Kolumni: Kun nyt kerran on koko ajan pimeää, parasta olisi oppia pitämään siitä

Aurinko nousee tänään näillä seuduilla vähän ennen kymmentä aamupäivällä ja laskee kolmeen mennessä iltapäivällä. Väliin jää viitisen tuntia enemmän tai vähemmän hämärää aikaa imeä päivänvalosta niitä eliksiirejä, jotka auttavat jaksamaan.

. Tätä tämä nyt on, yhtä pimeydessä vaeltamista. Pimeys ei ole ikinä tuntunut näin mustalta, vaikka olen elänyt tällä pallolla yli puoli vuosisataa.

. Pimeys voi nujertaa, viedä voimat. Toiset kärsivät siitä enemmän kuin toiset.

. Itsekin huomaan kierrosten hidastuvan ja saamattomuuden lisääntyvän. Kun kesällä päivä on iltaseitsemältä vielä mahdollisuuksia täynnä, nyt tunnen siihen aikaan vetoa mennä nukkumaan.

. Samalla kuitenkin pidän pimeydestä. Se mahdollistaa asioita, joita kaiken paljastavassa päivänvalossa ei voi tehdä. Alkutalven päivien parhaita hetkiä on, kun lähden kävelemään töistä kotiin ja saan katsella valoilla koristeltuja pihoja ja taloja. Ikkunoiden takana näkyy ihmisiä kodikkaissa ruuanlaittopuuhissa.

. Nyt etätyöaikanakin pyrin lähtemään työpäivän päätteeksi valojenkatselukävelylle. Alkuillasta pimeys tuntuu pehmeältä ja turvalliselta peitolta, kun liikkeellä on muitakin ihmisiä. Kadut eivät näytä niin pitkiltä ja suorilta kuin keväällä.

. Kaupunkilaisena en aina muista, miten syvää pimeys voi olla siellä, missä ei ole katuvaloja eikä kauppakeskuksia, joiden voimakkaat valot loimottavat taivaalle asti peittäen tähdetkin sameaan utuun.

. Kerran olen saanut siitä opetuksen, kun lähdin mökillä juoksulenkille syyskuisena iltana. Lähtiessä oli vielä aivan valoisaa, mutta lenkin puolivälissä hämärä alkoi laskeutua nopeasti. Jouduin juoksemaan takaisin kilpaa valon kanssa ja hävisin. Loppumatkasta en enää erottanut tien ja metsän rajaa. Sen koommin en ole lähtenyt syysiltana maalla lenkille ilman omaa valoa.

. Monet kulkevat nykyisin kaupungissakin otsalampuilla varustettuna, vaikka kuntoradat ovat valaistuja. Silloin pitää vain varoa osoittelemasta vastaantulijaa valolla silmiin. Se sokaisee.

. Kun elämme hämäränsekaisessa pimeydessä jopa puolet vuodesta, parasta olisi oppia kestämään sitä, mahdollisuuksien mukaan jopa pitämään sitä.

. Ensin pitäisi voittaa pimeänpelkonsa. En pelkää suunnistaa yöllä metsässä, mutta yksin neljän seinän sisällä mielikuvitus tekee tepposia luoden näkymättömän keskelle vihamielisiä voimia.

. On kumma juttu, kuinka pohjoismaisten dekkareiden ja rikossarjojen synkät hahmot muistuvat mieleen juuri mökin vessapolulla ennen nukkumaanmenoa. Siinä mielentilassa ei ensimmäisenä ajattele, että puun takana vilahtava varjo olisi joku eksynyt marjastaja.

. Tai joku kaltaiseni ihminen, joka haluaa vain kulkea pimeässä metsässä ihailemassa tähtitaivasta.

. Annukka Latvala

. @i-mediat.fi

Kirjaudu sisään

Kolumni: Kun nyt kerran on koko ajan pimeää, parasta olisi oppia pitämään siitä

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje