hänen käsityksensä mukaan työt olivat muuten hyväkuntoisia, mutta yhden osan lasin väliin oli mennyt kosteutta.

"Pitääkö se nyt sitten hävittää?"

Heikinheimon mukaan taideteokset olivat jonkin aikaa museon pihassa, mutta museo ei voinut ottaa niitä vastaan. Ne palautuivat tekijälle. Nyt ne ovat hänen tuttavansa varastohallissa, eikä niiden tulevaisuus näytä hyvältä.

Taiteilija kertoo olevansa järkyttynyt.

– Se on minun pääteoksiani. Ne ovat hallissa, mutta mitä niille oikein voi tehdä. Ei 19-metristä teosta oikein voi siirtää muualle. Pitääkö se nyt sitten hävittää?

Heikinheimo ei voi ymmärtää, miksi kalliit, veronmaksajien rahoilla ostetut työt ovat nyt roskaa.

Heikinheimo kertoo käyttäneensä paljon aikaa siihen, että keksi tekniikan, jolla tekstiili säilyy lämpimässä ja kosteassa ilmassa. Hän sijoitti maalatut pellavakuidut lasien väliin.

Teos esiteltiin medialle, kun se oli saatu paikoilleen. Uutisen (Pohjalainen 15.8.2007) mukaan taiteilija työskenteli sen parissa kaksi vuotta, joista puoli vuotta täysipäiväisesti. Lasit taivutettiin Tampereella. Teos maksoi vajaat 50 000 euroa.

– Se raha meni pääosin materiaaleihin, tekniikan toteuttamiseen ja kuljetuksiin. Uimahalliin laitettiin uudet kattopalkitkin, Heikinheimo muistelee.

Uutisen mukaan teoksen rahoitti suurimmaksi osaksi kaupunki. Tukea saatiin myös Veljekset Gröndahlin säätiöltä.

Heikinheimon saaman palautteen mukaan teos oli tykätty uimareiden keskuudessa.

– Ihmiset tykkäsivät, kun ne kimmelsivät ja heijastivat veden pintaa.

"Aina ei voi ennustaa, miten materiaali kestää"

Vaasan kaupungin museotoimenjohtaja Elina Bonelius harmittelee, että jouduttiin tekemään päätös teosten poistamisesta.

– Se tehtiin ennen kaikkea turvallisuussyistä. Liikuntatoimesta tuli viestiä, että niiden vaijereissa ja ripustusjärjestelyissä oli korroosiota. Osat painavat monta sataa kiloa. Ei voi ottaa riskiä, että sellainen putoaisi.

Bonelius sanoo, että se osa teosta, joka ei ollut katossa roikkumassa, olisi voinut jäädä.

– Mutta taiteilija ei halunnut jättää sinne vain yhtä osaa, sillä teos on kokonaisuus. Ihan ymmärrettävää, Bonelius sanoo.

Museo- ja kulttuuritoimi yrittivät löytää työlle toista sijoituspaikkaa.

– Se on niin erikoinen ja suurikokoinen, ettei löytynyt. Taiteilijakin oli sitä mieltä, että kun teos on tehty siihen tilaan, ei ole hyvä ajatus, että se väkisin ympätään muualle, Bonelius sanoo.

Teoksia voi toki myös konservoida.

– Tiettyyn pisteeseen asti se on järkevää, ja sitä tehdään, koska halutaan säästää kulttuuriperintöä. Mutta jos teos vaatii jatkuvaa huoltoa, jossain vaiheessa pitää miettiä, että kannattaako siitä maksaa suuria summia.         

Jos teos poistetaan kokoelmista, sen kohtalo voi olla, että se tuhotaan eli hävitetään.

– Tässä tapauksessa taiteilija pystyi ottamaan sen takaisin hallintaansa. Paras ratkaisuhan olisi, jos hän itse löytää sille uuden sijoituskohteen.

Kaupunki ei teosta pysty varastoimaan.

– Meillä on kauhea puute varastointitilasta. Lisäksi jokainen varastokuutio maksaa. Ja jos teos on meillä, siitä on myös vastuu, Bonelius perustelee.

Onko kaupungin julkisissa teoksissa muita teoksia, joilla on samanlainen kohtalo?

Bonelius nostaa esiin Pohjanmaan museon edustalla olevan muotoilija Stefan Lindforsin teoksen Cyclus, jossa sudenkorentojen varjot heijastuvat vaaleille pinnoille. Teos on vuodelta 1995.

– Siinä on tapahtunut juuri niin, että materiaali ei ole kestänyt, niin kuin oli oletettu.

Bonelius kertoo, että asiasta on oltu yhteydessä taiteilijaan ennen koronapandemiaa, mutta toistaiseksi Lindfors ei ole ehtinyt paikan päälle korjaamaan teosta.