Kukkivat kummut

Vietimme viime pyhänä kaatuneitten muistopäivää. Siniristiliput liehuivat saloissa luonnon herätessä kevääseen. Valtaosalle liput ovat ainut viite muistopäivästä. Ajan saatossa pienentynyt osa suomalaisista kokoontuu edelleen kirkkoihin kuulemaan sanaa ja laskemaan seppeleitä sankarihaudoille ja muistomerkeille.

Kaatuneitten muistopäivä on suomalainen tapa muistaa sodissa ja niiden mainingeissa kuolleita. Vastaavanlaisia muistopäiviä vietetään muuallakin, esimerkiksi Brittiläisellä kansanyhteisöllä on Remembrance Day (muistamispäivä) ja saksalaisilla Volkstrauertag (kansan surupäivä). Näiden muistopäivien kalenteroinnin pontimena oli ensimmäinen maailmansota ja siinä koetut järkyttävän suuret ihmistappiot.

Suomessa vastaavan šokin aiheutti talvisota, jossa ylipäällikkyyden raskasta taakkaa kantanut sotamarsalkka Mannerheim antoi keväällä 1940 päiväkäskyn muistopäivän viettämisestä. Sitä ryhdyttiin viettämään vuosittain toukokuun kolmantena sunnuntaina.

Marsalkan tahto kirjattiin seuraavasti: ”…nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä.”

Talvisodassa vapaussodan valkoisesta kenraalista oli kasvanut kaikki kansanryhmät kattavan kenttäarmeijan komentaja ja sotamarsalkka. Mannerheim ei halunnut enää korostaa 16. toukokuuta vietettyä vapaussodan päättymisen muistopäivää, jolloin muistettiin vain valkoisten kaatuneita. Talvisota oli yhdistänyt kansan, vihollinen oli yhteinen ja taistelutahto vahva. Kansa taisteli, vaikka tulos oli epätoivoinen, Suomi oli jätetty lähes yksin.

Otsikko on lainattu Ragnar Nyholmin talvisodan jälkeen säveltämästä ja sanoittamasta laulusta Pienet kukkivat kummut. Surumielinen hidas valssi sanoittaa talvisodan jälkeisiä tuntoja. Laulun toinen säkeistö oli liikaa sotasensuurille, joten sitä ei usein kuule laulettavan. Syy oli liiallinen synkkämielisyys, jonka johdosta äänitetynkin version soittamista rajoitettiin jatkosodassa. Suosittelen kuuntelemaan.

Nykyisin muistamme kaatuneitten muistopäivänä sodissamme kaatuneitten ja henkensä uhranneitten lisäksi myös rauhanturvatehtävissä sekä muissa sodan kaltaisissa olosuhteissa menehtyneitä. Tämä on tärkeä muistaa. Samoin ajatuksemme ovat menehtyneiden omaisten surussa ja heidän kärsimyksessään. En liene ajatuksineni yksin, kun ajattelen Ukrainaa ja tilanteen samankaltaisuutta tänään.

Pienet kukkivat kummut sankarihaudoillamme vievät tänään ajatuksemme kenties aiempaa syvemmille radoille: Onko taas meidän vuoromme? Onko kohtalomme lunastaa vapautemme jatkuminen raskaimmalla hinnalla? Sankarivainajien rivistöt ja hautakalmistot muistuttavat meitä menneiden polvien rohkeudesta ja vastuunkannosta. Se velvoittaa, kannustaa ja rohkaisee. Ehkä emme ole tulevaisuudessa myöskään yksin. Hyvä niin.

Kaatuneitten muistopäivä on monelle meistä tärkeä päivä. Omalla koruttoman kauniilla tavallaan se kuvastaa kansamme tahtoa. Tahto on Suomen ja suomalaisten voimanlähde. Sitä tarvitaan näinä päivinä. Meillä on hyvä maa, ja siitä myös aiomme huolehtia. Rauhaamme ei kannata häiritä. Meillä on jo muistokumpumme, enempää emme tarvitse.

Tänä keväänä kaatuneitten muistopäivän siivittämänä ajatuksemme ovat olleet ukrainalaisten luona. Toivomme heille kestävyyttä taistelussa häikäilemätöntä ja julmaa vihollista vastaan. Toivomme myös aseiden vaikenemista, jotta kaikilla sodasta kärsineillä oli olisi mahdollisuus, tavallamme, muistaa kaatuneitaan.

Wed, 7/6

Kirjaudu sisään

Wed, 7/6

Kukkivat kummut

Jaa artikkeli

Haluatko lukea artikkelin?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Katuosoitteet

Puhelin