Graffitilandian ja Vaasan imagon kannalta viime kuukausien tapahtumat ovat menneet pahasti pieleen.

Ensin kauhisteltiin kuusi vuotta rapistuvaa huvipuistoa kaupungin tuloväylän vieressä, matkailualueella. Ilkivalta kukoisti.

Wasalandian aluetta vuokraava Puuharyhmä otti vuonna 2021 pienellä summalla sinne alivuokralaiseksi Katutaideyhdistyksen, joka alkoi järjestää näyttelyitä. Puuharyhmän motiivi oli saada vandalismi kuriin. Mutta pieni kulttuuriyhdistys osui kuitenkin kultasuoneen.

Graffitilandiasta kasvoi ehkä yllätyksenä monelle valtakunnallinen menestystarina. Siellä kävi kahden vuoden aikana 25 000 ihmistä. Se näkyi vahvasti perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa. Se sai palkintoja ja jättisuuren, 120 000 euron apurahan.

Hylätty huvipuisto ja katutaide olivat lyömätön yhdistelmä. Vaasan kaupungin äskettäin julkaisema imagotutkimus näytti, että Wasalandia elää edelleen sitkeästi ihmisten mielikuvissa. Siksikin Graffitilandia kiinnosti niin laajalti.

Lisäksi katutaide on tällä hetkellä kaikkein kuuminta kamaa taidekentällä. Banksylla ja muilla on valtava suosio, myös rahallisesti. Graffitilandiaan saatiin taiteilijoiksi myös kansainvälisiä tekijöitä.

Tulevaisuus näytti hienolta ja suunnitelmia ensi kesän näyttelyyn oli tehty. Mutta nyt huvipuisto puretaan – ja sen mukana murskaantuvat hienot suunnitelmat ja katutaideteokset.

Romuttamisen ajoitus on mahdollisimman huono. Miksi tässä näin kävi?
.Lähes kaikki katutaideteokset tuhoutuvat Wasalandian mukana – Aku Siikille 20-kertainen vuokra oli viimeinen niitti.
Asuintaloihin on vielä pitkä matka

Kaupungilla on suuret intressit purkaa Wasalandia. Siitä on neuvoteltu pitkään. Purku maksaa monta sataa tuhatta euroa, ja nyt syntyneen sopimuksen mukaan Puuharyhmä vastaa kustannuksista. Se on pois veronmaksajien rahoista, ja hyvä niin.

Mutta miksi purkamisella oli niin kiire? Graffitilandialle ei jäänyt yhtään aikaa varautua tilanteeseen.

Sopimuksen mukaan purku pitää tehdä tämän vuoden loppuun mennessä. Graffitilandian kertoo, että kesänäyttelyn pitäminen ei enää onnistunut, sillä vuokra olisi 20-kertaistunut ja tiloista olisi pitänyt lähteä jo kesäkuun jälkeen pois, jotta purkaminen olisi ehditty tehdä määräajassa.

Satama tarvitsee varastointitilaa tuulivoimaloiden osille, mutta olisiko alueesta edes osan voinut jättää Graffitilandialle? Puolet huvipuistosta on ollut tyhjillään, samoin parkkipaikka.

Alueen tuleva maankäyttö on määritelty osayleiskaavassa, ja sinne on tulossa muun muassa asuntoja. Vaskiluodon osayleiskaava sai lainvoiman viime syksynä.

Siitä on kuitenkin vielä todella pitkä matka siihen, että taloja aletaan rakentaa.

Kaupungilla on selittelemistä

Graffitilandia kiinnosti myös valtakunnallisesti. Helsingin Sanomat kirjoitti. Ylen Puoli seitsemän lähetti ohjelmaa sieltä. Viimeksi tässä kuussa Apu-lehdessä julkaistiin iso juttu siitä. Milloin viimeksi Vaasan kulttuurikohde on näkynyt näin valtakunnan mediassa?

Nyt julkisuus on kääntynyt negatiiviseksi. Vaikka vuokrasopimus on tehty Puuharyhmän kanssa, suositun kulttuuri- ja matkailukohteen romuttaminen menee Vaasan kaupungin piikkiin. Vaasalle on hirveä imagotappio, kun ihmiset äimistelevät, että miksi se nyt juuri piti purkaa.

Asian ympärillä on selvästi kuohuntaa. Kaupunki julkaisi viime viikolla tiedotteen ja selitti asiaa sosiaalisen median kanavissa: ”Kaupunki selventää rooliaan Wasa Graffitilandian tilanteessa”.

Ei vahvista luottamusta

Kaupunki ei voi täysin pestä käsiään tässä. Sen olisi pitänyt ottaa Graffitilandian suosio paremmin huomioon.

Vähintä olisi se, että kaikki osapuolet olisivat istuneet neuvottelupöytään ja yrittäneet löytää mahdollisimman hyvän ratkaisun, jotta asia olisi hoidettu tyylikkäämmin kuin nyt.

Graffitien juuret ovat undergroundissa, vaikka Graffitilandia toi alakulttuurin salonkikelpoiseksi matkailuvaltiksi. Viranomaisten ja underground-kulttuurin välillä on aina ollut jännite. Graffitilandian kohtalo ei ainakaan vahvista graffitiporukoiden ja laajemmin katutaiteen ystävien luottamusta yhteiskuntaa kohtaan.
.Vaasa oli ennen graffitin pääkaupunki, mutta sitten kaikki kiellettiin – graffitikonkari Nalle kertoo, miten oudoilla keinoilla alakulttuuri yritettiin tukahduttaa.
Katutaide on luonteeltaan katoavaa, mutta nämä upeat teokset saivat olla esillä aivan liian lyhyen hetken.

Toivotaan, että Graffitilandia saa Vaasasta hyvän uuden paikan. Mukavaa toimintaa tulee varmasti sinnekin, mutta onhan muistojen täyttämä, hylätty huvipuisto miljöönä täysin ainutlaatuinen.

Päätöksiä tehdään aina tulevaisuutta varten, pitkälläkin tähtäimellä. Mutta pahimmillaan käy niin, että hienolla paikalla, turistien kävelyreittien varrella nököttää sataman varasto seuraavat kymmenen vuotta.