Anna alaistesi ajatella omilla aivoillaan

”Yleisö ei tiiä kuinka suuri osa toimittajan työstä on työpöydän ääressä kiroilemista.”

. Tämä twiitti teki minuun hiljattain valtaisan vaikutuksen. Lisäksi se konkretisoitui, kun hiljattain eräs artikkeli jäi kirjoittamatta erään yrityksen käsittämättömän venkoilun seurauksena.

Lyhyt taustoitus: gentleminions on internet-trendi, jossa elokuva, Kätyrit: Grun tarina, mennään katsomaan juhlapuvut päällä. Sain tehtäväkseni uutisoida siitä.

Innostuin, koska aihe kuulosti hauskalta ja kollegani Helsingin Sanomien kaupunkiliitteessä ja Ilta-Sanomissa tekivät pääkaupunkiseudulla juttua samasta aiheesta. Mitä ilmeisimmin Suomen kuumimmasta aiheesta oli siis kyse.

Eronamme on, että heidän juttunsa etenivät julkaisukelpoisiksi.

. Marssin tuona työpäivänä vaasalaiseen elokuvateatteriin nauhuri kourassa ja kamera olalla. Tavoitteenani oli tuottaa höpsöä, hauskaa ja ajankohtaista journalismia.

Ajattelin kysyä, onko paikan päällä käynyt parhaimpiinsa pukeutuneita teinipoikia. Ajattelin kysyä, lähdetäänkö Vaasassa villityksiin helposti mukaan. Kysymykset olivat, ja ovat edelleen, käsitykseni mukaan viattomia.

Ilmeisesti ne olivat kuitenkin verrattavissa korruptiosta kiinnijääneen poliitikon hiillostamiseen. Paikan pomo oli häipynyt lomalle, ja hänen sijaisensa yksinkertaisesti totesi, ettei työntekijöillä ole lupaa kommentoida medialle.

Vaikka vaihdoin ärsyttävä utelija -vaihteen silmään, niin pomon sijainen pysyi järkähtämättömänä. Tämä ei toki ole hänen syynsä, hänhän vain noudatti ohjeita. Työntekijöillä ei totisesti ollut oikeutta kommentoida mitään .

Tapaus jäi turhauttamaan minua kahdestakin syystä. Ensinnäkin, millaisessa orwellilaisessa painajaisessa joidenkin yritysten työntekijät joutuvat työskentelemään? Ja toiseksi, millä oikeudella näiden yritysten luokaton viestintäkulttuuri vaikeuttaa omaa työskentelyäni?

. Maalaisjärki on sanana saanut ”tolkun ihmisten” ansiosta huonon kaiun, mutta kysynpä silti missä maalaisjärki on? Onko todella niin, että jos tekisin juttua siitä minkä väristä on vessapaperi Vaasan vessoissa, niin joissakin paikoissa haastattelupyyntöäni palloteltaisiin portaalta portaalle, kunnes lopulta vain paikan johtaja olisi tarpeeksi pätevä kommentoimaan asiaa.

Miksi rivityöntekijä ei olisi voinut kommentoida asiaa? Enhän minä ollut kysymässä mitään yrityksen tilasta vaan siitä, mitä he ympärillään päivän aikana näkevät. Julkisessa tilassa. Koko sotkusta tulee mieleen johtoportaan luottamuspula työntekijöitä kohtaan.

Aina kun jotain kielletään kommentoimasta edes pieniä asioita, herää automaattisesti kysymys: miksi?

Poistuin elokuvateatterista lyötynä, nöyryytettynä ja häntä koipien välissä. Mieleeni muistui kuolemattomalta kalskahtava lausahdus, jonka eräs tehdastyöläinen aikanaan iltauutisissa lausui kuultuaan työpaikkansa lakkauttamisesta:

”Aamulla tuntui hyvältä lähteä töihin, nyt vituttaa.”

Thu, 8/11

Kirjaudu sisään

Thu, 8/11

Anna alaistesi ajatella omilla aivoillaan

Jaa artikkeli

Haluatko lukea artikkelin?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Katuosoitteet

Puhelin