Tuomiorovasti Salomäki Lapuan sateenkaaripariskunnan kohtelusta: "Kyseessä oli väärinkäsitys"

Kuva: Tomi Kosonen
  • Ilkka-Pohjalainen

– Kävelin kirkkoherranvirastoon aroin mielin. Olin niin monesti kokenut sen, että rakkauteni ja sen mukana koko ihmisyyteni ei ollut kaikkialla hyväksyttyä. Pyyntöni esirukouksesta tyrmättiin ilmeettömästi ja totaalisesti. Ei meillä näin ole tehty eikä tulla tekemään. Tuntui siltä, kuin kirkon ovi olisi lyöty edessäni kiinni sellaisella voimalla, etten sitä enää saisi itse auki, Mari Haarajärvi kirjoitti.

Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti Matti Salomäki toteaa kotimaa24.fi -sivustolla, että kyse on väärinkäsityksestä ja persoonien yhteentörmäyksestä.

– Käsittääkseni tilanteesta on lähdetty pois ennen kuin on saatu selvitettyä, millä muulla tavoin seurakunta voi huomioida heidän avioliittonsa. Muutoin tilannetta ei meidän puoleltamme lähdetä mediassa avaamaan, sillä tällaiset keskustelut ovat luottamuksellisia, hän toteaa kotimaa24.fi:n haastattelussa.

Kyseisessä haastattelussa Salomäki sanoo, että heillä on ollut tapana rukoilla esirukouksessa vain kirkollisesti vihittävien puolesta ennen vihkimistä. Sen vuoksi hän ei pidä piispojen suositusta lukea esirukousta myös samaa sukupuolta olevien avioliittojen puolesta hyvänä ratkaisuna.

– Piispojen suositus on tavallaan ristiriidassa kirkon avioliittokannan kanssa. En myöskään pidä siitä, että esirukousta käytetään kirkkopolitiikan välineenä.

Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan tiedottaja Minna Ylimäki-Hemminki kommentoi Ilkassa julkaistun jutun kommenttikentässä, ettei viraston työntekijä ollut ymmärtänyt, että pariskunta oli pyytänyt nimenomaan esirukousta.

Ylimäki-Hemminki kirjoitti näin:

– Terveisiä Lapualta! Juttelin juuri viraston työntekijän kanssa, jonka mukaan ko. naishenkilö oli tullut virastoon ja pyytänyt, että heidän nimi luetaan vihittyjen joukossa eikä siis ollut ymmärtänyt että henkilö pyytää nimenomaan esirukousta. Ja koska seurakunnassa on ollut tapana lukea vain avioliittoon aikovat niin hänelle oli se todettu. Esirukous olisi ollut asia erikseen ja kaikkien puolesta toki rukoillaan. Eli ei hätää, kyllä täällä rukoillaan kaikkien sitä toivovien puolesta. On todella surullista, että tilanne on aiheuttanut paljon mielipahaa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli