Kolumni: Yön pikkutunnit ovat parasta työaikaani

En oikeastaan koskaan mene nukkumaan ennen keskiyötä, harvoin edes ennen aamukahta. En, vaikka aamulla olisi aikainen herätys.

. Syitä unirytmiini on useita. Ensinnäkin, valvominen on minulle helppoa ja luonnollista. Vaikka päivällä kuinka väsyttäisi, siinä iltakymmeneltä mieleni ja kroppani virkoavat. Luovuuspuuska iskee, tekee mieli elää, iloita ja olla aktiivinen osa yhteiskuntaa.

. Kaikki on täysin päinvastoin aamuisin. Vaikka nukkuisin kymmenen tunnin mehevät unet, olen herättyäni ärtyisä, passiivinen ja kaikin tavoin ikävämpi versio itsestäni.

. Opettajaopinnoissa harjoitteluohjaajani sen totesi: "Oletteko muut huomanneet, että Tuomo on kuin kaksi eri persoonaa aamulla ja lounaan jälkeen?" Se on täysin totta.

. Ohjaajani viaton heitto oli isku vasten kasvoja. Olin jotenkin kuvitellut, etteivät muut huomaa aamuista apatiaani. Huomaahan sen nyt kilometrin päähän, tietenkin.

. Ensimmäiset kaksi hereilläolotuntiani minut pitäisi sulkea ärsykkeettömään huoneeseen, jossa saisin kaikessa rauhassa puhallella aamuhäjyilyni tiehensä. Siihen ikimökötykseen vahvinkaan kuppi kahvia ei pysty.

. Mitä pidemmälle päivä etenee, sen enemmän tunnen oloni omaksi itsekseni.

. Olen kyllä yrittänyt. Joskus olen onnistunut sisäistä kelloani hieman kääntämäänkin.

. Aamuihmistä minusta ei silti saa edes aseella uhaten. Aikaiset herätykset ovat aina tuskaa. Kyse on enemmän siitä, onko minulla energiaa yrittää peitellä aamuärtyisyyttäni vai ei.

. Aikani taistelin luontoani vastaan. Yritin elää aamuihmisten maailmassa, menin aikaisin sänkyyn, nukuin hyvät yöunet. Silti aamupeilissä tuijotti ilmeetön ja iloton mies.

. Ilottomuus on sana, joka aamujani kuvaa. Ei vaan hymyilytä, ei vaikka millaisen vitsin korvilleni murjaisisi.

. Mutta auta armias, kun ilta taittuu kohti yötä, alkavat suupielet olla kuin automaattisesti ylöspäin ilman sen kummempaa syytä.

. Yö on ollut aina hyvä ystäväni. Ehkä se edustaa pysähtynyttä aikaa, maailmaa, joka on muuttumaton ja hallittavissa.

. Yössä on jotain pysyvää, omaa ja elämänmakuista. Nautin suunnattomasti yön rytmitajusta: se ei vaadi, vaan antaa.

. Olen aina vastannut stressiinkin valvomalla. Vaikka olisi kuinka kiire, yön tunteja ei pois oteta.

. Yö on monesti ollut henkireikäni. Armeijassakin valvoin, kun muut nukkuivat. Öisin ei ollut alikersantteja määräilemässä, niinpä vietin yksin taukohuoneessa laatuaikaa.

. Öisin voi täysin määrittää rytminsä, ei ole kiire, ei ole velvollisuuksia. On vain aikaa tehdä sitä, mitä huvittaa: lukea kirjaa, katsoa urheilua, selata nettiä. Joskus teen töitäkin yön pikkutunneilla, koska yöllä olen täynnä luomisenergiaa.

. Moni on todennut, että nukun huonosti ja väärin. Tiedostan, että tapani ei ole ehkä tervein.

. Mutta miksi ihmeessä menisin aina silloin nukkumaan, kun eniten tunnen olevani hereillä?

Sun, 5/29

Kirjaudu sisään

Sun, 5/29

Kolumni: Yön pikkutunnit ovat parasta työaikaani

Jaa artikkeli

Haluatko lukea artikkelin?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Katuosoitteet

Puhelin