Toimittajan ennakkoluulot Metropolitan-oopperasta karisevat ennen kuin Tuhon enkeli -teoksesta on kuultu ensimmäistäkään tahtia. Tunnelma talossa on kaikkea muuta kuin pompöösi. Täällä ei suotta pönötetä.
Yleisön joukosta voi bongata tyylikkäitä iltapukuja, huippumuotia, aikuisia miehiä polvihousuissa, mutta myös villapaitoja, samettipöksyjä, ja ainakin yhden nahkaliiviin pukeutuneen prätkähemmon.
Sillä ei ole merkitystä, istuuko kalliilla permannolla vai halvimmalla, katon rajaa hipovalla viidennellä parvella. Sama sekalainen pukukoodi – huippufiini ja äärirento – pätee molemmissa paikoissa. Tämä on Amerikka. Taivaallisen kallis väliaikasamppanjakin nautitaan muovimukeista.
Suomalaista hämmentävät oudot käytännöt. Narikka on pieni komero ja sitä käyttävät vain amatöörit. Muut ottavat takit mukaan katsomoon. Tekstityslaitetta on turha tähytä näyttämöaukon yläreunasta. Repliikit heijastetaan edessä istuvan selkänojaan.
Siitäkään ei pidä hämmentyä, että iso osa yleisöstä poistuu jo aplodien aikana. Ja ne suosionosoitukset – ne ovat todella lyhyet. Vaikka kansa huutaa bravota seisaaltaan, taputukset kestävät vain yksien kumarrusten verran.
On täällä sentään jotain tuttua: Myös Metropolitanissa naiset jonottavat koko väliajan vessaan.
Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin