Salainen operaatio Stella Polaris 1944 oli aikansa suuri vakoilutarina, jolle avattiin nyt museo Närpiöön – Hännisen perheelle isä-Einarin jättisalaisuus paljastui vasta tämän kuoltua

Kun Suomen ja Neuvostoliiton välille oli solmittu aselepo syyskuussa 1944, oli Aili Hänninen Keuruulla laittanut tyytyväisin mielin leipätaikinan kohoamaan. Perheen nelivuotias Raili-tytär pyöri tuvassa, puolitoistavuotias Kalevi konttasi lattialla ja reilun kuukauden vanha Pertti-vauva ehkä nukkui.

Ilo loppui lyhyeen, kun aviomies Einari Hänninen säntäsi sisälle.

– Nyt tuli lähtö! Pakkaa kaksi laukkua nopeasti, me lähdemme nyt, mies oli sanonut.

– Minne, oli Aili kysynyt?

– Ruotsiin, oli Einari vastannut.

Aili Hänninen oli ensin pannut vastaan. Miten he nyt pienten lasten kanssa voisivat yhtäkkiä Ruotsiin lähteä? Eivät he osaa edes kieltä.

– Mutta jos venäläiset tulevat, oli Einari saanut sanottua, ja vaimo oli heti ymmärtänyt, mistä oli kysymys.

Salainen operaatio Stella Polaris

Einari Hänninen oli työskennellyt koko sodan ajan Päämajan alaisessa tiedusteluosastossa, jonka tehtävänä oli kuunnella valtioiden radio- ja morseliikennettä ja napata salasanomia. Hänellä oli arkaluonteista tietoa, ja jos Neuvostoliitto miehittäisi Suomen, voisi hänelle ja koko perheelle käydä huonosti.

Johanna Parikka Altenstedtin kirjoittamassa kirjassa Operaatio Stella Polaris, suuri suomalainen vakoilutarina (Docendo) kuvaillaan, kuinka Hännisen pariskunnan sanailtua pihaan ajoi sotilasajoneuvo ja jarrutti niin, että hiekka pöllysi.

Koko perhe laukkuineen nousi autoon, joka lähti kohti Närpiötä.

Alkoi etukäteen suunniteltu salainen operaatio Stella Polaris, jonka arkkitehteja Suomessa olivat everstit Aladár Paasonen ja Reino Hallamaa. Stella Polariksessa siirrettiin kolmella laivalla noin 750 Suomen armeijan radiotiedustelutehtävissä toiminutta ihmistä perheineen Ruotsiin turvaan.

Lähtijöitä pidettiin pettureina

Laivoista kaksi lähti Närpiön Nämpnäsin kylän satamasta kohti Ruotsin Härnösandia 22. syyskuuta 1944. Uudestakaupungista lähtenyt laiva suuntasi Gävleen.

Pienen Nämpnäsin kalastajakylän tiet täyttyivät yhtäkkiä autoista ja hyvin pukeutuneista ihmisistä. Paikalliset asukkaat eivät lähtijöille juuri mitään puhuneet, mikä johtui varmaan osaksi kielivaikeuksista. Lähtijöitä ihmeteltiin, ja heitä myös halveksuttiin.

– Rotat jättivät uppoavan laivan, muisteli eläkkeellä ollut kaskislainen pankinjohtaja Armas Blomqvist vielä vuonna 1965 Närpiö-Öjmark-Kaskö-lehdessä, eikä ollut ajatuksineen yksin.

Lähtijöitä eli ”stellistejä” pidettiin hyväosaisina pettureina, mutta heitä karsastettiin myös Ruotsin puolella, jossa heitä epäiltiin natsimielisiksi diktatuurikäskyläisiksi.

Laivoissa kuljetettiin ihmisten lisäksi satoja isoja laatikkoja täynnä salaista tiedustelumateriaalia, jota oli tuotu muun muassa Sortavalasta. Huippumodernit radiotiedusteluautot ajettiin Tornion kautta Haaparantaan.

Hänninen vei salaisuuden hautaan

Ruotsiin pääsi Hännisten perhekin.

Einari Hänninen teki ensin metsätöitä, mutta jo 1945 alkupuolella Ruotsin armeijan radiotiedustelupalvelu FRA värväsi 20 suomalaista tiedustelijaa omaan palvelukseensa, ja nämä saivat äkkiä myös Ruotsin kansalaisuuden.

Yksi värvätyistä oli Einari Hänninen, joka käytti Ruotsissa peitenimeä Einar Henning. Hän kuoli 1988, eikä koskaan kertonut lapsilleen, mitä oikeasti teki työkseen. Myös vaimo Aili pystyi lojaalina miehensä salaisuudelle, jos kohta hänkään ei kaikkea tiennyt.

Poika Pertti Hänninen – joka oli perheen lähtiessä Suomesta vasta sylivauva – kertoi Expressen-lehden haastattelussa sittemmin, että hän oli aina luullut isänsä olevan aivan tavallinen mies, joka työskenteli FRA:n kiinteistössä vahtimestarina Lovössä Ekerön kunnassa.

