Missä hän on nyt: TV-kamerat ja valokuvaajat seurasivat metsäleireillä ja kaikki odottivat jotain jännää – Mirva Kuni kertoo, miltä valtava huomio tuntui

Suomen historiaan on jäänyt päivämäärä 16.10.1995, jolloin 25 naista astui ensimmäistä kertaa vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Yksi heistä oli Mirva Maunula, nyk. Kuni, joka oli ensimmäinen eteläpohjalainen naissotilas. Arkistokuva.
Suomen historiaan on jäänyt päivämäärä 16.10.1995, jolloin 25 naista astui ensimmäistä kertaa vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Yksi heistä oli Mirva Maunula, nyk. Kuni, joka oli ensimmäinen eteläpohjalainen naissotilas. Arkistokuva.
Kuva: Lasse Korhonen
Jaa artikkeli

Huomion määrä oli valtava, kun Nurmosta kotoisin oleva parikymppinen Mirva Kuni o.s. Maunula astui ensimmäisten 25 naisen joukossa vapaaehtoiseen asepalvelukseen vuonna 1995. Nuori nainen oli aiemmin saanut näkyvyyttä esteratsastuksen kautta. Armeijahuomio oli kuitenkin toisenlaista.

– Ymmärrän, että se kiinnosti, kun ensimmäiset naiset olivat armeijassa, mutta omasta mielestäni en tehnyt mitään mielenkiintoista, Kuni kertoo.

Tv-kamerat ja valokuvaajat seurasivat metsäleireillä ja naiset antoivat paljon haastatteluja. Mediat odottivat, että olisi jotain jännää. Kommentteja kyseltiin myös yhtä aikaa alokkaina olevilta miesalokkailta. Tämä ei aina tuntunut kivalta vaan työläältä, vaikka Kuni valtavan huomion löyhästi ymmärtääkin.

– Meitä hieman velvoitettiinkin olemaan esillä. Ymmärrän sen ja myös, että kaikki mediat halusivat haastatella, kuvata ja odottivat, olisi ollut jotain jännää.

Mirva Kuni on elämäänsä tyytyväinen. Hän arvioi olevansa peruspositiivinen pienellä twistillä.
Mirva Kuni on elämäänsä tyytyväinen. Hän arvioi olevansa peruspositiivinen pienellä twistillä.
Jaakko Elenius

Armeijassa Kuni oli 11 kuukautta ja hänestä tuli alikersantti.

– On armeijasta varmaan ollut jotain hyötyä, mutta en osaa suoraan sanoa, mitä se olisi ollut. Olimme kaikki urheilijoita ja olimme tottuneet olemaan leireillä myös vastakkaisen sukupuolen kanssa. Se ei ollut kenellekään uutta tai hävettävää.

Puhelias pohjalaisnainen harvoin muistelee mennyttä. Armeijasta on yllättäen mieleen tulevien muistojen lisäksi jäänyt ystäviä. Erityisesti Lahden urheilujoukoissa tuolloin aloittaneet naiset hioutuivat yhteen.

– Meillä on edelleen kaikki 10 tyttöä whatsup-ryhmässä ja aina välillä vaihdetaan kuulumisia ja toivotetaan syntymäpäiväonnitteluja.

Näkeminen on korona-aikana jäänyt.

Mirvan vuosi armeijassa sisälsi monenlaista uutta kokemusta. Marraskuussa 1995 hänet palkittiin varusmiesstipendillä. Arkistokuva.
Mirvan vuosi armeijassa sisälsi monenlaista uutta kokemusta. Marraskuussa 1995 hänet palkittiin varusmiesstipendillä. Arkistokuva.
Jussi Asu

Kunin perheeseen kuuluu nyt kaksi poikaa, jotka ovat itse saaneet valita, menevätkö armeijaan. Molemmat ovat sen käyneet.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan Suomen puolustamisesta puhutaan paljon. Kunin ei tarvitse miettiä, menisikö hän itse uudelleen asepalvelukseen, jos päätös tehtäisiin nyt.

– Menisin. Itse sitä ei tiedostanutkaan, mutta armeijaan menossa oli syvällisempikin puoli. Ajatus siitä, että oma paappa oli sotaveteraani.

Kuni arvelee, että jos hänet tätä nykyä iän puolesta huolittaisiin mukaan, niin tositilanteessa hänet todennäköisesti sijoitettaisiin kenttäsairaalaan.

Tähän syynä on hänen nykyinen ammattinsa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Yhä nopeaa reagointia

Tätä nykyä Kuni työskentelee sairaanhoitajana yksityisellä lääkäriasemalla. Aiemmin hän ollut Seinäjoen keskussairaalassa. Puoli vuotta sitten hän vaihtoi isommasta yksiköstä pienempään.

– En suosittelisi sitä nykyminälle, mutta ratsastusurani jälkeen mietin, mitä haluan oikeasti tehdä. Sitten minä hullu halusin sairaanhoitajaksi.

Esteratsastuksessa ja leikkaussaliin sijoittuvassa työssään Kuni näkee jotain samaa. Molemmat vaativat nopeaa reagointia vaativassa tilanteessa. Ratsastaessa kaksi elävää yrittää toimia niin, että niistä tulee täydellinen yhdistelmä, sitä se on myös leikkaussalissa, missä ryhmä yrittää toimia täydellisesti yhteen potilaan parhaaksi.

Karan ja Hanin kanssa lenkkeilevä Kuni muistelee asepalvelua harvoin.
Karan ja Hanin kanssa lenkkeilevä Kuni muistelee asepalvelua harvoin.
Jaakko Elenius

Kuni asuu perheineen Nurmossa. Vuosien aikana esteratsastus vie Kunia leireille ja kisoihin, niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Hevonen määritti, missä hän oli. Reissupäiviä tuli niin paljon, ettei hän arvannut niitä edes laskea. Perheeseen kuuluu Harri-aviomies ja kaksi poikaa.

Ratsastamisen Kuni lopetti vuoden 2005 tienoilla. Perheen pojat olivat tuolloin pieniä.

– Kymmenen vuoden aikana olen käynyt ehkä kaksi kertaa hevosen selässä. Se on ihanaa ja mahtavaa, mutta en uskalla tehdä sitä enää, etten hullaannu siihen.

Kuni epäilee, että hänellä olisi taas pian oma hevonen. Joskus hevosen turpa tuoksuineen tulee uniin.

– Tai sitten olen hevostellut niin paljon, etten tavallaan osaa harrastaa sitä. Osaan vain tehdä tosissaan ja kilpailla. Se on itsetutkistelun paikka.

Mirva kertoo olleensa kilpailuhenkinen, eikä lähtenyt kilpailuun vain fiilistelemään. Vuonna 1996 uutisoitiin, että hänen ja Rosita DK:n yhteistyö jatkui virheettömillä esityksillä. Ratsukko vei ylivoimaisesti nimiinsä Pohjanmaan Potin B-Potin. Arkistokuva.
Mirva kertoo olleensa kilpailuhenkinen, eikä lähtenyt kilpailuun vain fiilistelemään. Vuonna 1996 uutisoitiin, että hänen ja Rosita DK:n yhteistyö jatkui virheettömillä esityksillä. Ratsukko vei ylivoimaisesti nimiinsä Pohjanmaan Potin B-Potin. Arkistokuva.
Jari Lehto

Vuosiin mahtuu paljon. Mieleen on jääneet erityisesti ulkomaan reissut hevosen kanssa. Kuni saavutti osana joukkuetta Suomen mestaruuden ja Pohjoismaiden mestaruuspronssia. Saavutuksia enemmän Kunin mieleen ovat jääneet hevoset. Erityisesti Allu, jonka turvasta hän näkee yhä joskus unia.

Urheiluaan hän ei suunnitellut systemaattisesti, vaan teki sitä, kun se oli kivaa.

Yhä joskus joku kysyy Kunilta armeija- tai ratsastustaustastaan. Hän ei salaa tai häpeä taustaansa, mutta se tulee harvoin ilmi. Hän ei koe tarvetta korostaa sitä.

– En ole ihminen, joka muistelisi. Elämässä on niin paljon edessäpäin.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Katse muihin

Vuosien aikana Kuni on muuttunut aiempaa puheliaammaksi. Hän muistelee olleensa nuorena ujo.

– Mitä enemmän ikä tulee, sitä enemmän puhun. Sitä en ainakaan oppinut armeijassa, sillä siellä pitää olla suu kiinni ja tehdä kuten sanotaan, Kuni sanoo ja nauraa.

Hän tykkää ihmisistä ja kääntää usein huomion itsestään muihin. Muiden elämäntarinat ovat kiinnostavia.

Tärkeitä Kunille ovat ystävät ja erityisesti perhe. Poikien harrastukset rytmittivät äidinkin vuosia. Hän sai ajasta paljon, myös uusia ystäviä.

Uudenlainen aika on alkamassa, kun pojat ovat kasvaneet ja molemmat heistä etsivät omia asuntojaan.

Haastattelun vaikein kysymys on, mitä muut ihmiset eivät tiedä hänestä.

– Apua, mitä se voi olla. Olen luonteeltani kuin avoin kirja.

Yllättäen vastaus löytyy urheilusta. Liikunta näkyy yhä vahvasti Kunin elämässä. Hän innostuu kaikesta ja haluaa kokeilla uutta. Nainen joogaa, käy kuntosalilla ja kävelee metsässä koirien kanssa. Yksi laji saa kuitenkin täystyrmäyksen, vaikka perheessä muut lajista pitävätkin.

– Moni ei varmasti tiedä, kuinka vähän golfista tykkään, Kuni sanoo ja purskahtaa nauruun.

Samaan kategoriaan kuuluu jalkapallon seuraaminen televisiosta. Miltei kaikki muut lajit innokkaalle penkkiurheilijalle käyvät.

– Mies aina pyytää katsomaan Liverpoolin peliä. Mieluummin tökin tikkuja kynsieni alle kahden tunnin ajan. Ei kiinnosta. Se on liian hidasta, Kuni toteaa.

Lopuksi hän muistaa kuitenkin lisätä, että tilanne on tietysti eri, jos pelaamassa on tuttuja tai "oman kylän poikia".

Korjattu kirjoitusvirhe 23.5. klo 8.09.

Mirva Kuni on tuttu näky hiekkatiellä ja metsässä. Tulevaisuudessa hän toivoo saavansa seurata poikiensa elämän etappeja sivusta, mökkeilevänsä ja tapaavansa pitkästä aikaa Amerikassa asuvan veljensä ja tämän vaimon.
Mirva Kuni on tuttu näky hiekkatiellä ja metsässä. Tulevaisuudessa hän toivoo saavansa seurata poikiensa elämän etappeja sivusta, mökkeilevänsä ja tapaavansa pitkästä aikaa Amerikassa asuvan veljensä ja tämän vaimon.
Jaakko Elenius

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje