Kolumni: Työpaikka se on mielessä loikkaavalla poliitikollakin

Pääministeri heitti huulta Vaasassa tiistaina teknologiayritys VEO:lla: paikka on tehnyt vaikutuksen ja Juha Sipilä lohkaisi, löytyisikö hänellekin sieltä töitä, koska seuraavat eduskuntavaalit ovat tulossa. (Ilkka 25.4.) Kaikkia nauratti, mutta ei niin pientä vitsiä, ettei siinä olisi totuuttakin mukana. Poliitikkokin on lopulta vain ihminen, joka voi menettää työnsä.

. Viikon kohutuimmassa puheenaiheessa, kansanedustaja Kaj Turusen loikkauksessa sinisistä kokoomukseen voi nähdä monimutkaisen ja laskelmoidun puoluepoliittisen pelin. Todennäköisempi selitys on paljon yksinkertaisempi: Sinisten heikolla kannatuksella Turusta uhkaavat kansalta saadut potkut ja hän tekee kaikkensa, että voi säilyttää työnsä.

. Jokainen voi miettiä kohdalleen, millaiselle ässänkäivärärälle olisi valmis itsensä vääntämään potkujen uhatessa. Se tuskin olisi kylmänviileää laskelmointia, vaan hätää työstä ja tuloista –myös 6500 euroa/kk ansaitsevalla poliitikolla.

. Politiikan työpaikasta voi saada potkut niin kuin muistakin töistä ja se on myös työpaikka, joka ei näyttäydy työmaana aina niin hyvässä valossa. Tällä vaalikaudella jo yhdeksän kansanedustajaa on jättänyt työpaikkansa ja lähtenyt muihin hommiin. (Ilkka 24.4.)

. Tässäkin voi halutessaan nähdä vain äänestäjien pettämisen. Vaihtoehtoisesti voi nähdä politiikan osana uraa, jossa työtä voi vaihtaa, jos on paremmalta tuntuvia vaihtoehtoja tarjolla tai työnä, jonka voi jopa jättää, jos se tuntuu huonolta.

. Tämän viikon lähtijä eduskunnasta on SDP:n kansanedustaja Susanna Huovinen. Huovisella oli lähdölleen useita syitä, mutta yksi keskeinen oli, että politiikkaan on tullut piirteitä, joiden kanssa on raskasta työskennellä. (Yle 18.4.)

. Suomeksi sanottuna hänen työpaikkansa oli muuttunut vähitellen huonoksi. Kuinka moni työskentelisi itse mielellään paikassa, jota työntekijät kuvailevat raadolliseksi? Tai viihtyisi työssä, johon sanotaan kuuluvan kovaa ja hallitsematonta some-julkisuutta?

. Jos paras ystävämme olisi tällaisissa töissä, jokainen meistä neuvoisi häntä ottamaan jalat alleen ja äkkiä. Poliitikoille, jotka me kansana valitsemme tehtäviinsä, sanomme sen sijaan: Eikö pää kestänyt? Äänestäjille pitkää nenää!

. Kaikesta huolimatta politiikkaa haluttaisiin pitää jotenkin muita ylevämpänä työpaikkana. Haluamme uskoa, että päätökset tehdään aina viisaasti, asiantuntijoita ja erilaisia näkemyksiä tasapuolisesti kuunnellen.

. Sitten paljastuukin, että tässäkin suhteessa poliitikot ovat tavallisia kuolevaisia: kuka on väleissä kenenkin kanssa, kuka kukkoilee, kuka junailee? Pettymään joutunutkin näpäyttää tilaisuuden tullen takaisin, kuten eräs Suomen politiikkaan palaava Väyrynen tällä viikolla.

. Ei se sen jalompaa ole Arkadianmäelläkään. Viime viikolla julkaistu eduskunnan entisen talouspäällikön Pertti J. Rosilan muistelmakirja tarjoillee koko tämän sinänsä inhimillisen kirjon: Oma suu on lähempänä kuin kontin suu.

. Sen sijaan siinä eduskunta poikkeaa muista työpaikoista, että tavallisissa työpaikoissa olisi hommattu jo aikaa sitten joku konsultti ratkomaan tilannetta, jossa useat sen työntekijät ylintä johtoa myöden olisivat kuvailleet työtään, kuten ex-ministeri Hannes Manninen lähtiessään sitä kuvaili: ”41 vuotta julkisena kusitolppana riittää.” Työntekijöiden huono työhyvinvointi vaikuttaa nimittäin suoraan siihen, mitä saadaan aikaiseksi.

. Satu Takala

Sat, 11/12

Kirjaudu sisään

Sat, 11/12

Kolumni: Työpaikka se on mielessä loikkaavalla poliitikollakin

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Kolumni: Työpaikka se on mielessä loikkaavalla poliitikollakin

Jaa artikkeli

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje