Löydätkö tästä oman kotisi tai mummolasi takavuosilta – Suomeen vyöryi tuvan täydeltä elektroniikkaa

Vuosi oli 1981, kun Leevi and the Leavings lauloi Gösta Sundqvistin sanoin, ettei vaimon pidä olla onneton, sillä "meillä melkein kaikki laitteet on".

. Onnellisessa kodissa oli tuvan täydeltä elektroniikkaa: stereot, televisio, mikroaaltouuni, videonauhuri, pakastin, kahvinkeitin, mikroprosessori ja pölynimuri.

. Elektroniikkaa oli kenties hankittu Yrjö Sarasteen perustamasta ja johtamasta Radio-Mikrosta. Vuosina 1946–1992 toiminut helsinkiläisyritys oli edelläkävijä sekä toimialallaan että koko suomalaisessa liike-elämässä. Se oli Ikea ennen Ikeaa.

. Radio-Mikron toiminta ei 1940-luvullakaan perustunut suureen katteeseen vaan isoon myyntiin ja valikoimaan sekä halpoihin hintoihin ja varaston nopeaan kiertoon. Yritys oli postimyynnin, halpamyynnin ja kiertokirjeineen myös katalogimarkkinoinnin pioneeri. Henkilökunnan hierarkia oli matala, myymälöiden ulkoasu standardoitu ja palvelu olematonta. Asiakkaan piti itse tietää, mitä halusi.

. "Emme kehu, lupaa, neuvo, takaa, palvele tai tiedä mitään?–?me vain myymme", oli yksi yrityksen monista motoista.

. Myös kierrätys kuului kuvaan. Radio-Mikro harjoitti omintakeista romukauppaa ja kierrätti sotien jälkeen jopa äänilevyjä, mikä tosin perustui kansalliseen materiaalipulaan.

. Voidakseen ostaa uuden levyn asiakkaan oli tuotava myymälään kaksi vanhaa levyä. Myymälöiden piti sitten antaa vanhat levyt kustantamoon, joka toimitti ne tehtaisiin uusien levyjen raaka-aineeksi.

. Neuvosto-ohjelmaa ihmeteltiin amerikkalaisesta televisiosta . Radio-Mikron värikäs, vaiheikas ja vauhdikas historia on nyt kansien välissä.

. Into Kustannus julkaisi äskettäin Maija Sarasteen kirjoittaman teoksen Radio-Mikro – Kaikkea antennin ja maan väliltä. Saraste on Oulun kaupunginkirjaston entinen apulaisjohtaja ja Yrjö Sarasteen tytär.

. Siinä sivussa kirja valottaa kodinkoneiden ja viihde-elektroniikan asettumista osaksi suomalaisten arkea.

. Liikkeelle lähdettiin lähes tyhjästä. Kuluttajien tarpeet olivat sotienjälkeisen säännöstely-yhteiskunnan tärkeysjärjestyksessä viimeisellä sijalla, mutta 1940-luvun lopulla myyntiin alkoi sentään tulla sähkösilitysrautoja, ompelukoneita ja keittiölaitteita.

. Seuraavalla vuosikymmenellä yleistyivät ULA-radiot ja levysoittimet sekä tuolloin vielä harvinaiset televisiovastaanottimet.

. Radio-Mikron Yrjö Saraste (tuolloin entisellä nimellään George Sarlin) oli ensimmäisenä esittelemässä televisiota suomalaisille toimittajille Hotelli Tornissa elokuussa 1955.

. Koska Tallinnassa alkoivat samana päivänä Neuvosto-Viron Kaugnäkemiskeskuksen säännölliset televisiolähetykset, tilaisuuden osanottajat saattoivat seurata niitä amerikkalaisesta Sylvania-vastaanottimesta. Lehtiartikkeleiden mukaan kuva oli kirkas ja terävä.

. Syyskuussa 1958 Radio-Mikro esitteli toisen mullistavan uutuuden Messuhallin näyttelyssä Ajan silmä ja korva. Se oli "stereofooninen ääni".

. Poliisiradiolla pystyi kuuntelemaan viranomaisten radioliikennettä . Todellinen tekninen vallankumous alkoi 1960-luvulla ja jatkui 1970-luvulla.

. Ensin yleistyivät televisiot ja matkaradiot. Sitten tulivat C-kasettisoittimet, autostereot, väritelevisiot, kelloradiot, taskulaskimet, pelilaitteet ja VHS-nauhurit sekä erikoisuuksina ghettoblasterit, lyhytaaltopuhelimet ja poliisiradiot. Niillä pystyi kuuntelemaan poliisin ja muiden viranomaisten radioliikennettä.

. Se oli voimakkaasti laajentuneen Radio-Mikron kulta-aikaa. Yhtiöllä oli maahantuontia perinteisten valmistusmaiden lisäksi muun muassa Itä-Saksasta, Puolasta, Unkarista ja Aasian maista. Aasia oli jo silloin halpojen työkalujen ja sekalaisen pikkutavaran aarreaitta.

. Armoton meno jatkui 1980-luvulla. Keväällä 1981 yritys alkoi mainostaa mullistavaa vyösoitinta eli korvalappustereoita ja seuraavana keväänä "jokamiehen tietokonetta" Commodore VC-20:tä. Suuri menestys oli sen tehokkaampi seuraaja Commodore 64.

. Radio-Mikro oli aloittamassa myös CD-soitinten aikakautta, mutta sitten tuli stoppi.

. Lama ja pankin politiikka veivät konkurssiin . Yhtiö oli rahoittanut tuontiaan matalakorkoisilla valuuttalainoilla. Ne kostautuivat marraskuussa 1991, kun markka devalvoitiin 14 prosentilla. Toinen isku seurasi syyskuussa 1992. Suomen Pankki päästi silloin markan kellumaan.

. Radio-Mikro ajautui talousahdinkoon, mutta oli siitä huolimatta toimintakykyinen. Kansallispankille se ei riittänyt. Pankki haki yhtiön konkurssiin, jota seurasi lähes kymmenen vuotta kestänyt oikeusprosessi. Sen käynnisti ja hävisi konkurssipesä.

. Siinä vaiheessa kaikki oli kuitenkin jo historiaa. Ainoita voittajia olivat asianajajat. Yrjö Saraste menetti elämäntyönsä ja koko omaisuutensa. Takaamiaan lainoja vuonna 1923 syntynyt veteraaniyrittäjä maksoi vielä eläkkeestäänkin.

. Nyt kännykässä voi olla ihmisen koko elämä . Onko näiden aikojen tekniikan maailmassa mitään säilyttämisen arvoista? Millaisia muistoja kertakäyttöisestä tavaramaailmasta jää käyttäjilleen? Onko laitteilla enää arvoa?

. –Jos vastaan lyhyesti, niin arvoa on, vakuuttaa kokoelmapäällikkö Kirsi Ojala Tekniikan museosta Helsingistä.

. –Pitää vain miettiä, missä asiayhteydessä yksittäistä objektia tai tavararyhmää kodissa tarkastellaan.

. Ojalan mukaan näiden aikojen museoiden kokoelmapolitiikka ei välttämättä tarkoita itse esineen tallentamista.

. Se saattaa tarkoittaa esimerkiksi suomalaista kotia ja sen asukkaita vuonna 2019. Perheenjäsenet voivat siinä kontekstissa kertoa, miten ja mitä laitteita itse kukin käyttää keittiössä, olohuoneessa, makuuhuoneessa ja lastenhuoneessa.

. –Laitteiden arkiset käyttötavat ja käyttötilanteet kiinnostavat meitä. Nykyään kyse on hyvin pitkälle viestinnästä, Ojala sanoo.

. –Silti myös itse välineet ovat tärkeitä. Kännykkä on laitteena fyysisesti hyvin lähellä ihmistä, ja siinä voi olla koko hänen elämänsä. Elektroniikka on osa meidän kulttuuriamme ja kulttuuriperintöämme. Se elää ja sitä syntyy kaiken aikaa.

. Kirsi Ojalan mukaan suomalaisilla museoilla on kattavat kokoelmat kodin tekniikkaa ja elektroniikkaa. Myös nykytallennusta tehdään aktiivisesti ja yhteistyössä. Museot tuntevat toisensa hyvin.

. Eräässä tuoreessa yhteydessä esimerkiksi Lapin maakuntamuseo perehtyi teleliikenteen katvealueisiin poronhoidossa. Tekninen museo kävi puolestaan haastattelemassa Helsingin Kalasataman hyvinvointikeskuksen aularobottia Pepperiä: lisääkö robotiikka onnea vai tuskaa?

. Ilari Tapio

Sat, 11/12

Kirjaudu sisään

Sat, 11/12

Löydätkö tästä oman kotisi tai mummolasi takavuosilta – Suomeen vyöryi tuvan täydeltä elektroniikkaa

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Löydätkö tästä oman kotisi tai mummolasi takavuosilta – Suomeen vyöryi tuvan täydeltä elektroniikkaa

Jaa artikkeli

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje