Keskellä pohjalaispeltoja sijaitsi pelätty vankila, jonne suljettiin laitakatujen naiset – Palasimme pahamaineiselle paikalle

Irtolaislaki salli ihmisten sulkemisen työlaitoksiin pakkotyöhön ilman tuomioistuimen päätöstä. Ainoa naisille tarkoitettu työlaitos sijaitsi Ilmajoella. Se perustettiin kuvassa olevan entisen varavankilan paikalle. Varavankila remontoitiin naisille sopivaksi 1937.
Irtolaislaki salli ihmisten sulkemisen työlaitoksiin pakkotyöhön ilman tuomioistuimen päätöstä. Ainoa naisille tarkoitettu työlaitos sijaitsi Ilmajoella. Se perustettiin kuvassa olevan entisen varavankilan paikalle. Varavankila remontoitiin naisille sopivaksi 1937.
Jaa artikkeli

Lokakuun lopulla 1934 istuttiin käräjiä Kotkan raastuvanoikeudessa. Syytettyjen penkillä istui 45-vuotias nainen, jota epäiltiin sikiönlähdettämisistä. Lisäksi paikalla oli nuori nainen, jota epäiltiin lapsenmurhasta ja kaksi muuta, joille oli tehty abortti.

Tapauksessa ei sinällään ollut mitään tavatonta. Raskaudenkeskeytyksiä tehtailtiin pitkin Suomea, ja niiden ympärille oli syntynyt oma maanalainen ammattikuntansakin, enkelintekijät eli sikiönlähdettäjät.

Asiakkaista ei ollut pulaa, sillä valtaosalle naisista abortti oli ainut keino välttää ei-toivottu äitiys. 1930- ja 40-luvulla Suomessa tehtiin arviolta 25 000–30 000 aborttia.

Paikallislehti laati oikeudenkäynnistä uutisen. Ajan käytännön mukaan se mainitsi syytettyjen nimet, myös niiden nuorten naisten, joille oli tehty abortti.

Yksi heistä oli Maria.

Hän oli lähes lapsi, vasta 16-vuotias. Maria oli tullut raskaaksi ja turvautunut sikiönlähdettäjään. Voi vain arvailla, millainen kokemus abortti oli nuorelle tytölle.

Nimi sanomalehdessä vei maineen ja toi häpeän. Oliko se ratkaiseva sysäys, joka horjautti Marian elämän raiteiltaan?

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kelvottomien naisten paikka

Aurinko porottaa kesäkuun pilvettömältä taivaalta, vain muutama poutapilvi ajelehtii sinessä. Edessä aukeavat tiheiden koivikkojen täplittämät peltoaukeat. Sisko Mäenpää kävelee verkkaisesti laakeaa maisemaa halkovaa hiekkatietä ja osoittelee ympärilleen.

– Tuossa sijaitsi sauna. Ja tuon tien päässä oli pääportti. Asuinrakennuksia oli kaikkiaan yhdeksäntoista.

Vuosikymmeniä sitten tämä Ilmajoen Peltoniemen kylän maalaismaisema oli tyystin toisenlainen. Hiljaisille maatilkuille levittäytyi siivu lähes unohdettua sosiaalihuollon historiaa: suljettu työlaitos.

Työlaitokseen tuotiin laitakatujen naisia eri puolilta Suomea: alkoholisteja, prostituoituja, työtä ja usein kotia vailla olevia ihmisiä, jotka haluttiin siivota pois kaduilta ihmisten silmistä.

Jonain toukokuun päivänä 1939 Mariakin seisoi työlaitoksen portilla. Abortista oli kulunut viitisen vuotta ja hän oli varttunut täysi-ikäiseksi. Mitä Marian elämässä oli sen jälkeen tapahtunut?

Työlaitoksen portti
Työlaitoksen portti
Ilkka-Pohjalaisen arkisto, Veikko Jolula

Irtolaiset

Vajaa kolme vuotta Marian oikeudenkäynnin jälkeen Suomessa oli vuonna 1937 astunut voimaan irtolaislaki. Se oli ankara ja nykyvinkkelistä katsottuna epäoikeudenmukainen.

Kuljeksivaa elämää viettäneet, kerjäävät tai prostituutiolla itsensä elättävät voitiin määritellä lailla irtolaisiksi. Heidät kirjattiin omaan rekisteriinsä ja he joutuivat yhteiskunnan pakkotoimien kohteeksi.

Toivottomimmat tapaukset passitettiin suljettuihin laitoksiin pakkotyöhön ilman tuomioistuimen päätöstä. 125-paikkainen Ilmajoen työlaitos perustettiin samana vuonna, kun laki astui voimaan.

Irtolaisuus sinällään ei ollut uusi ilmiö. Suomessa oli jo vuonna 1883 laadittu asetus, jolla kaitsittiin säädytöntä tai rikollista elämää viettäviä kuljeksijoita. Irtolaisuuden vältti menemällä syksyisin pestuumarkkinoille ja pestautumalla rengiksi tai piiaksi.

– Ilmajoen työlaitos oli erityinen, sillä se oli ainoa naisille suunnattu työlaitos ja lisäksi ainoa valtion omistama, Silja Koivisto sanoo.

Ilmajoen työlaitos perustettiin presidentin asetuksella 1937. Ilkka uutisoi.
Ilmajoen työlaitos perustettiin presidentin asetuksella 1937. Ilkka uutisoi.

Kuin pieni kylä

Ensimmäisen 25 vuoden aikana Ilmajoen työlaitokseen passitettiin sadasta kahteensataan naista vuosittain. Työlaitoksen laajuutta on vaikea kuvitella, kun nyt katsoo hiljaisia peltoja ja niitä reunustavia koivikkoja.

Sisko Mäenpää kertoo, että hiekkateiden varsilla sijaitsi parikymmentä asuinrakennusta ja iso joukko muita rakennuksia. Oli opetuskeittiötä, puusepän verstasta, ompelimoa, kasvihuoneita, sairaalaa, putkaa. Tien toisella puolella kantatie 67:n varrella sijaitsi navetta.

Mäenpää muistaa jokaisen rakennuksen ja niiden sijainnin tarkkaan. Hän työskenteli työlaitoksessa sairaanhoitajana runsaan kahden vuoden ajan 1960-luvun lopulla.

– Tämä oli oma pieni kylänsä. Valtaosa henkilökunnastakin asui työlaitoksen alueella, myös minä ja puolisoni. Ensimmäinen lapsemmekin syntyi täällä.

Työlaitos oli Mäenpään ensimmäinen työpaikka. Siellä nuori vastavalmistunut sairaanhoitaja kohtasi toisenlaisen todellisuuden: syviä sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ongelmia, hänen ikäisiään naisia, joiden elämä oli suistunut raiteiltaan, valtaosan peruuttamattomasti.

– He olivat elämän kolhimia ja lyhytjännitteisiä ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista. Joukossa oli myös perheellisiä. He olivat usein niin alkoholisoituneita, etteivät pärjänneet siviilissä. Monet tänne tuoduista olivat onnettomien olosuhteiden uhreja, Mäenpää kuvailee.

Moni oli tullessaan raskaana. Ensimmäisen 25 vuoden aikana työlaitoksessa oli yli 130 lasta.

–1950-luvulla kuusi naista sterilisoitiin. Ajateltiin, että prostituoidut ovat huonoa ainesta, Koivisto sanoo.

Sisko Mäenpää työskenteli työlaitoksessa sairaanhoitajana 1960-luvulla. Nyt entisestä työlaitoksesta ei juuri näy merkkejä maisemassa.
Sisko Mäenpää työskenteli työlaitoksessa sairaanhoitajana 1960-luvulla. Nyt entisestä työlaitoksesta ei juuri näy merkkejä maisemassa.
Tanja Korpela

Salattu sukutarina

Silja Koivisto törmäsi työlaitokseen joutuneen Marian tarinaan tutkiessaan oman isoisotätinsä, kotkalaisen Hildan elämää. Marian tavoin Hilda oli prostituoitu. Sukulaisen värikkäät elämänvaiheet tulivat Koivistolle yllätyksenä; niistä ei ollut suvussa puhuttu tai tiedetty.

– Mummoni muisti Hildan hauskana naisena, huumori-ihmisenä. Löysin Hildan Kotkan poliisilaitoksen huolto-osaston arkistosta. Löytö oli tavallaan järkytys, mutta tieto tuntui samalla myös kiehtovalta.

Koivisto kertoo isoisotätinsä tarinan syksyllä ilmestyvässä kirjassaan Sataman kapakan Hilda. Kirja vie 1930-luvulle seksiä myyneiden laitakatujen naisten elämään.

Koivisto sanoo Hildan ja Marian luultavasti tienneen toisensa, vaikka he edustivat eri sukupolvia. Maria oli syntynyt 1918, Hilda 1902. Hilda hylkäsi kunnollisen elämän kolmekymppisenä ja aloitti prostituution, Maria sen sijaan aloitti ammatissa hyvin nuorena.

– Molemmat jäivät huoltopoliisin haaviin, he olivat olleet putkassakin samaan aikaan. Ilmajoen työlaitokseen Hilda ei kuitenkaan koskaan joutunut.

Silja Koivisto isoisotäti Hilda.
Silja Koivisto isoisotäti Hilda.
Johnny Kniga

Dramaattiset elämänkohtalot

Silja Koiviston mukaan ei ole yhtä syytä, mikä ajoi Marian, Hildan ja heidän kaltaisensa naiset kaduille myymään seksiä.

– Valtaosa Ilmajoen työlaitokseen lähetetyistä naisista oli etelän samakaupungeista, Helsingistä, Turusta ja Kotkasta. Kotka oli nopeasti syntynyt työläisten kaupunki, jonne muutti paljon irtonaista työväkeä maaseudulta. Maalaisyhteisön sosiaalinen kontrolli puuttui.

Se oli hedelmällistä maaperää väkivallalle, juopottelulle ja prostituutiolle. Koiviston mukaan prostituutiosta epäiltynä otettiin kiinni Kotkassa 1930-luvulla vuosittain yli sata naista, sillä laman aikana monet naimattomat työläisnaiset jäivät ilman työtä ja toimeentuloa.

– Iso asiakaskunta olivat merimiehet.

1960-luvulla moni asia oli muuttunut ja naisten ongelmat entistä syvempiä. Kuvioihin olivat tulleet myös huumeet. Monen seuraava etappi oli mielisairaala.

Ilmajoen työlaitoksen naisista gradun tehneen Veera Hakkaraisen mukaan yhteistä lähes kaikille työlaitokseen joutuneille oli rikkonainen perhe. Hän nostaa tutkimuksessaan esiin useita dramaattisia elämänkohtaloita:

Muuan 22-vuotias kahden lapsen äiti oli varttunut lastenkodissa ja avioitunut varhain. Mies oli jättänyt, lapset jääneet anopille ja nainen päätynyt myymään itseään merimiehille.

Toinen nuori nainen oli avioitunut 16-vuotiaana. Mies oli juonut perheen rahat, lähtenyt toisen matkaan ja lapset otettu huostaan. Vastoinkäymisten jälkeen nainen oli päätynyt kadulle irtolaiseksi.

Sisko Mäenpää sanoo, että naiset puhuivat harvoin taustoistaan.

Ilmajoen työlaitoksen arjesta on säilynyt vain vähän kuvia. Tämä on yksi. Kuva on peräisin työlaitoksen johtajana työskennelleen Veikko Jolulan arkistosta.
Ilmajoen työlaitoksen arjesta on säilynyt vain vähän kuvia. Tämä on yksi. Kuva on peräisin työlaitoksen johtajana työskennelleen Veikko Jolulan arkistosta.
Ilkka-Pohjalaisen arkisto/Veikko Jolula
Keskellä pohjalaispeltoja sijaitsi pelätty vankila, jonne suljettiin laitakatujen naiset  – Palasimme pahamaineiselle paikalle

Vähän muistelijoita

Irtolaiset pelkäsivät Ilmajoelle joutumista, sillä työnteko laitoksessa oli kovaa.

Naiset työskentelivät työlaitoksen maatilalla sekä puutarhassa ja kasvihuoneella. He tekivät laitoksen käsityöliikkeessä mattoja, täkkejä ja muita ompelustöitä.

Työ paransi harvoin ketään.

– Palattuaan kotikaupunkiinsa monet joutuivat uudestaan huoltopoliisin kynsiin, Silja Koivisto sanoo.

Maria oli Ilmajoella kaikkiaan kolmeen otteeseen, viimeisen kerran vuonna 1946, seitsemän vuotta ensi kerran jälkeen.

Elämästä työlaitoksen suljettujen porttien sisällä tiedetään vain vähän. Miten naiset itse kokivat arkensa ja elämänsä siellä?

Aikalaismuistelmia ei ole. Paljon laitoksen varhaista historiaa sekä tietoa ensimmäisten vuosikymmenten potilaista tuhoutui työlaitoksessa 60-luvulla sattuneessa tulipalossa.

– Laitoksessa huollettavana olleita saattaa yhä olla elossa, Silja Koivisto sanoo.

Kustannustoimittajana työskentelevä Silja Koivisto on kirjoittanut kirjan 30-luvun kotkalaisprostituoitujen elämästä. Monia heistä  lähetettiin Ilmajoen työlaitokseen.
Kustannustoimittajana työskentelevä Silja Koivisto on kirjoittanut kirjan 30-luvun kotkalaisprostituoitujen elämästä. Monia heistä lähetettiin Ilmajoen työlaitokseen.
Laura Malmivaara

Dramaattinen loppu

Ilmajoen työlaitoksen lakkauttamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi viisikymmentä vuotta. Irtolaislaki lakkautettiin neljätoista vuotta myöhemmin 1986.

Nyt kymmenistä rakennuksista on jäljellä enää yksi peltojen keskellä kohoava kookas omakotitalo. Entinen Terijoen huvila toimi aikanaan työlaitoksen apulaisjohtajan asuntona. Tarkkasilmäinen voi bongata metsiköistä myös kaksi unohdettu kellaria.

Silja Koivistolla ei ole tietoa Marian elämän loppuvaiheista. Saiko hän koskaan otetta elämästään? Jäljet katoavat Kotkan poliisin arkistoista. Viimeiset merkinnät ovat 50-luvulta.

Sen sijaan Hildalle kävi huonosti. Hänet ammuttiin ravintolassa kesäkuussa 1939.

Työlaitoksen rakennuksista on jäljellä enää Terijoen huvila, joka toimi apulaisjohtajan asuntona.
Työlaitoksen rakennuksista on jäljellä enää Terijoen huvila, joka toimi apulaisjohtajan asuntona.
Tanja Korpela

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Työlaitoksesta muistuttaa koivikossa lymyävä kellari.
Työlaitoksesta muistuttaa koivikossa lymyävä kellari.
Tanja Korpela

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje