Tuska valtaa Helsingin kahden vuoden koronapaussin jälkeen

Tuska-festivaaleille povataan jopa yleisöennätystä. Lehtikuva / Emmi Korhonen
Tuska-festivaaleille povataan jopa yleisöennätystä. Lehtikuva / Emmi Korhonen
Jaa artikkeli

Helsingin Suvilahdessa morsian ja kaikki muutkin pukeutuvat tulevana viikonloppuna helteestä huolimatta mustaan, kun metallimusiikin oma kesäkinkeri, Tuska-festivaali järjestetään taas kahden vuoden koronatauon jälkeen.

Tuskan tiedottajan Niklas Nuppolan hangonkeksihymyn voi aistia puhelimenkin välityksellä, kun mies hyrisee tyytyväisyyttään.

–  Yleisöennätys voi hyvinkin mennä nyt rikki. Vuonna 2019 meillä oli 43  000 festivaalikäyntiä, mutta nyt on sellaiset merkit ilmassa, että voisimme päästä tuonne 45  000–50  000 käyntiin, Nuppola sanoo.

Nuppola vakuuttaa, että Suvilahden palvelut riittävät mainiosti, vaikka paikalle saapuisi enemmänkin väkeä.

–  Ei tarvitse pelätä, että täällä ollaan kuin sillit suolassa, tiedottaja vakuuttaa.

Tuskan pääesiintyjiin kuuluvat nu-metallin uranuurtaja Korn, black metallin suuriin vaikuttajiin lukeutuva Mercyful Fate ja vaihtoehtometallia esittävä Deftones. Kotimaisista nimistä lauteille nousevat muun muassa Stratovarius, Amorphis ja Sonata Arctica.

Uutuutena Tuskassa on tänä vuonna Tuska Forum -puheohjelma. Festivaalialueen Solmusalissa käsitellään erityisesti sananvapauden, totuuden ja tasa-arvon teemoja. Tilaisuuksia on mahdollista seurata myös suorina verkkolähetyksinä.

Nuppolan, kuten monen muunkin mielestä, hienoin asia tämänvuotisessa hevieldoradossa on se, että Tuska kahden vuoden tauon jälkeen ylipäänsä järjestetään.

–  Tuskassa on aina ollut parasta sen tunnelma. Tämähän on tunnetusti yksi Suomen rauhallisempia festivaaleja. Eli kyllä tämä minulle on kokonaisuus, josta ei oikein yhtä asiaa pysty nostamaan esiin. Totta kai nuo meidän bändit on taas todella kovia, mutta ylipäänsä se, että tämä viimein voidaan järjestää, ja saamme olla yhdessä ja nauttia tästä ihan Tuskalle ominaisesta fiiliksestä, on se pääasia.

Ensimmäinen Tuska järjestettiin Helsingissä vuonna 1998. Sen jälkeen on tuskailtu vuosittain paitsi viime ja toissa vuonna, jolloin festivaali jouduttiin perumaan koronapandemian vuoksi.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje