Kansainvälinen yhteistyö tukee EU:n strategista autonomiaa

Strateginen autonomia on viime aikoina ollut eurooppalaisten päättäjien pöydällä, sillä olemme joutuneet karvaalla tavalla kokemaan miten herkkiä globaalit toimitusketjut ovat häiriöille ja miten vaarallista on laittaa ”kaikki munat samaan koriin”.

Jälkiviisaasti voi todeta, että nojaaminen venäläiseen fossiilienergiaan oli Euroopalta virhearvio eikä siihen liittyvän poliittisen riskin täysimittaista laukeamista osattu ennustaa. Samaa virhettä emme halua toistaa muilla sektoreilla.

Euroopan komissio antoi jo vuosi sitten esityksen niin sanotusta sirusäännöksestä. Mikrosiruja, tai virallisemmin puolijohteita, tarvitaan meidän kaikkien päivittäin käyttämien laitteiden, kuten puhelinten ja tietokoneiden, valmistukseen. Niitä tarvitsee myös teollisuus, ja sirujen kysyntä kasvaa, kun digitalisaatio etenee ja uusia soveltamisaloja keksitään.

Euroopan osuus maailman sirutuotannon markkinoista on noin 10 prosenttia. Sirusäännöksessä tavoitteena on nostaa osuus 20 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä lisäämällä julkisia ja yksityisiä investointeja ja hyödyntämällä olemassa olevia EU-ohjelmia, kuten tutkimus- ja innovaatio-ohjelma Horisonttia.

Lähiviikkoina komissio antaa saman luontoisen esityksen koskien kriittisiä raaka-aineita, eli maametalleja, jotka ovat elintärkeitä teollisuudelle ja joiden saatavuus on rajallista. Myös kriittisten raaka-aineiden tarve kasvaa nopeasti, sillä niitä käyttää muun muassa akkuteollisuus, jonka tuotteita puolestaan tarvitaan yhteiskunnan, liikenteen ja talouden sähköistämiseen.

Kriittisten raaka-aineiden saatavuus kiinnostaa myös Suomessa ja Pohjanmaalla, sillä meillä on vauhdilla kehittyvä akkuklusteri ja olemme maametallibisneksessä paljon kokoamme suurempia.

Strateginen autonomia ymmärretään toisinaan väärin niin, että se tarkoittaisi Euroopan käpertymistä sisäänpäin ja että meidän pitäisi pyrkiä olemaan kaiken suhteen omavaraisia.

Riittävän omavaraisuusasteen määritteleminen on useilla sektoreilla tarpeen, sillä huoltovarmuuden ja yhteiskuntien perustoimintojen pitää olla turvattu kaikissa olosuhteissa. Kaikkea emme kuitenkaan voi tuottaa itse, eikä se olisi järkevääkään – kauppa ja integroituminen maailmanmarkkinoihin ovat aina vaurastuttaneet Eurooppaa.

Strategista autonomiaa tuleekin rakentaa myös kansainvälisten kumppanuuksien kautta. Olen alkuvuodesta vieraillut muun muassa Namibiassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Etelä-Afrikassa. EU haluaa syventää kriittisiin raaka-aineisiin liittyvää yhteistyötä näiden maiden kanssa Global Gateway -investointistrategiansa puitteissa.

EU ei yksipuolisesti hamua kumppanimaiden luonnonvaroja. Myös kumppanimaat haluavat vahvistaa omaa strategista autonomiaansa, ja niillä on voimakas intressi hyödyntää luonnonvarojaan ympäristöllisesti kestävällä tavalla niin, että paikalliset yhteisöt hyötyvät, syntyy työpaikkoja ja taloudellista toimeliaisuutta.

Yhteistyö EU:n kanssa on kumppanimaiden näkökulmasta kiinnostavaa, sillä olemme valmiita kehittämään koko arvoketjua ja myös ekosysteemiä sen ympärillä – eli panostamaan esimerkiksi koulutukseen ja tukemaan viranomaisia sääntely-ympäristön vahvistamisessa. Kaikki muut eivät näin toimi, ja se on herättänyt kritiikkiä kumppaniemme keskuudessa.

EU:n positiivinen yhteistyötarjous onkin saanut hyvän vastaanoton. Kansainväliset kumppanuudet ovat tärkeä osa sekä EU:n että kumppanimaiden strategisen autonomian vahvistamista.

Kirjaudu sisään

Kansainvälinen yhteistyö tukee EU:n strategista autonomiaa

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje