– Kannattaa aina kattua kauvvemmas ku näköö, totes Tenho yhtenä päivänä.
– Pimiälläki? kysääsin ja yritin horijuttaa sen teoriaa.
– Tarkootan, notta kaukonäköönen tarttoo olla. Ei trenkää het ensimmäästä kuulemaansa asiaa pitää lopullisena totuutena. Pitää pohoriskella, nottei siinä vaan oo jotaki syvällisempää takana.
Siitä muistinki hyvän esimerkin toissa talavelta. Istuun tuvas ja kattelin pihalle niinku pääsääntöösesti aina, jonsen oo pihalla ja kattele talua. Siälä peltojen pääs näky seisoskelevan naapurin Sylyvi, Tenhon akka, oranssis hameesnansa yhyres paikas. Rupesin oikeen kattomahan, notta kauvvanko se jaksaa samas paikas könöttää.
Siinä viärähtiki mukavasti usiampi tovi.
Rupes jo hämärtämähän eikä se ollu liikahtanu mihkään, ku ajattelin, notta ny ei oo kaikki kohorallansa ja notta tarttoo mennä kattomahan, jos soon vaikka jähämettyny sualapatsahaksi taikka muuten jäätyny niinku lipiäkala. Harkittin myäs, notta soitan Tenholle ja tiarustelen, onko ne taas tapellu, ku Sylyvi mököttää pellon pääs.
Onneksi menin kattomahan enkä soittanu. Ku rämmiin lumihanges lähemmäs sitä oranssihameesta hahamua, havaattin, notta sehän onki petonimylly, jonka unohrin joku vuasi sitte pellon päähän, ku se piti raijata maharollisimman kauvvas, jottei vaan tuu miälehen ruveta petonia tekemähän. Seki oli kaukaa viisas teko, ku ei mulloo koskaa ollu piänintäkään aikomusta ruveta muuraamahan taikka muuten rakentamahan.
Mutta Tenho rupes kertomahan, kuinka se oli vihiroon hoksannu, miten kaukonäköönen ja juani sen Sylyvi on. Vaikka vaikia se oli myäntää. Sylyvi oli eherottanu erellisvuanna, jotta rakennetahan autotalli. Sehän oli tiätysti Tenholle sopinu, ku sitte sais Hiluksin katon alle suajahan. Sylyvin kans yhyres ettiivät netistä erilaasia mallia, mutta päätyyvät kumminki suunnittelemahan itte tallinsa. Suunnitteluvaihees Tenho vähä ihimetteli, mitä varte Sylyvi tahtoo siihen niin palijo ikkunoota ja lämmityksen.
– Säästyy lautaa ja näköö paremmin pihalle, Sylyvi selitti. -Eikä autokaa enää jääry.
Sitte Sylyvin kaukaanen sukulaanen koppulootti tallin kokohon. Tenholta meni kaikki aika pilikillä ja meillä maalimaa parantamas ja päättäjien lyhytnäköösyyttä ihimettelemäs.
Talli valamistu ja onnesnansa Tenho ajo kotteronsa sisälle. Se oli tyytyväänen, ku ei tarvinnu raapia jäätä klasiista.
Mutta sitte tuli tosisnansa kevättalavi. Yhtenä aamuna Sylyvi oli ajanu Hiluksin pihalle. Tallihin oli ilimestyny pöytiä, penkkiä ja lämpölamppuja. Iltapäivällä tuatihin ensimmääset taimet. Silloon Tenho käsitti, kuinka kavalasti oli käytetty miähistä herkkäuskoosuutta hyväksi.
– Jotta kehtas Sylyvi auton livulla hommata ittellensä kasvihuanehen, Tenho huakaali.
En viittiny sanua mitään, ku tiäsin, kuinka alahalla omanarvontunto tuallaases tilantehes on. Tenho vaan katteli pihalle, ja asiookseen kysy, palijollako myisin petonimyllyn. Se olis kuulemma jo valamihiksi lähellä sen tulevaa rakennustyämaata, ku se alakaa rakentaa kortteeria ittellensä ja Hiluksille.
Arto Juurakko
Kirjoittaja on alavutelainen kirjailija.