Pirkko Saisio: Passio. Siltala, 732 s.
Heti alkuun on todettava, että Pirkko Saision Passio on erinomainen romaani. Mitaltaankin muhkea teos taitaa juonen kuljettamisen ja rakentamisen, jännitteen ja jännityksen ylläpidon, muutoksen ja vakauden vaihtelun. Romaanin kielellisesti luonteikkaaseen ilmaisuun sisällytetään perspektiivien muunnoksia, taitavia kirjallisia keinoja sekä ajatuksellisia päätelmiä, jotka saavat oivaltavina pysähtymään.
Teoksessa kuljetaan ajallisesti ja paikallisesti laaja kaari vuoden 1498 toukokuun lopun Firenzestä sotienjälkeiseen Helsinkiin. Kaari kiinnittyy vuosisatojen vaihtuessa esimerkiksi Venetsiaan, Wieniin, Krakovaan tai Katariina Suuren hallitsemaan Venäjään. Viron kautta matkataan Neuvostoliiton Arkangelin alueen ojennusleirille kunnes päädytään Suomeen, Kansallisteatterin näyttämölle ja Esplanadille.
Koru keskiössä
Tätä reittikartastoa Saisio ylläpitää hienosti käyttämällä kirjallista keinoa mielikuvituksellisesti hyväkseen. Kyse on johtomotiivista eli toistuvasti teoksessa esiin tulevasta konkreettisesta esineestä.
Munkki Savonarolan Firenzessä poltattaman turhuuksien rovion jälkeen ruhtinatar Vasari käyttää ylellistä, timantein ja rubiinein koristettua kultakaulakorua. Tämä koru muuntaa romaanin aikana muotoaan mitä erilaisimmiksi esineiksi, joilla on omistajalleen suuri merkitys sekä aineellisesti että henkisesti.
Kunkin aikajakson keskushenkilöt saavat metamorfisen esineen haltuunsa joko sattumalta, varastamalla tai lahjoituksena. Se pulpahtaa esiin milloin kauhaksi valettuna, milloin ikonin kehyksinä, sen jalokivet päätyvät milloin lasten leikkeihin, milloin parempien elinolosuhteiden maksuksi. Päätyypä korusta osa neuvostovenäläisiksi kunniamerkeiksikin.
Monet roolit
Romaanissa muodonmuutosta ei kuitenkaan koe pelkästään materiaalinen esine. Myös eri aikakausiin sijoitetut henkilöhahmot omaksuvat muita rooleja ja identiteettejä. Jotkut keskeisistä henkilöistä muuttavat muotoaan oman valinnan kautta, mutta useimmat heistä pakotetaan siihen.
Juutalainen esiintyy kristittynä, sotakentillä vimmaisesti ja väkivaltaisesti myös lapsia ja naisia murhannut mies muuntuu munkiksi. Taiteilijamies muuttuu rakastamakseen, maalaamiensa muotokuvien naiseksi. Suomalaisesta keskiluokkaisesta naisesta tulee venäläisvanki Stalinin leirille.
Keskushenkilöt ovat kaikki, tavalla tai toisella, vallankäytön kohteita ja uhreja. Raha, yhteiskuntaluokka, uskonto, sukupuolitetut normit tai ideologiat pakottavat heitä muuttamaan muotoaan. Saision teoksen läpikäyvänä eetoksena on vahva heikommassa asemassa olevan ihmisen ymmärrys ja myös puolustus.
Laajasti ajateltuna teoksen metamorfooseissa on kyse hengissä säilymisestä joko konkreettisesti uhanalaisena tai oman persoonallisuuden toteuttamisena. Saision virke ”Ihminen, jonka ei koskaan ollut pakko elää toisena, kuolee maailman syvyyttä tuntematta”, toimii koko romaanin temaattisena johtoajatuksena ja rakenteellisena jännitteenä. Viisas ajatus todentuu teoksessa vavahduttavasti.
Passion värit
Teoksen nimen voi ajatella yhtäältä viittaavan arkikielen mukaisesti intohimoon. Enemmän kuitenkin on kyse sanan mahdollistamasta viittauksesta kärsimykseen, joka monen keskeisen henkilön kohdalla toki näyttäytyy rakastamisen yhteydessä. Mutta Saision teoksen hienous on siinä, että sen käsittelemä passio kattaa sanan laajempaa aluetta varhaisten viitekehysten nautinnosta tuskaan, halusta pelkoon.
Teos tuo esiin monenlaisia affektiivisia ulottuvuuksia henkilöhahmojen järkyttävienkin elämäntarinoiden kautta. Samalla kun Passio rakentaa kuvaamilleen hahmoille erilaisia kohtaloita, se myös sivuaa useaa eurooppalaisessa historiassa vaikuttanutta mahtihenkilöä.
Keskiössä eivät kuitenkaan ole vallanpitäjät. Pikemmin teos liikkuu vallan liepeillä. Ja tekee sen upeasti.
Kaisa Kurikka