– Isä hörppi kahvia sokeripala huulten välissä, ajeli punavalkoisella Monark-mopolla 500 metrin päähän töihin ja piti mieliruokanaan lihaa ja perunoita, Pertti kertoo Expressenissä.

Todellisuudessa Einari Hänninen oli radiotiedustelun kovan luokan ammattilainen, joka oli värväytynyt jo 23-vuotiaana vuonna 1927 Suomen puolustusvoimiin töihin.

Mitalit Kekkoselta ja Mannerheimilta

Totuus alkoi Hännisten lapsille valjeta vasta, kun Pertti Hänninen alkoi tutkia isänsä historiaa ja sukua, ja miten he olivat tulleet Ruotsiin. Velipojan kellarista isän jäämistöstä löytyi mitaleita, joita olivat myöntäneet presidentit Carl Gustaf Mannerheim ja Urho Kekkonen.

Äiti Aili Hänninen oli suostunut sanomaan lopulta sen verran, että he olivat tulleet Ruotsiin operaatio Stella Polariksessa. Ei muuta.

Varsinainen perheen sisäinen pommi jysähti siinä vaiheessa, kun operaatiosta kirjan kirjoittanut Johanna Parikka Altensted haastatteli Aili Hännistä.

– Johanna osasi asetella kysymykset suomeksi, ja äiti alkoi kertoa koko tarinaa. Ajatella, että isäni oli "vakooja", Pertti Hänninen kuvailee lehtijutussa.

Museon avajaiset Närpiössä

Viime viikon torstaina Pertti Hänninen oli 79 vuoden jälkeen saapunut jälleen Ruotsista Närpiöön, tällä kertaa Stella Polaris -museon avajaisiin.

Siellä oli esillä muun muassa isä-Einarin kova matkalaukku, joka hänellä oli Suomesta lähdettäessä. Museossa on myös sota-ajan radiotiedustelulaitteita, digitoituja valokuvia sekä power point -esityksiä suurilla televisiotauluilla.

– Katso, tuossa on isäni, Hänninen sanoi ja osoitti yhtä kuvaa, jossa joukko nuoria miehiä istuu luokassa sotilaspuvuissa.

– Kuva on otettu luultavasti vuonna 1931 Viipurissa, Hänninen arveli.

Stella Polaris -museota hän kuvaili aivan ”fantastiseksi jutuksi”.

– Pienen Närpiön kylän kautta lähti lähes 500 aikuista ja lasta silloin Härnösandiin. Nyt, kun kuulee mitä Ukrainassa tapahtuu, että venäläiset ryöstävät sieltä lapsia mukaansa, niin ymmärtää vielä enemmän myös omien vanhempien ratkaisun aikoinaan, Pertti Hänninen pohtii.

Äiti Aili Hänninen on jo kuollut, samoin Pertti Hännisen veli. Sisar on elossa, mutta hän ei ole niin kiinnostunut Stella Polariksesta.

Esillä radio Raatteentien motista

Stella Polaris -museossa esillä oleva sodan ajan radiokalusto on lähes kaikki närpiöläisen radioamatöörin ja radiolaitekorjaaja Ben Nybergin. Vastaavanlaisia laitteita on myös muun muassa Jyllinkosken museossa Kurikassa.

Henkilökohtaisesti arvokkaimpana museon ”apparaattina” hän pitää RB VRGZA -radiota, joka on vuoden 1936 mallia oleva neuvostoliittolainen jalkaväen radio ja tulenjohtoradio.

– Tämä on sotasaalis talvisodasta Raatteentien motista Suomussalmelta. Olen saanut sen Sundomista. Eräs kaveri siellä huomasi, että korjaan vanhoja radioita. Hän pyysi kahville ja sanoi, että annan nyt sinulle jotakin ainutlaatuista, koska tuntuu, että olet ainoa, joka voi ottaa tämän radion haltuun ja osaat myös korjata sen.

Ja niin Nyberg otti sen, korjasi, ja se toimii tänä päivänkin.

Muistona sodasta laitteessa on myös luodinreikä. Erikoinen ajallinen yhteys sillä on tähän päivään sikäli, että Raatteentiellä tammikuussa 1940 suomalaiset tuhosivat ukrainalaisista sotilaista kootun neuvostodivisioonan.

Ruotsin ex-puolustusministeri seminaarissa

• Noin 100 000 euroa maksanut Stella Polaris -museo on Närpiön kotiseutuyhdistyksen perustama ja siihen saatiin avustusta Svenska Kulturfondenilta ja Pohjanmaan Leader -yhdistykseltä.

• Museon avajaisia vietettiin viime viikon torstaina, jonka jälkeen väki suuntasi Stella Polaris -seminaariin. Siihen osallistuivat nettiyhteydellä myös kirjailija Johanna Parikka Altenstedt sekä Ruotsin entinen puolustusministeri Peter Hultqvist.

• Kotiseutuyhdistyksen toiminnanjohtaja Michaela Esch sanoo, että närpiöläiset ovat nykyään ylpeitä operaatio Stella Polariksesta. Sodan jälkeen siitä ei pitkään aikaan juuri puhuttu, eikä sitä edes tunnettu kovin hyvin, paitsi Nämpnäsin kylässä.