Pohjalaisella pellolla sijaitsee muinainen mysteeri – Yli 1400 vuotta vanha kivitie on Suomessa ainoa laatuaan

Helsinkiläinen arkeologi Aarne Äyräpää vieraili Vähässäkyrössä vuonna 1933. Hän tiesi Saarenpään kylässä sijaitsevasta eriskummallisesta rakennelmasta ja oli halunnut nähdä sen omin silmin.

Näky pysähdytti kokeneen, paljon muinaisjäännöksiä nähneen professorin. Lukuisilla matkoillaan hän ei ollut nähnyt mitään vastaavaa.

Keskellä laakeaa pohjalaismaisemaa notkelmassa kohosi rivi kiviä. Tämä kivipolku – joksi Äyräpää näkyä nimitti – kulki kaikkiaan noin 50 metrin matkalta. Polku oli rakennettu isoista ja latteista, melkein tasapäällisistä paaseista.

Kivien alta oli tullut näkyviin laskuojaa kaivettaessa niiden alustaksi asetettuja puita, Äyräpää kuvasi myöhemmin raportissaan.

Paikalla 1800-luvun lopulla vierailleelle Suomen ensimmäiselle arkeologille J.R. Aspelinille oli ollut selvää, että kyseessä on ikivanha tie tai silta. Hän oli nimennyt rakennelman Jättiläisten tieksi. Samaan johtopäätökseen tuli Äyräpää.

Mutta ketkä Jättiläisten tien rakensivat? Miksi kivet oli tuotu juuri tähän paikkaan?

. Jättiläisten tien luona Navakka tuuli käy pohjoisesta. On ajettu pari kilometriä kapeaa ja hiekkaista Ainmaantietä pitkin, jätetty auto tien poskeen ja kävelty noin kaksisataa metriä polvenkorkuisen heinikon halki.

Usko perille pääsystä on jo loppua, kun Pirkko Reinman pysähtyy äkisti. Siinä se nyt on, silmien edessä.

Keväällä kylvetyn pellon keskellä leviää suorakulmion muotoinen koiranputkea pukkaava kaistale. Jos tarkasti katsoo, sieltä täältä tiheän kasvillisuuden seasta pilkottaa kivipaaseja.

Siinäkö se on, Äyräpään hämmästelemä Jättiläisten tie?

Reinman alkaa tarpoa kohti kasvillisuuden peittämää muinaisjäännöstä.

– Kasvillisuus niitettiin toissa vuonna. Paikka pitäisi raivata uudelleen, mutta vielä ei ole ehditty, hän pahoittelee.

Tuuli on katkaissut kivitien eteen pystytetyn opaskyltin ja riepotellut sen maahan. Reinman käy sitä nostamaan.

– Tämäkin vielä.

. Kivipolku veden yli Vaatii hieman mielikuvitusta kuvitella, miltä näillä jalansijoilla näytti muinaisten kyröläisten aikaan. Yritetään kuitenkin. Mennään noin 1400 vuotta taaksepäin. Päästään aikaan, jolloin kivitie Äyräpään mukaan rakennettiin. Suomessa elettiin tuolloin keskiseksi rautakaudeksi kutsuttua ajanjaksoa.

Kuvittelun tueksi on otettava pohjalaismaisemaa kaikkialla leimaava piirre: maankohoaminen. Noin vuonna 600 merenpinta oli nelisentoista metriä nykyistä korkeammalla. Itämeri peitti nykyistä Vaasan seutua.

Maisema oli laakea kuten nykyäänkin, mutta Jättiläisten tien molemmin puolin lainehti vesi. Ei mikään syvä, ehkä suunnilleen polvenkorkuinen. Peltonotkelman nimikin – Orko – merkitsee paikallisessa murteessa vesijättömaata, vetistä maata, josta vesi on paennut.

Pirkko Reinman osoittaa kohti Jättiläisten tien itäpuolella ja sitten länsipuolella avautuvaa metsikköä. Muinaisten kyröläisten läsnäolosta on jäänyt lähelle muitakin merkkejä kuin Jättiläisten tie. He hautasivat lähettyville vainajansa. Vain jokusen kivenheiton päässä sijaitsee kolme röykkiöhautaa.

– Jättiläisten tietä pitkin pääsi kulkemaan hautojen väliä kastelematta jalkojaan, Reinman tulkitsee.

Paljon muuta hän ei osaa kertoa. On kulunut liian kauan, kivet vaikenevat. Ehkä Pohjanmaan maakunta-arkeologi Pentti Risla osaa auttaa?

. Suomen vanhin rakennettu tie Pentti Risla kertoo käyneensä paikalla muutamia vuosia sitten. Hän vahvistaa edesmenneiden kollegoidensa olettamuksen, että kyseessä on mahdollisesti keskirautakautinen tie. Sellaisena se olisi Suomen vanhin rakennettu tie.

Risla painottaa kuitenkin sanaa mahdollisesti – ja siihen on painava syy.

Aarne Äyräpäätä Jättiläisten tie vaivasi niin, että hän palasi paikalle useaan otteeseen. Hänen tutkimustensa jälkeen Jättiläisten tien ympärillä on vallinnut tieteellinen hiljaisuus; vain Martti Salmi teki kivien vierestä siitepölyanalyysin 1930-luvun lopulla.

Yksikään tutkija lähes yhdeksäänkymmeneen vuoteen ei ole yrittänyt ratkoa paikan arvoitusta. Vaikka tutkijoita on parveillut Isonkyrön Levänluhdan ympärillä, Pohjanmaan esihistoria ei ole tutkimusaiheista kuuminta sorttia.

Ei siksi, etteikö tutkittavaa olisi. Rautakautinen Pohjanmaa oli Suomen vaurainta seutua; se kiilasi Varsinais-Suomenkin ohi. Pohjanmaan todellisena kulta-aikana on pidetty kansainvaellusajaksi kutsuttua lyhyttä ajanjaksoa vuosina 400–550. On jopa ehdotettu, että Kyrönjoen keskusseutu olisi ollut koko läntisen Suomen valta- ja hallintokeskus, eräänlainen länsisuomalainen pienkuningaskunta, jonka vaikutuspiiriin lukeutuivat Satakunta ja Häme.

Niin tai näin, jotain varmaa Risla kuitenkin osaa sanoa Jättiläisten tiestä.

– Sen molemmin puolin on haudattu ihmisiä. Noista röykkiöhaudoista on löydetty ihmisen ja eläinten luita, muun muassa hevosen, koiran, hylkeen ja suden.

. Parisensataa hautaa Pentti Rislan mukaan Jättiläisten tien tekee huomionarvoiseksi sen ympäristö: Vähäkyrö, Isokyrö, Vöyri, Maalahti ja Laihia muodostivat muinaisen Pohjanmaan keskusalueen. Jokivarret olivat samaa suistoa ja saaristoa ja takasivat eväät selviytymiselle.

Tätä keskusaluetta asutti Jättiläisten tien rakentamisen aikaan tuhannesta kahteentuhanteen ihmistä. Kansainvaellusajalla nykyisen Vähänkyrön asukasmäärä huiteli parissa, kolmessa sadassa.

Risla sanoo, että muinaiset kyröläiset olivat sekaväestöä kuten levänluhtalaistenkin dna-tutkimukset osoittavat. Porukkaa on tullut monelta suunnalta: on saamelaista, skandinaavista ja balttilaista perimää.

Kyrönmaan metsiköt ja notkelmat tursuavat yhä merkkejä noista ajoista ja ihmisistä sekä heitä seuranneista sukupolvista.

Vähänkyrön, Laihian ja Vöyrin alueelta tunnetaan lähes parisataa rautakautista röykkiöhautaa. Kun Jättiläisten tie rakennettiin, Isonkyrön Levänluhdan vesikalmistoon oli haudattu väkeä jo usean sukupolven ajan.

Löytöjä keskusalueelta on tehty jos jonkinmoista: solkia, kirveitä, kampoja, kultasormuksia ja -kolikoita, saviastioiden palasia, keihäänkärkiä, miekan osia ja erilaisia tuontiesineitä. Vähästäkyröstä on löydetty jopa 100-luvulla valmistettu roomalainen viinikauha.

Vöyrin Gulldyntistä on löydetty eniten kansainvaellusaikaisia kultaesineitä koko Suomesta.

. Mysteeri mahdollista ratkaista J.R. Aspelin nimesi kivirivin Jättiläisten tieksi. Pentti Risla sanoo, että jätti-sana tavattiin liittää mysteerisiin paikkoihin, joiden merkitystä ei ymmärretty.

– Sellaiset paikat nimettiin usein jättiläisten tai lappalaisten tekemiksi.

Pysyykö Jättiläisten tie ikuisesti mysteerinä vai onko arvoitus mahdollista ratkaista? Pentti Rislan mukaan se ei ole täysi mahdottomuus.

Tieteen menetelmät ovat ottaneet Aspelinin ja Äyräpään ajoista jättiläisen askeleita. Nykyään voidaan selvittää paljon sellaista, mistä 1900-luvun alkupuoliskon arkeologit eivät osanneet edes uneksia. Jopa kivikauden ihmisten dna:ta on kyetty eristämään muinaisen purukumin eli purupihkan avulla.

Arkeologinen tietokin on karttunut. Kokonaiskuva seudun muinaisuudesta tarkentuu vähitellen.

– Tietoa on tullut pieninä palasina lisää ja tulee koko ajan. Lisäksi metallinpaljastimilla on tehty uusia esinelöytöjä.

Risla mainitsee, että myös maisema ja muinaiset kulkutiet kyetään nykyisin mallintamaan tarkoin. Nykymenetelmillä voitaisiin kuvata melko luotettavasti, miltä Jättiläisten tien maisema näytti tien ollessa muinaisten kyröläisten käytössä.

Rislaa askarruttaa myös muun muassa Äyräpään 1930-luvun kaivausraportissa mainitsema kivipaasien alla ollut hirsipeti.

– Nyt puiden ikä voitaisiin määritellä dendrokronologisella analyysillä. Myös maapohjan uusi, tarkempi analyysi olisi paikallaan.

Pohjanmaan esihistoriaa tutkineen Peter Holmbladin mukaan arvokasta tietoa on kuitenkin ehkä jo menetetty.

– Kohde olisi pitänyt tutkia aikoinaan kunnolla, viimeistään alueen ojituksen yhteydessä. Kivirivin alla olevista tukeista olisi pitänyt ottaa puunäytteet. Ojitus ja notkon kuivuminen on todennäköisesti vaurioittanut puurakenteita pahoin, ehkä jopa tuhonnut ne kokonaan, Holmblad sanoo.

. Jutun lähteenä on lisäksi käytetty teoksia Peter Holmblad, Luolamiehistä talonpojiksi ja Reijo Taittonen, Vähänkyrön esihistoria.

Tue, 7/5

Kirjaudu sisään

Tue, 7/5

Pohjalaisella pellolla sijaitsee muinainen mysteeri – Yli 1400 vuotta vanha kivitie on Suomessa ainoa laatuaan

Jaa artikkeli

Haluatko lukea artikkelin?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Katuosoitteet

Puhelin