Kuva 40 valkoisesta arkusta syöpyi seitsenvuotiaan mieleen – Räjähdys kutsuu edelleen kirjoittamaan

Se tapahtui 13. huhtikuuta 1976 kello 7.42. Lapuan patruunatehtaan räjähdys. Yksi hetki muutti monen lapualaisen elämän ja vaikutti syvästi koko Suomeen.

Viime sunnuntaina Lapualla kuvattiin patruunatehtaan räjähdyksestä kertovan Lapua 1976 -elokuvan hautajaiskohtaus. Räjähdyksen uhrien hautajaisista tuli sunnuntaina kuluneeksi tasan 46 vuotta. Vuosipäivän kuvaukset Lapuan tuomiokirkolla alkoivatkin hiljaisella hetkellä.

En varmastikaan ole ainut, jolle patruunatehtaan lataamossa sattunut räjähdys on jäänyt kummittelemaan mielen sopukoihin. Miksi tapahtuma vieläkin mietityttää?

Miksi kirjahyllyssäni on vuonna 2006 julkaistu Arto Juurakon kirjoittama Patruunatehtaan räjähdys ? Miksi otin eilen käteeni kirjan, jonka kanteen kuvatun kellon viisarit ovat jähmettyneet aikaan 7.42? Miksi katsoin verkosta uutisraportin onnettomuuspäivältä ja katkelman siunaustilaisuudesta?

Jos olen rehellinen, tunnustan pienen hetken viime viikon lopulla pyöritelleeni ajatusta osallistua hautajaiskohtauksen kuvauksiin, mieluiten takimmaisessa rivissä piilossa kameroilta.

. Tragedia on osa kollektiivista muistia Parhaillaan onnettomuudesta tehdään paitsi elokuvaa myös Patruunatehdas -nimistä näytelmää Seinäjoen kaupunginteatteriin. Näytelmän ensi-ilta on syyskuussa.

Tragedia on eittämättä osa suomalaisten kollektiivista muistia. Olin turman sattuessa 7-vuotias. En juuri muista tapahtumapäivän uutisia tai aikuisten puheita. Sen sijaan muistiini on syöpynyt Vaasa -lehden mustavalkoinen kuva neljästäkymmenestä valkoisesta arkusta.

Tuskin olin ainut lapsi, jota kuvat jäivät askarruttamaan. Itse asiassa Patruunatehdas -näytelmän kirjoittaja, jurvalaislähtöinen Anne Koski-Wood kertoo Seinäjoen kaupunginteatterin verkkolehdessä, kuinka hän 7-vuotiaana katseli hautajaiskuvia sanomalehdestä.

Koski-Wood pohtii, miksi patruunatehdas veti häntä puoleensa. "En ole edes Lapualta kotoisin. Kukaan sukulaisistani ei menehtynyt tässä yhdessä rauhanajan pahimmista onnettomuuksista. Ulkoapäin katsottuna minulla ei ole tapahtumaan mitään henkilökohtaista yhteyttä."

Minä kysyn itseltäni samaa. Miksi vielä joskus haluan kirjoittaa Lapuan onnettomuudesta? En ole Lapualta kotoisin, eikä kukaan sukulaisistani menehtynyt turmassa. Toki on myönnettävä, ettei Lapua niin kovin kaukana ole synnyinkunnastani Alajärvestä. Varmaan räjähdyksen aiheuttama humaus kuului siellä asti.

. Paikalliset tarinat kantavat Seinäjoella viime viikolla piipahtanut Suomen teatterit -yhdistyksen puheenjohtaja Kaisa Paavolainen kehuu Suomen kattavaa teatteriverkostoa. Hän on iloinen siitä, että teattereissa voidaan kertoa paikallisia tarinoita.

Samoilla linjoilla on Seinäjoen kaupunginteatterin johtaja Pauliina Salonius. Hän totesi viime elokuussa Ilkka-Pohjalaiselle , että teatterin tärkeä tehtävä on kuvata oman alueen ihmisiä, elämää ja kulttuuria sekä kertoa paikallisista historiallisista tapahtumista, etteivät ne unohtuisi.

Olen samaa mieltä Paavolaisen ja Saloniuksen kanssa: globaalissa maailmassa tarvitaan paikallisia tarinoita.

Kirjaudu sisään

Kuva 40 valkoisesta arkusta syöpyi seitsenvuotiaan mieleen – Räjähdys kutsuu edelleen kirjoittamaan

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje