Tasavuodet kirvoittavat muistelemaan. Neuvostoliiton hajoaminen ja 1990-luvun lama tuottavat aikalaisten kertomuksia 30 vuoden takaisiin tapahtumiin.
On jälkiviisastelua ja jälkiviisautta. Ensi mainitussa on astian maku. Veikko Huovisen Konsta Pylkkänen sen sanoo osuvasti. ”Jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, se kahtoo taaksepäin.”
Jälkiviisaus sen sijaan on kehittymisen välttämätön edellytys. Ilman analysointia ja virheistä oppimista me kiipeilisimme vielä puissa ja Talebanin ihmisoikeuskäsitykset ja normit olisivat hypermoderneja.