Puoli vuosisataa äänessä ollut radiolegenda Jake Nyman tulistuu yhä rumasta hyväksikäytöstä: "Artistit lykätään markkinoille ja kulutetaan lyhyessä ajassa loppuun"

Musiikkitoimittaja, tietokirjailija Jake Nyman , 73, teki ensimmäisen radio-ohjelmansa Yleisradiossa lähes päivälleen puoli vuosisataa sitten. Kotimaisen radiohistorian legendaa nykymaailman musiikkibisneksen ruma raadollisuus sapettaa.

– Artistit kulutetaan kauhean nopeasti loppuun. Lahjakkuudet poimitaan hyvin varhain, lykätään markkinoille ja katsotaan, menestyvätkö he. Jos eivät menesty, on oven takana seuraava. Heidät stailataan ja kaikki mahdollinen suunnitellaan valmiiksi, Nyman sanoo Helsingin syyshämärässä.

– Levy-yhtiöiden tyyli on lyhytnäköinen. Silloin kun joku menestyy, otetaan rahat pois. Pitkäjänteistä työtä harva levyfirma enää harrastaa.

Nymanin mieleen muistuu laulaja Maarit Hurmerinta , jonka uran takeltelua levy-yhtiö kesti 1970-luvulla vuosia.

– Kuinkahan monta Maaritin levyä Love Records tuotti, ennen kuin laulaja alkoi menestyä? Ne uskoivat artistiin, antoivat hänen kehittyä ja kypsyä. Se oli hienoa.

LP-levyjen kansissa Hurmerinta sai näyttää ihan itseltään. Nyt ulkomusiikilliset seikat, kuten artistin habitus, painavat musiikkibisneksessä yhä enemmän.

– Vanha kunnon ruutupaitainen rokkibändi paskat välittää tuommoisista asioista. Tässä on, ottakaa tai jättäkää. Kyllä minulla on hirveä ikävä CCR-tyyppisiä bändejä, joilla oli musiikkia tehdessään hauskaa, Nyman tunnustaa.

. "Tuskin Katri Helena sai valita kappaleitaan" Adelen kaltaiset kansainväliset superlahjakkuudet ovat poikkeusyksilöitä. Yhä hienompia, huomaamattomampia studioviilauksia pystytään tekemään myös laulajan tärkeimpään työvälineeseen, ääneen.

– Tietysti on ärsyttävää, että studiotekniikka on niin kehittynyttä, että ei tarvitse olla kummoinenkaan laulaja, kun saadaan vireeseen. Usein artistit vetävät levyllä puhtaasti, mutta lavalla se onkin ihan eri kuuloista. Vähän vanhemmista levytyksistä kuulee, kuka oikeasti osaa laulaa tai soittaa.

Musiikkiteollisuuden hittikoneisto pelaa varman päälle. Artistien oman tuotannon perään ei välttämättä enää edes kysellä.

– Omien biisien tekeminen on jossain määrin vähentynyt. Aika paljon otetaan sitä, mitä levy-yhtiöt tarjoavat. Paljonkohan artistit saavat edes itse valita niitä? Aikaisemminkin se on ollut näin. En usko, että Katri Helena sai valita kappaleita itselleen, Nyman epäilee.

– Mutta välillä levy-yhtiöt ovat tehneet siinä genressä tosi hyviäkin valintoja.

Nyt megahiteille on myös kysyntää. Artistit kamppailevat kiivaasti ottaakseen haltuunsa elintilansa koronapandemia-ajan hiljentämiltä, uudelleen täyttyviltä estradeilta. Pelin henki heijastuu Vain elämää -tyyppisissä televisioformaateissa, joista julkisuutta tarvitsevat laulajat eivät uskalla jättäytyä pois.

– En pysty katsomaan tuommoisia ohjelmia ollenkaan. Ne ovat minulle aika lailla sama kuin euroviisut, jotka eivät ole jaksaneet kiinnostaa minua 1980-luvun jälkeen. Sieltä ei jää mitään mieleen.

Musiikkimaailma segmentoituu ja pirstaloituu yhä voimakkaammin. Valtavirtaa kavahtava artisti ei ole ollut enää aikoihin riippuvainen levytyssopimuksista saadakseen tuotantoaan esiin. Verkon suoratoistopalvelut tarjoavat julkaisuväyliä kenelle hyvänsä.

– Se on vähän säälittävää, koska äänentoistolaatu on huono, mutta ihmiset tyytyvät siihen. Olen havainnut merkkejä siitä, että cd-levy tulee uudestaan. Äänenlaadultaan se on ihan lyömätön, Nyman sanoo.

– Usein on paljon tehokkaampaakin laittaa tuotoksiaan omalle sivulleen. Hirveän vaikeaa suuresta massasta on tietysti päästä pinnalle. Unelmointi tähteydestä on vähän samaa luokkaa kuin nuorten jannujen haaveilu NHL:stä, mutta saahan sitä haaveilla.

. "Joku alkoi huudella, että ihan kuin radio olisi auki" Kun vuosikymmeniä Yleisradion aalloilla vaikuttanut Jake Nyman puhuu, se ei jää ympäristöltä kuulematta. Pian merenrantakahviossa toistetaan Nymanin nimeä, vaikka Pink Floyd -bändipaitaan pukeutunut mies istuu nurkkapöydässä kaukana muista ja puhuu matalalla, vaimealla äänellä.

Vapaa-aikanaan mies ei välitä tulla tunnistetuksi.

– Se on välillä aika kiusallista. Kerran olin poliisiasemalla passia jonottamassa. Joku alkoi huudella, että ihan kuin täällä olisi radio auki.

Nyman on hyvin tietoinen siitä, että monelle 1970- ja 1980-luvun entiselle nuorelle hänen äänensä on sukupolvikokemus. Ennen kuin Nymanin juontama Ylen Nuorten sävellahja ja sen jälkeen Rockradio räjäyttivät pankin, nuorelle kuulijakunnalle ei ollut olemassa ainoatakaan kotimaista musiikkiohjelmaa.

– Nuorten sävellahja oli inhokkini. Mutta kyllä kaikki ohjelmat olivat lempilapsia silloin, kun niitä aloitettiin, Nyman naurahtaa.

– Lähdin tekemään ohjelmaa kauhean pitkin hampain. Siinä soitettiin mielestäni niin huonoa musiikkia. Ikävä sanoa näin, koska ne olivat kuuntelijoiden toiveita mutta kyllähän se purkkaa ja jytää oli. Minähän olin progemiehiä, vakavan rockmusiikin harrastaja. En jaksanut innostua listamusiikista.

Parhaimmillaan miljoonayleisö odotti c-kasettisoitintensa ääressä sitä hetkeä, että "progemies" soittaisi jonkin aikakauden suosikkihiteistä. Kun Eppu Normaalin, Pelle Miljoonan tai Popedan hitin intro alkoi, painuivat rec-painikkeet alas.

– Opin hyvin pian, että sävellahjassa ei puhuta kappaleen päälle, muuten tullaan kivittämään radiotalolle. Osalle ihmisistä elämän soundtrackia on ollut se, että he ovat kuunnelleet radiota ja minua, Nyman miettii.

– Niukkuudessa on yksi hyvä puoli. Ihmiset saattavat muistaa jopa sen, missä ja kenen kanssa olivat, kun jokin kappale soi radiossa. Nyt musiikkia tulee kaikkialta, eikä nuorille jää siitä muistijälkiä vanhana muisteltavaksi.

Radiokuuluvuus teki Nymanista julkkiksen. Esiintymis- ja haastattelupyyntöjä alkoi sadella. Suomalaista radiohistoriaa ei voi kirjoittaa mainitsematta Nymanin menestysohjelmia, joista tunnetuimpiin nousevat myös Kovan päivän ilta ja Onnenpäivä .

Kuuntelijat nostavat useita populaarimusiikin tieto- ja hakuteoksiakin kirjoittaneen musiikkitoimittajan helposti jalustalle. Siellä Nyman itse ei viihdy.

– Kyllä, mutta itseironia on kauhean aseistariisuvaa. Jos kykenet siihen, etkä esiinny besserwisserinä, saat hirveästi sympatiapisteitä, Nyman sanoo.

Nyman ei ole unohtanut sitä, miltä tuntui olla itse nuori, kokematon ja pelokas. Marraskuun 13. päivänä 1972 hän seisoi Helsingin Kasarmintorilla ja halusi juosta pakoon. Edessä oli elämän ensimmäinen radiolähetys, jonka aiheena oli Leonard Cohen .

– Jännitti ihan sikana. Mietin pitkään peruisinko koko jutun, ettei minua naureta ulos. Meninpä sitten kuitenkin studioon. Lähetyksessä puhuin liian nopeasti, hermostuneesti ja epäselvästi.

Todistusaineistoa ohjelmasta ei ole jäänyt.

– Olen hävittänyt nauhan kauan sitten. Se kertoo jotain.

. Nuori kapinallinen uhkasi karata merille Välillä Nyman poikkeaa kuvattavana Kaivopuiston rannassa. Tapaamispaikka on valikoitunut siksi, ettei Nyman tunne vetoa ajelemiseen Helsingin ydinkeskustan ruuhkissa. Merellä ei sinänsä ole Seinäjoen Nurmossa syntyneelle, Hämeenlinnassa varttuneelle miehelle ihmeellisiä merkityksiä.

– Ei. Nuorena tosin uhkasin karata merille. Aika radikaali idea sisämaan kaverille, joka oli aikaisemmin soudellut vain soutuveneellä, Nyman tokaisee.

Nuoressa Nymanissa oli kapinahenkeä. Tarinoissa siitä, että mies suuntautui radiouralle opettaja-äidin ja myyntipäällikkö-isän toiveita vastaan haratakseen, on perää.

– Kun teini-iässä innostuin musiikista, lähti koulu menemään tosi huonosti. Ennen olin ollut kolmen parhaan joukossa. Sitten olin varmaankin kolmen huonoimman joukossa. Lopetin koulun kesken. Siitä nousi kotona kova huuto kotona.

Kriisiä loivensi se, että Nyman pääsi Ateneumiin.

– Kun jätin Ateneuminkin kesken ja lähdin radioon, ei äiti siitäkään oikein tykännyt. Myöhemmin hän kyllä tajusi, että tämä on minun ammattini.

Nymanin radioelämään mahtuu hengästyttävä määrä maailmantähtien haastatteluita ja kuolemattomia hetkiä, jotka antaisivat ainesta elokuvaan. Mutta millaiseen elokuvaan?

– Tylsään. Suurimmaksi osaksi työni on raakaa työtä, päätteen ääressä istumista. Ei leffaan hirveästi mitään actionia saisi. Korkeintaan lapsuudesta kun isä antoi selkään. Kyllä siitä on glamourit kaukana, kun olen jotain kännistä rokkitähteä haastatellut, Nyman naurahtaa.

Kotimaisten elokuvien perusteella suomalaisen kevyen musiikin historia on myös alkoholismin historiaa.

– Varmasti se on totuus hyvin pitkälle. Kuinkahan monta suomalaista artistia viina on vienyt hautaan ennenaikaisesti Olavi Virrasta ja Laila Kinnusesta alkaen?

. "Ehkä olen edellisessä elämässäni ollut Irlannissa" Kerran Nyman pani kollegansa kanssa matalaksi Dire Straitsin keulahahmon Mark Knopflerin , joka erehtyi 1980-luvulla Helsingin-vierailullaan kyselemään liikoja.

– Knopfler kysyi, saammeko me matkustaa vapaasti länteen. Kaverini vei miehen suurin piirtein niskasta hotelli Hesperian ikkunaan. Katso mitä näet – länsimaisia autoja. Luulitko tulleesi johonkin Neuvostoliittoon? Knopfler pyyteli anteeksi, Nyman muistelee.

– Briteille oli tyypillistä, etteivät he tienneet Suomesta mitään. Eiväthän he tienneet muusta kuin itsestään.

Irlantilaisista sen sijaan Nymanilla on pelkkää hyvää sanottavaa. Irlannissa matkailleella miehellä on maasta vain myönteisiä, outojakin muistoja.

– En usko kaiken maailman sielunvaelluksiin, mutta kun olin ensimmäistä kertaa Irlannissa, tuli semmoinen tunne, että olen ollut täällä joskus aikaisemminkin. Se tuntui kummalliselta. Kaikki tuntui niin tutulta, maisematkin, Nyman kertoo.

– Se oli kauhean voimakas tunne. Ehkä olen edellisessä elämässäni ollut Irlannissa.

. Muistelmista ei ole tulossa mitään paljastuskirjaa Nymanista ei ehkä tehdä elokuvaa, mutta työn alla ovat syksyllä 2023 julkaistavat muistelmat. Paljastusteosta, jonka sivulauseista revitään lööppejä, ei Nymanin mukaan ole luvassa.

– Ei sitä tarvitse pelätä. En usko, että siellä ketään ihan täysin lytätään. Olen aina sanonut, että olen itsekin yhtä aikaa helppo ja vaikea. Minusta on helppo pitää ja vaikea olla pitämättä, Nyman veistelee.

– Heti alussa päätin kaksi asiaa. Ensinnäkään minkäänlaista likasankojournalismia ei tule. Toinen päätös oli se, etten nosta itseäni muiden yläpuolelle. Olen hyvin itsekriittinen. Kerron myös epäonnistumisistani ja tyhmyyksistäni, ja siitä, miten veemäinen olen välillä ollut.

Sunnuntaiaamuisin Onnenpäivässä mukavia juttelevaa, kuivan huumorin päälle ymmärtävää miestä on vaikea pitää millään muotoa ikävänä ihmisenä. Sen Nyman tietää itsekin.

– Täytyy sanoa, että vanhemmiten sitä on aika paljon rauhoittunut ja muuttunut suvaitsevaisemmaksi, Nyman myöntää.

Senkin Nyman ymmärtää, että lukijat ja kuuntelijat haluavat tietää, millainen mies äänen takana on.

– Ihan tavallinen mies, Nyman väittää.

– Ismo Alanko laulaa, että vain pieni osa elämää on rock'n roll, jos sitäkään. Jos joku luulee, että olen kotona koko ajan levyhyllyn ääressä luurit päässä ja kuuntelen vanhoja suosikkeja, niin erehtyy tosi pahasti.

Johanna Jurkka

Sat, 11/12

Kirjaudu sisään

Sat, 11/12

Puoli vuosisataa äänessä ollut radiolegenda Jake Nyman tulistuu yhä rumasta hyväksikäytöstä: "Artistit lykätään markkinoille ja kulutetaan lyhyessä ajassa loppuun"

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Puoli vuosisataa äänessä ollut radiolegenda Jake Nyman tulistuu yhä rumasta hyväksikäytöstä: "Artistit lykätään markkinoille ja kulutetaan lyhyessä ajassa loppuun"

Jaa artikkeli

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje