Arvio: Uusi kantaesitys vie katsojan aikamatkalle – Äitiä ikävä kuvaa pojan elinikäistä kaipuuta

Äitiä ikävä. Ohjaus ja dramatisointi Eero Huovisen Äitiä ikävä -kirjan pohjalta Pauliina Salonius. Lavastus Riku Suvitie, puvut Taija Jokilehto, valot Lauri Virkkala, ääni ja sävellys Riku Metsä-Ketelä, kampaukset Aliina Ilonen. Kantaesitys Seinäjoen kaupunginteatterin Elissa-näyttämöllä 29.10.2022.

. Seinäjoen kaupunginteatteri hemmottelee tänä syksynä draaman ystäviä. Syyskuussa kantaesitettiin tyylikäs näytelmä Lapuan patruunatehtaasta. Nyt vuoron saa Äitiä ikävä, joka pohjautuu Eero Huovisen samannimiseen kirjaan.

Esitys seuraa 78-vuotiasta miestä tämän kuvatessa elinikäistä ikäväänsä äitiään kohtaan. Aili Huovinen kuoli Eeron ollessa vain yhdeksänvuotias.

Pääroolissa Eero Huovista esittää Esa Ahonen , joka muistuttaa esikuvaansa liikekieltä myöten. Ahonen saa itsestään esiin niin innostuneen pikkupojan kuin syvällisiä pohtivan isoisän.

Inka Reyes sädehtii ja riutuu ”stadin friidu” Aili Huovisena, Eeron äitinä ja tarinan toisena päähenkilönä. Reyes antaa Aili Huoviselle sydämeen käyvän hymyn, joka jää Ailista päällimmäisenä mieleen esityksen jälkeen.

Jussi Jätinvuori nähdään Eeron isänä, kirkkoherra Lauri Huovisena .

Menetettyään yllättävälle sairaudelle suuren rakkautensa, jonka kanssa elämä oli ”yhtä laulua”, Lauri pakenee matkasaarnaajan työhönsä sekä uuteen avioliittoon. Samalla hän tulee laiminlyöneeksi kolmea äidittä jäänyttä poikaansa.

Mia Vuorela tekee hyvän roolin Ailin ankarana ja elämään kyllästyneenä Helga-äitinä, jossa on myös ripaus aitoa painajaisanoppia.

. Kirjeiden siivin Näytelmässä Eero Huovinen käy läpi äitinsä ja isänsä kirjeenvaihtoa ”kulkien kuin Supon etsivä nuoren parin perässä”.

Kirje kerrallaan näyttämölle piirretään kauniita, traagisia ja tarkankin yksityiskohtaisia kuvia Huovisen perheen elämästä aina Rooman kahviloista Helsingin kerrostaloihin ja sairaaloihin.

Kun aikamatka alkaa ja muistot syttyvät, syttyvät hehkulamput näyttämön katossa. Muita lavastuksellisia oivalluksia ovat nukkekoti sekä kirkollista kirkkautta loistava talon pääty, joka muuntuu kätevästi valkokankaaksi.

Videolta nähdään muun muassa autenttista elokuvaa 40–50-luvun Helsingistä ja Suomesta. Katsoja näkee myös pätkän Eero Huovisen saarnasta vuodelta 1994 Pyhän Laurin kirkosta.

Esitykseen sävelletty klassishenkinen musiikki on tunnelmaltaan meditatiivista. Onpa ääniraidalle poimittu tuttu suomitangokin. Se löytää osuvasti paikkansa.

Pauliina Salonius on taitavasti dramatisoinut Huovisen kirjasta näytelmän. Ohjauksessaan hän antaa tilaa hyville näyttelijöille. Intiimissä Elissa-salissa pienetkin eleet ja ilmeet välittyvät tehokkaasti.

. Punnittua puhetta Emerituspiispa Eero Huovinen on ansioitunut kirjailija. Punnittu puheenparsi on leimallista koko esitykselle. Mukana kulkee annos lämmintä huumoria, jolla on oleellinen merkitys esityksen kyvylle kannatella katsojaa.

Huovinen on aina kirjoittanut paljon ja vielä enemmän. Näin hän vaikuttaa avanneen ja selittäneen itselleen tätä arvoituksellista maailmaa.

Huovisen äitikaipuu on kaunista ikävää. Se on kirvoittanut niin kyyneleitä kuin kirjoja.

Se on synnyttänyt myös kauniin näytelmän jokaista koskettavasta aiheesta.

Kirjaudu sisään

Arvio: Uusi kantaesitys vie katsojan aikamatkalle – Äitiä ikävä kuvaa pojan elinikäistä kaipuuta

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje