<p>366 päivää ja yötä. Niin pitkään on Putinin kolmipäiväinen sotahyökkäys jo kestänyt.</p>.<p>Venäjän nopean murskavoiton piti olla selviö. Aggressiivinen hyökkääjä oli menestyksestään jopa niin varma, että kolme päivää operaation alkamisen jälkeen Venäjän mediassa levisi sotilasasiantuntija Pjotr Akopovin ylistys Venäjän upeasti sujuneesta ”sotilaallisesta erikoisoperaatiosta” ja Putinin tavoitteen, Ukrainan palauttamisen, onnistumisesta.</p><p>Akopovin hehkutus katosi Venäjän mediasta vähin äänin, aivan kuten puheet Venäjän tyrmäysvoitosta hiipuivat pikku hiljaa muuallakin.</p><p>Kuluneen vuoden aikana maailma on huomannut, etteivät asiat aina mene niin kuin lasketaan. Aika usein suunnitellun ja toteutuneen väliin astuu inhimillinen tekijä.</p>.<p>Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan naapurusten välinen taistelu luo näyttämön, mutta käsikirjoituksen ovat laatineet inhimilliset tekijät ja tunteet.</p><p>Venäjän inhimillinen tekijä on ollut ylemmyydentunto, jonka vuoksi maailman toiseksi suurimpana pidetty sotilasmahti on epäonnistunut Ukrainassa kerta toisensa jälkeen tavalla, jota ei olisi voinut uskoa villeimmissä kuvitelmissakaan. Valitun kansan harha on mahdollistanut muiden systemaattisen aliarvioimisen, korruption, heikkotasoisen osaamisen, huonon valmistautumisen, jopa käsittämättömän typeryyden.</p><p>Lännen inhimillinen tekijä on ollut hölmö usko rahan mahtiin. Talouskasvu, tuottavuus ja tehokkuus ovat muodostaneet pyhän kolminaisuuden, jota me olemme mantran tavoin toistaneet. Jos joku, tässä tapauksessa Venäjä, ei lopulta kumarrakaan samaa setelijumalaa, on tyrmistys käsinkosketeltavaa. Mutta jos totalitaarisessa valtiossa ei ihmishengellä ole väliä, niin miksi sitten rahalla.</p><p>Ukrainan inhimillinen tekijä on ollut halu taistella oman maansa ja oman kansansa puolesta. Rauhanneuvotteluiden peräänhuutelijat, aseavussa nihkeilevät ja sotimisen välitöntä lopettamista vaativat eivät tunnu käsittävän, etteivät ukrainalaiset sodi, koska presidentti Zelenskyi pakottaa tai koska länsi jakaa aseita. Ukrainalaiset taistelevat, koska he haluavat puolustaa vapauttaan.</p><p>Toiselle kaudelle Yhdysvaltojen presidentiksi mielivä Donald Trump on uhonnut, että hän pystyisi lopettamaan Ukrainan sodan vuorokaudessa. Aseavun ehkä, mutta tuskin itse sotaa. Jos ukrainalaiset mummotkin ovat valmiita osallistumaan taisteluihin vaikka sitten myrkkypiirakoita venäläissotilaille jakamalla, on turha kuvitellakaan, että sinnikäs kansakunta heittäisi yhdessä päivässä pyyhettä kehään.</p>.<p>Vuonna 2014 alkanut Ukrainan sota voi kestää vielä vuosia. Tai sitten se voi loppua yllättävänkin pian, kuka tietää. </p><p>Optimisti uskoo aina hyvään, mutta pessimisti varautuu kaikkeen. Tarvitaan siis optimistista pessimismiä, uskoa tulevaan mutta kykyä huomioida myös vaarat ja inhimilliset tekijät. </p><p>Pitää uskoa siihen, että Ukraina pystyy toimimaan suvereenina valtiona myös tulevaisuudessa. Samalla on syytä varoa tuudittautumasta siihen, että nykytyylillä hyvä tulee.</p><p>Ilman kunnollista tukea sinnikkäimmältäkin ukrainalaiselta loppuu usko ja lopulta taistelutahto. On myös harhaluulo kuvitella, etteikö Venäjäkin oppisi virheistään. Oppii varmasti, ja saanee rivinsä kuntoon ennen pitkää. Eurooppalaisten puolestaan on lopultakin syytä lopettaa tepastelu ja osoitettava suoraselkäisesti ja konkreettisesti, kenen joukoissa seisovat. Vähän niin kuin USA:n presidentti Joe Biden teki vieraillessaan Kiovassa maanantaina.</p><p>Ukraina taistelee eurooppalaisten arvojen puolesta, joten vahva ja konkreettinen tuki on vähintä, mitä voimme tehdä. </p><p>Sen me olemme Ukrainalle velkaa.</p>
